Lanka saatu

Pr toimisto lähetti mieluisan yllätyslahjan, jossa oli kasa lankoja ja keppi. Hetken lankoja pyöritellessäni tajusin, että tästähän tulee kiva idea, kuinka saada makramee solmuilla piristystä sisustukseen.
Näin käsityöihmisenä arvostan tätä suuresti, sillä en ole pahemmin näihin makramee solmuihin aiemmin perehtynyt. Tai olen minä joskus yläasteella muistaakseni tehnyt kukka-amppelin, mutta eihän se silloin kiinnostanut. Äiti tykkäsi amppelista ja taisi käyttää sitä hyvinkin ahkerasti.

En kylläkään muistanut yhtään mitään mistään solmuista tai niiden nimistä, mutta onneksi yllätyskassissa oli solmujen teko-ohjeet ja myös @kutsun_workshops osoite. Siellä oli video ja opastus tämän kyseisen seinävaatteen tekemiseen.
Kyllä siinä oma aikansa meni, että pääsin jyvälle, sillä ihan kaikkea ei oltu selitetty ja mietin kuumeisesti, että vaikka osa langoista oli merkitty tuossa kassissa, niin mistä langasta aloitan. Tästä ei kannata kuitenkaan hämääntyä, mutta tarkkana kannattaa olla. On viisasta katsoa ensin nuo videot läpi ja lukea myös mitä niiden alla lukee. Olin iloissani, kun sain tämän tehtyä ja kiva siitä tuli.

MAKRAMEE SOLMUILLA PIRISTYSTÄ SISUSTUKSEEN
Nostin tämän nyt roikkumaan työhuoneeni seinälle, koska valkoisena se korostuu parhaiten mustalta seinältä. Mietin, että hiukan isompi voisi sopia meidän alakertaan, mutta mustana. Siellä on jo Buddhan pää ja intialainen veistetty koristepuu, joten hyvin kävisi kaveriksi niille.
Makramee solmuilla saa piristystä sisustukseen ja ideana tämä on kyllä upea ja sopii juurikin boho-sisustukseen. Itse olen innostunut tästä boho-tyylistä, vähän ripoteltuna se sopii ja tuo pehmeyttä muuten pelkistettyyn vaaleaan skandikotiin. Tosin ei meillä kyllä skandikoti ole täysin, mutta lähimpänä ehkä näitä suuntauksia.
Innostuin myös kun kuvia katselin, että parveketta koristamaan ja huonemaisuutta lisäämään, tämä makramee sopisi myös.
Ehkäpä innostun vielä kokeilemaan muutakin juttuja makramee solmuilla kuin sisustusta.

Mikäli olet käsityötä vailla ja haluat päästä vähän testaamaan sormien näppäryyttä, niin suosittelen makramee solmujen kokeilua. Saatat yllättyä miten koukuttavaaa tämä on.
Kutsun.fi sivustolta löytyy lisää tietoa ja näitä makramee paketteja ohjeistuksineen voi tilata kotiin postitse.
Oletko koskaan kokeillut makrameen solmimista?
6 Comments
Tiia
Sinä ja Souliina, niin upeita nämä. <3 Hitsi omaa en ole vielä saanut aikaiseksi, pitäisi olla hyvä hetki, mutta nyt on hieman vaikea saada kiinni mistään, kun koko perhe kotona etäilee.
Sydämellistä viikon jatkoa Minna. <3
Minna
Kiitti:) Ymmärrän, että vaatii hiukan aikaa syventyä, mutta sitten kun talo hetkeksi hiljenee! Tämä on niin terapeuttista, kun siitä saa kiinni:)
Mukavaa loppuviikkoa! <3
Tuuli - Lumo Lifestyle
Hieno lopputulos. En ole makrameesolmimista kokeillut, jonkun pienen kokeilun haluaisin tehdä.
Minna
Tämä oli minullakin ensimmäinen kerta ja ihan helppoa se oli, kun sai ohjeet videolta. Tuon alaosan kuviot sitten ymmärsi itse, että miten se tapahtuu ?
Outi
Tulipa siitä kaunis. En kyllä tiedä onnistuisiko minulta noin upean makramee työn tekeminen.
Mukavaa pääsiäisen aikaa sinulle ❤️
Minna
Kiitos ja kiva tästä tuli:) Älä suinkaan edes mieti, ettet osaisi, sillä olethan sinä aikamoinen taituri ja käsityöntekijä! Tämä on solmujen tekemistä ja ohjeet löytyvät sieltä instasta. Käy vaikka katsomassa:)
Mukavaa pitkää viikonloppua sinne myös! <3