Yhteistyössä phHformula
tuotteet saatu

Ollapa iho kuin ruusun kukka! No, niitä on harvassa, jolla näin hyvin on asiat, mutta onneksi ihon kauneuden ja terveyden eteen voidaan nykyisin aika paljon tehdä.
Ihonhoito on vuosien varrella aika tavalla muuttunut. Ennen kasvohoito kosmetologilla oli suoraan sanoen kivuliasta. Ihoa höyrytettiin ja nipisteltiin ja lopputuloksena oli kaikkea muuta, kuin heleä ja kuulas, terve iho. Kyllä siinä aina aikaa meni, kun kasvohoidosta tervehtyi.
Nykyään käytetään enemmän laitehoitoja, tai ainakin saadaan laitteiden avulla perusteellista tietoa ihon kunnosta. Ihoa voidaan kuvata niin, että saadaan selville millä tasolla oma iho on, verrattuna keskiarvoon. Onko keskiarvoa enemmän ryppyjä, kuivuutta, pigmentaatiota, suurentuneita ihohuokosia. Laite kertoo myös millaista kotihoitoa iho kaipaa.

Tässä on karua faktaa meikäläisen ihon kunnosta. Tiedossa on jo ennestään se, että ihoni on kuiva, hiukan eloton ja vuodet alkavat näkyä, kun ihoani näin silmäilee. Ulkona vietetty aika, niin auringossa kuin talvipakkasilla, ovat tehneet tehtävänsä.
Ihostani laite kertoi mm. sen, että se on kuiva, ihohuokosia löytyi sekä pieniä, että vähän suurentuneita. Herkkyyttä ei löytynyt mitenkään erityisesti ja tähän luulen leudon talven vaikuttaneen. Normaalisti talven tuiskut ja tuulet ovat saaneet ihoni herkistelemään, joten tähän olen toki tyytyväinen. Ryppyjä minulla on keskivertoa vähemmän, mutta toki juonteita löytyy.
Tästä päästiin tekemään hoito-ohjelmaa ja minun iholleni tällä kertaa oli järkevintä tehdä anti-age hoito. Aikaisemmin iho on ollut paljon enemmän ärtyneenä, joten silloin on lähdetty ihoa hoitamaan herkkyyttä ajatellen. Siitä löytyykin postaus täältä.
Ennen pinnoitushoitoa tehtiin kuitenkin hieronta, joka on tavallaan vastaisku botoxbuumille. Touch therapy on pHformulan uusi innovatiivinen lähestymistapa, jossa kasvohieronnalla on iholle korjaavia ja palauttavia voimia.


TOUCH THERAPY
Ammattilaisten tekemät pinnoitushoidot toimivat ”ulkoa sisään” ja ne ovat saaneet aikaiseksi ihon paranemista yhdessä ihotyypille sopivien tuotteiden kanssa. Nyt rinnalle ja avuksi on kehitelty uusi touch-terapia, joka toimii ”sisältä ulos” saaden aikaan iholle vielä parempia tuloksia.
Touch therapy hieronnat ovat rentouttavia, kokonaisvaltaisia hoitoja, jossa kasvojen painepisteisiin keskittyneet painallukset stimuloivat kehon omaa paranemista. Ne hoitavat erilaisia ihon häiriötiloja, kuten acnea, ruusufinniä, ikääntymistä ja hyperpigmentaatiota.
Nämä ainoastaan pHformulalle kehitetyt hieronnat, ovat maailmankuuluun vyöhyketerapiakoulun omistaja Lone Sorensen käsialaa. Tekniikoita hierontaan, Lone on yhdistellyt eri kulttuureista.
Terapia auttaa lihasjännityksen vapauttamista, tekee ihon sileämmän ja terveemmän näköiseksi ja ihon väristä tulee kauniimpi.
Touch hieronnassa käytetään ”P.U.R.E ruusunmarjaöljyä, sillä se parantaa ihon ravitsemista ja tehostaa hierontaa. Antioksidantit, vitamiinit B-karoteeni, B- ja C-vitamiinit edistävät ihon uudistumista.
Hieronta oli todella napakkaa ja painallukset tuntuivat ihan kunnolla leukaluissa ja poskihampaita vasten. Hieronta ei kestänyt kuin 10 minuuttia, kun kouluttaja Veera näytti minulle tuloksia, toisen puolen kasvoistani hierottuaan, jotta huomaisin eron.
Ihan selkeästi kasvoni näyttivät toispuolisilta ja siitä pystyi huomaamaan, että hoito oli kohottanut suupieltä sekä kulmakarvojen kohtaa aavistuksen verran ja tässä oli kyse vain ensimmäisen kerran hoidosta. Näitä hoitoja tehdään 6-12 istuntoa, riippuen ihon tarpeista.

Hieronnan jälkeen minulle tehtiin tuo anti-age pinnoitushoito ja sen jälkeen sain ihanan hattaraisen marjaisan naamion, joka oli ihana viilennys, aavistuksen kirveltävän pinnoitushoidon jälkeen.

Iho kirkastui ja raikastui, väymyskin tuntui hieman haihtuneen iholtani, mutta hoito teki ihoni hieman punakaksi loppuillaksi, joten se tarvitsi aikaa rauhoittumiseen. Iho hiukan hilseilee suunnilleen viikon päästä ja aurinkosuojan käyttö on todella tärkeää lähiviikkoina.


KOTIHOITOTUOTTEET
pHformulan hoitotuotteet tukevat ihon tervehtymistä, joten puhdistustuote E.X.F.O cleanser ja siihen mukana tullut hauska silikoninen puhdistusharja ovat olleet iltojen ilo puhdistusrituaaleja tehtäessä. Tuo veikeä harja toimii patterilla ja surruttaa ihon todella puhtaaksi, nenänpieliä myöten. Harja kannattaa puhdistaa hyvin aina lämpimällä vedellä pesun jälkeen.


Kosteusvoide Point Age Reverse, aamuin illoin, tekee ihosta kiinteämmän ja elastisemman.

Rauhoittava SOS geelinaamiota suositellaan käytettäväksi joka toinen ilta hoidon jälkeen ja sitä voi laittaa myöhemmin muutaman kerran viikossa ärtyneelle iholle. Naamio saa vaikuttaa 10 minuuttia ja sitten se pestään pois.

Vita Mask B3, vibrance boost, sopii juuri punakalle iholle rauhoittavana voidemaisena maskina kerran viikossa.
Lämpimät kiitokset, kun sain osallistua tähän hoitokokemukseen. Suosittelen kokeilemaan.
8 Comments
Souliina
Olen aivan ihastunut näihin ph-Formulan tuotteisiin, ne ovat niin tehokkaita ja tuo pieni kasvoharja on oikeasti hyvä. Meillä Verbu nappasi sen heti itselleen kasvojenpesun avuksi.
Aivan mahtava hoitolakäynti ollut sinulla, nautin aina siitä kasvohieronnasta, olio napakka tai hennompi. Sinun kasvosi iho näyttää todella kirkkaalta tuon hoidon jälkeen wau!
Aurinkoista perjantaita Minna!
Minna
Kiitos ja kyllä huomaa, että hoito tepsii ja iho on ennenkin tykännyt sekä hoidosta, että tuotteista:) Se silikoniharja on tosiaan mainio!
Kannattaa varata aika tuohon hierontaan!
Tiia
Samat iho-ongelmat täälläkin. pHormula hoidot ja tuottet ovat kyllä aivan supereita ja sellainen hoito, jossa näkee aidosti tuloksia, eikä hemmotteluhoito, jossa yhden päivän sädehdit ja seuraavana päivän katsoo peilistä sama vanha naama.
Oli kiva lukea tästä. Iloista viikonloppua Minna. <3
Minna
Voi niin totta:) Tuo hemmotteluhoito tuntuu hyvältä hetken ja sitten onkin hieman ihmeissään, että mitä tästä iho hyötyi. Mutta nämä pHformula hoidot olivatkin sitten aivan eri tasoa. Jo yksi kerta ja huomaa eron, joten tuo kuuden tai jopa kahdentoista kerran hoito kiehtoo kummasti:)
1nallepuh
Nyt rupesi kiinnostamaan mitä laite omasta ihosta sanoisi?! Missä näitä hoitoja tehdään ja ovatko kovin arvokkaita? Toki omaan hyvinvointiin kannattaa satsata ja nauttia hyvästä olosta. Kiitos mielenkiintoisesta jutusta⚘
Minna
Nämä ovat mielenkiintoisia, tosin itseä hirvitti, että miten karua kieltä se laite antaa ja kuvissa näyttää ihan ruumiilta. Mutta se on pieni juttu, sillä tarkat tiedot sieltä saa. Omasta kaupungista googlaamalla tuo Touch therapy ja phformula löytyy hoitopaikat, jossa sitä tehdään. Eivät ole mitenkään kamalan hintavia, noin 60 e on hinnaltaan mun therapy, mutta riippuu siitä, mitä hoitoja siihen lisätään.
Eira/ Inspiration: Beauty
Hei tämäpä mielenkiintoinen juttu! Täytyykin tutustua tarkemmin kyseiseen brändiin ja hoitomuotoon. 🙂
Minna
Tämä kuule oli ihmeellinen siitä, että se oikeasti kiinteytti kasvoja jo pienen hieronnan jälkeen. Suupieli nousi ylöspäin, kun toinen puoli oli tehty, joten oli mihin verrata. Kuviakin otettiin, jossa sen huomasi, mutta eivät kuitenkaan olleet niin imartelevia kuvia, joten jätin tällä kertaa julkaisematta:)