Kosmetiikka

CHANEL KEVÄÄN 2020 UUTUUDET

Tuotteet saatu

Chanel kevään 2020 uutuudet ovat täällä ja esittelen niistä muutaman tuotteen, jonka sain testiin. Tämän kevään uutuuksia on joutunut pitempään odottamaan ja kaikki ymmärtävät, kun kyseessä on poikkeustilanne.

Tämmöisinä aikoina on kiva, kun on ollut jotakin upeaa, mitä odottaa. Chanel kevään 2020 uutuudet ovat tasokkaita ja glamour-tuotteita, joten näiden odottaminen on ollut sen arvoista.

Kynsilakoista, Le Vernis pitkäkestoinen kynsilakka 739 Mirage, käy sävynsä puolesta hyvin juuri kevääseen ja aurinkoiseen pääsiäisen pyhään, jolloin tätä kynsilleni lakkasin. Sävy on maitomainen malva ja minunkin vaatevarastossani tuohon suuntaan meneviä sävyjä löytyy, tosin ovat aavistuksen vaaleampia.

Chanelin lakka on kermamainen ja jo yhdellä kerroksella pärjäisi, sillä se peittää hyvin. Kuvassa kynsissäni on toinenkin kerros sivelty ja päällä on päällyslakkaa.

Silmämeikkiin Chanelilla on tälle keväälle tarjota Ombre Première Laque eli nestemäinen metallinhohtoinen luomiväri ja sain itselleni sen parhaimman sävyn testiin eli Quarz Rose.

Tämä ruusukvartsi on ihanan helmiäinen ja toimii luomilla sellaisenaan tai vain tehosteena toisen luomivärin päällä. Kestää hyvin ja ei kasaannu ikävästi luomivakoon. Sävyt muissa luomiväreissä olivat beige, aprikoosi, pinkki, ruskean harmaa ja violetin ruskea.

Meikkasin tällä aamulla silmät ja vielä illalla luomiväri oli pysynyt kivasti paikallaan, vaikka ilma oli suhteellisen kostea. Levitin luomivärin ensin aplikaattorilla, mutta jatkoin häivyttämistä sormilla.

Chanel kevään 2020 uutuudet tuovat iholle hohdetta puikkomaisessa muodossa. Puikkomainen hohdeväri, Multi-Use Glow Stick tuo helppoutta meikkaamiseen. Golden Light sävy tuo kauniin sävyistä hohdetta, poskiluun päälle ja kulmaluulle. Myös nenälle, amorinkaareen ja vaikka luomille tämä tuote sopii, mikäli haluaa ottaa tästä kaiken irti.

CHANEL LE LIFT CRÈME

Upea oli myös ihonhoitosarjan tulokas eli Chanel Le fit crème, joka kiinteyttää ja pehmentää ihoa.

Ensinnäkin kauniin tyylikäs, ylellinen, lasinen rasia, joka on suhteellisen painava. Sisällä on hennon punertava, mielettömän ihanalle ruusulle tuoksuva voide. Plussaa siis tuoksusta, mutta se ei ole kuitenkaan liian voimakas, vaan hienostunut henkäys.

Tuotteesta tulee kieltämättä heti mielikuva, että tämä ryppyjä pehmentävä voide taatusti loihtii sen käyttäjälle kauniin hipiän.


Chanel le fit crème on kermainen, mutta ei liian täyteläinen. Imeytyy hyvin ja katsoin ohjeen pieneen kasvojen kiinteytykseen opastavaa jumppaan. Sen voi tehdä siinä samalla, kun odottaa tuotteen imeytymistä. Laitan tähän linkin, josta voi katsoa ohjeet, rullaa siellä hiukan alaspäin, niin video löytyy lopusta.

Tässä videossa on vain niin nuori tyttönen mallina, että mietin vain miksi kiinteyttävää voidetta pikkutytöt mainostavat. Mutta ehkä tämän ei pidä antaa vaikuttaa.

Tykkäsin koostumuksesta ja en ole aikaisemmin käyttänytkään mitään Chanelin voiteita ihonhoidossa, joten tulee sekin nyt kokeiltua, kun tätä voidetta pitempään käyttää. Myöhemmin keväällä tästä sarjasta pitäisi tulla myös puhdistustuotteet, joten niitä olisi mukava myös kokeilla.

Chanel kevään 2020 uutuudet viehättivät minua, miten siellä, innostuitko?

Päivitys: Tuotteita saa Stockmannilta, mutta verkkokaupasta näitä tuotteita ei voi ostaa.

Mikäli et halua mennä Stockmannille sisälle, niin heillä on drive-in palvelu:

https://info.stockmann.com/palvelut/tavaratalojen-drive-in-palvelu/

tai toimitus- ja vientipalvelu:

https://info.stockmann.com/info/tavaratalot/toimituspalvelu/

6 Comments

  • Tiia

    Chanel on aivan huikea brändi, harmi että sitä vissiin myydään vaan Stockmannilla ja ei edes Stockmannin verkkokaupassa eli kovin haastavaa on hankkia nykyään suomalaisen Suomesta Chanelia. Sain itsekin muutaman ihanuuden, hieman eri jutut kuin sinä testiin, paitsi luomari on sama. Niin aloin tässä miettimään, voi itku mistä omat lukijat saa näitä halutessaan shopata. Täytyy niistä vinkata blogissa tässä vielä, sen verran upeita tuotteita ovat kaikki, kuten nämä sinun. Chanel on itselleni sellainen huikea ikiklassikko, hieman niin kuin selektiivisistä se klassikoin. <3 Brändi jonka laatuun voi aina luottaa. <3

    Sydämellistä päivää Minna. <3

    • Minna

      Chanel on kyllä aivan omaa luokkaansa ja oli todella kiva saada näitä testiin:)
      Hyvä kun muistutit tuosta, että mistä näitä sitten saa. Totta, että vain Stockmannilta ja sain myös maahantuojalta pari vinkkiä tuotteiden hankkimiseen, mikäli ei halua mennä tavarataloon sisälle. Palvelut löytyy linkeistä:)
      Ihanaa päivää!<3

      • 1nallepu

        Ihanan värinen kynsilakka ja Luomiväri vaikutti kivalta. Voide kuulosti myös hyvältä ja totta, että videolla oleva tyttö oli niin nuori. Mutta ajatus varmaan oli, että kun tuon rutiinin nuorena oppii niin näin vanhempana sen tekee huomaamatta ja voi miten kauniilta me näytetäänkään?⚘

        • Minna

          Nämä oli kyllä ihania sävyjä ja tuo luomiväri oli hyvä koostumukseltaan ja nopea laittaa. Hyvä pointti tuohon ikä juttuun ja näin se varmaan on. Eiku nassuja vaan nipistelemään nuorekkaiksi??

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *