Lifestyle

VARJOVIIKUNA ELI FICUS GINSENG

Jaahas, se on taas se aika vuodesta, että kaikki ei niin menestyneet kasvit kerätään pois ja uutta tilalle. Mies ei meinannut kylläkään uskoa, ettei vanha, isohko bonsai tai Varjoviikuna eli Ficus Ginseng, jos hienoa nimeä käytetään, ole enää elossa.

Mutta minä tiesin, ettei kevätkään ihmeitä tee tämän asian suhteen, vaikka toiveissa oli kasvin elpyminen. Varjoviikunassamme ei ollut enää kuin runko jäljellä, joten ei sellaista pitkään viitsi katsella.

No oikeasti olimme kyllä katselleet sitä jo liiankin pitkään ja toivoneet jotain elonmerkkiä. Miehen työhuoneen lipaston päällä se suorastaan minulta unohtui ja miltei säikähdin, millaiseksi rumilukseksi se oli muuttunut.

VARJOVIIKUNA ELI FICUS GINSENG

Varjoviikuna eli Ficus Ginseng on viikunoiden sukuun kuuluva huonekasvi. Se viihtyy valossa, vaikka nimi kertookin toista, mutta ei paahteessa ja se on helppohoitoisin ruukkupuu, kun se leikataan bonsaipuuksi. Jaa, enpä tiedä onko helppo vaiko nirso, mutta kokeillaanpa taas.

Kipaisin hakemassa naapurin puutarhamyymälästä meille pienen varjoviikunan. Pienen siksi, ettei isoja näyttänyt olevan. Aloitamme siis jälleen tästä pikkuisesta.

Innoissani halusin sen heti kuvata ja nappasin parvekkeelta sille mustan ruukun suojaksi. Musta toimii hyvin, ainakin nyt näin alkuun, sillä vieressä on musta takka. Bonsaipuu on minusta todella tyylikäs ja näyttävä sekä varsinkin skandisisustukseen sopiva kasvi.

VARJOVIIKUNAN MULLAN VAIHTO

Multa kannattaa aina vaihtaa, kun kasvin tuo kotiin kukkakaupasta. Bonsaipuut on usein istutettu kauniisiin bonsairuukkuihin, joten aina se ei ole välttämätöntä. Tässä tapauksessa kysäisin myyjältä neuvoa ja hän suositteli lisäämään vähän multaa ja vaihtamaan kasvin sentti tai pari isompaan ruukkuun. Saattaa siis olla, että tämä musta ruukku onkin nyt turhan iso. Mutta katsellaan.

Kun ruukku on tullut täyteen juuria, niin silloin on mullanvaihto ja isompaan ruukkuun siirtyminen paikallaan. Kevät on tähän mullanvaihtoon juuri paras aika. Mullaksi käy huokoinen multa tai tavallinen ruukkukasvimulta, johon lisätään vähän hiekkaa ilmavuuden lisäämiseksi.

Kastele multapaakku hyvin, ennen kuin irrotat sen ruukusta ja kierrä auki liian tiukalle yhteen kiertyneet juuret. Näin käy, kun varjoviikuna on ollut liian pienessä ruukussa. Istuta kasvi samalle syvyydelle, kuin se on ollut aikaisemminkin.

VARJOVIIKUNAN KASTELU JA LANNOITUS

Varjoviikunaa kannattaa kastella reilusti kerralla ja annetaan sen sitten kuivahtaa, mutta ei rutikuivaksi. Näin toimitaan läpi vuoden.

Lannoitusta suositellaan parin viikon välein maaliskuusta syyskuuhun ja toiset puoli vuotta, eli lepokaudella, vain kerran kuussa. Lannoitukseen voi käyttää kukkaravinnetta.

Nyt alkaa siis jälleen projekti, jossa en ole parhaimmillani, mutta eihän se yrittämistä estä.

Bonsaipuut ovat kyllä mielenkiintoisia kasveja ja kun tämäkin pikkuinen tästä kasvaa, niin sitä voi leikata ja muotoillla, jotta se näyttää oikealta bonsaipuulta. Leikkaamisesta olenkin tehnyt aikaisemmin postauksen, jonka voit lukea täältä.

Onko sinulle iskenyt näin keväällä kasvatusbuumi? Entä oletko taidokas kasvattamaan kukkasia ja viherkasveja?

4 Comments

  • Tiia

    Oikein kivalta näyttää ja täälläkin on viherkasvikuume. Kissat vaan syö ja Diana on aika tuhma näiden suhteen, hih.

    Sydämellistä viikonloppua teidän perheelle. <3

    • Minna

      Tää bonsaipuu näyttää kivalta ja nyt vaan jännittämään, että miten saan sen kasvamaan tai ylipäätään pysymään hengissä.
      Voi niin, kissat kyllä tykkää pureskellä kasveja. Jos Diana sais oman kissanmintun??, jos jättäisi sit sun kasvit rauhaan.

  • 1NALLEPUH

    Meillä kukkii santut, kiinanruusut ja limoviikuna. Ei ole tullut ostettua uusia kun nämä meillä viihtyy vuodesta toiseen.
    Hyvästä hoidosta en tiedä, raukat saavat vettä kun näyttävät nääntyneiltä ja multiakaan en ole ihan just vaihtanut. Voi toki olla, että siinä se pitkän iän salaisuus piilee, mistä sen voi tietää.
    Tunnustan silti kaupassa katselevani uusia ihania viherkasveja, mutta toistaiseksi ovat kauppaan jääneet. Mies kyllä ilahduttaa aika ajoin ruusuilla.
    Onnea uudelle kukalle ja sen kasvatukselle⚘

    • Minna

      Sä taidatkin sitten olla oikea puutarhuri, sillä mututuntumalla moni onnistuu parhaiten kukkien hoidon suhteen:) Itse en kyllä ole siinä onnistunut, joten tarvitsen säännöt ja ohjeet. Mutta kiitos, aika näyttää, miten käy!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *