
Kevään kuiskaus on nimeltään uusi neuleeni ja englanniksi Whisper Of Spring. Nyt on meikäläinen aloittanut uudet kuviot ja ajattelin jatkossa nimetä neuleeni oikeilla nimillä.
Kukaan, en edes minä itse, välillä löydä haluamaani mallia omilta sivuiltani, mikäli nimenä on vain valkoinen pitsineule. Niitä taitaa jo olla aika monta. Nyt muuttui tahti ja yritän keksiä sopivia nimiä, vaikka kuulostaahan tuo kevään kuiskaus hieman mahtipontiselta.
Toisaalta keväinen neule, kevään kuiskaus, sopii kyllä minusta juuri tälle neuleelle. Kävimme kuvaamassa sen vappupäivänä koivikossa, jossa oli tapahtunut jotakin omituista, sillä koivut olivat ilmeisesti myrskyn voimasta katkeilleet oudosti.
Meidän suomalaiseen kevääseen kuuluvat koivut ja vaikka nämä olikin vielä ilman lehtiä, onneksi näin allergisen kannalta, niin niissä on jotain jännää lupausta vehreämmästä ajasta. Siitäpä se nimi neuleelle sitten kehittyi.

VINKIT NEULOMISEEN
Ihastuin Hjerte Garn Orcanic 350 -Wool Cotton lankaan, jossa on merinovillaa 55% ja orgaanista puuvillaa 45 %. Ohutta ja pehmoista, vilpoista ja kevyttä. Sellaisesta oli kiva neuloa, vaikka kolmosen puikoilla neuleen teinkin, joten aika pientä tihrustamista, mutta nopeasti neule eteni. Pitsikuvion kanssa tuskailin, jotta se toimisi, sillä kavennuksia piti tehdä roimasti, että sain kuvion tasaiseksi. Kiva siitä lopulta tuli.
Nuo pienet nypyt kuvaavat valkovuokkoja, joita itse asiassa lähdimme ensin etsimään kuvauksen taustaksi. Niitä oli vain niin hajallaan silloin, että eivät ne oikein tulleet tarpeeksi esille, harmi. Mutta valkovuokot ovat toinen kevään merkki, minkä yleensä viimeistään herää huomaamaan. Sekin sopii aiheena hyvin tähän kevätneuleeseen.

Neuleeseen ei mennyt lankaa kuin vain nelisen kerää ja yhdessä 50 g kerässä on jopa 350 metriä, joten onhan se aika riittoisaa.
Neuleen pituus on hiukan vyötärön alapuolelle ja se toimii hyvin noiden käärmehousujen kanssa. Neule ei kuitenkaan ole niin lyhyt, että en voisi käsiä ylös nostaa. Tämän päälle voi sujauttaa myös kevään viileydessä nahkarotsin ja tyyli muuttuu heti rosoisemmaksi.




Mikäli innostuit mallista, niin se löytyy nyt Ravelryn sivuilta ohjeineen. Siellä on suomeksi ja engalnniksi ohje, jossa on myös kuvallinen kaavio helpottamaan neuleen pitsikuvion tekemistä. Linkki ohjaa suoraan sivulle ja ohjeeseen.
6 Comments
1nallepu
Kaunis neule, kuvio, malli ja tausta. Keveän ja herkän näköinen kokonaisuus⚘
Minna
Kiitos paljon ♥️
JonnaH.
Todella kaunis neule. <3
Minna
Kiitos Jonna!:)
Tiia
Niin ihana nimi, jolle nimi sopii just eikä melkein. Todella jotenkin herkkis neule, joka sopii ihan kaiken kanssa. <3 Pus Minna loppuviikkoon. <3
Minna
Voi kiitos Tiia:) Tämä nimi kyllä tuli heti mieleen, kun sain sen valmiiksi ja kuvittelin nuo koivut ja muut kevään jutut:)
Kivaa loppuviikkoa!<3