Sisustaminen

ASKARTELE HELPOT YRTTIRUUKUT

Töistä kotiin tultuani, totesin jälleen kerran, että olin unohtanut viikonloppuna ostamani yritit tiskipöydälle. Omatunto soimasi ja päätin toteuttaa samantien ideani; askartele helpot yrittiruukut.

Kieltämättä yrtit näyttivät aika nuutuneelta ja salvialle kävikin niin köpelösti, että se sai lentää roskiin. Toisaalta näin jälkeenpäin ajateltuna, ei minulla olisi edes riittänyt tällä haavaa sille ruukkua, joten samapa tuo. Muut yrtit upotin veteen ja yritin herätellä niitä eloon. Joten kuten onnistuin, vaikka eivät ne nyt kovin hehkeiltä näytäkään.

ASKARTELE HELPOT YRTTIRUUKUT

On siitä jotakin hyötyä, kun säästää esineitä, vaikka ei tietäisikään juuri silloin, mitä niiden kanssa tekisi. Nyt keksin niille taas tehtävän.

Muutaman vuoden olen jo säilyttänyt hajuvesipullojen metallisia, mutta päältä suloisen pehmeän samettipintaisia purkkeja. Kyljessä lukee brändin nimi ja halusin sen piilottaa. Kaivelin aarteistani sopivia koristeita, mutta mikään ei oikein napannut, sillä en halunnut tällä kertaa mitään kimalletta yrttipurkkeihin.

Maali toimii aina, ainakin mustaan purkkiin, joten sudin punaiset kirjaimet mustassa peltipurkissa piiloon ja lakkasin sen liimalakalla, kun maali oli kuivunut. Mustan purkin pinta oli peruspeltipurkki, mutta aavistuksen siinä oli kiiltoa pinnassa.

Kahteen samettipintaiseen vaaleanpunaiseen purkkiin kiinnitin vain nuo makramee sulat. En kuulkaas vielä edes liimannut niitä, kun ne sähköistyessään tarttui kuin itsestään purkin pintaan kiinni. Nämähän voi irrottaa, jos haluaa, kun vielä emmin, jätänkö ne siihen vai en. Mutta kivalta ne kyllä näin näyttää. Askartele helpot yrttiruukut, ei todellakaan ole vaikea toteuttaa, vaikka soveltaen. Minä esittelin ja ohjeistin juuri vähän aikaa sitten, kuinka itse voi solmia makramee korvakorut ja tästä pääset lukemaan postauksen aiheesta ja voit hyödyntää ideaa tässä.

Eli jälleen kerran nopeasti ja helposti toteutettu kierrätystyylinen askartelu. Eihän tässä edes paljoa askarreltu, mutta yrttipurkit näyttää kivalta parvekkeella, sitten kun ne sinne uskaltaa jättää. Josko se lumen tulo jo riittäisi näin tälle keväälle.

Tähän askarteluun voi käyttää kaikenlaisia peltipurkkeja ja itse käytin maalatessa askarteluun sopivaa akryylimaalia.

Mitenkäs siellä, oletteko yrttityyppejä ja onko teillä jo yrtit kukoistamassa? Mietin tässä, että jos uskaltaisi viikonloppuna jo laitella vähän myös pihakukkia, vai onkohan se vielä liian aikaista?

6 Comments

  • Tuuli - Lumo Lifestyle

    Meillä on jo avoparveke täynnä kukkia. Pari oli kuolla kun toissa viikolla menikin yöllä lähelle nollaa. Sain ne kuitenkin elvytettyä ja nyt ne ovat taas olleet ympäri vuorokauden ulkona. Muutamat yrtit vielä hankin, sitten saisikin tulla lämmintä, jotta parvekkeella tarkenisi vihreyden keskellä.

  • Tiia

    Voi hitsi miten kivat tuli ja niin harmi, että omia näitä purkkeja heitin mäkkylään naisluolan siivouksen myötä. Ensi kerralla pitää kysyä sulta. <3

    Ihanaa viikonloppua Minna teidän perheelle. <3

    • Minna

      Kiitti ja niin yksinkertaista, joten ei tarvitse osata mitään. Mulle käy usein niin, että heitän helposti roskiin ja sit nöyränä haen pois, kun tulee idea, joka on toteutuskelpoinen. ?

  • 1nallepuh

    Kylläpäs tuli hienot purkit pienellä tuunaamisella. Jep, sä oot kyllä kekseliäs⚘
    Mä laitoin mökillä viikonloppuna kukkasia ulos ja kyllä piristi, niinkuin myös uskomattoman lämmin päivä. Kesää kohti, kesää kohti ?

    • Minna

      Kiitos kovasti ja tosiaan pienellä vaivalla, se on mun motto.? Usein ne ideat tulee, kun miettii, että tuokin pitäs roskiin viedä ja sit se lähtee. Usein kyllä löytyy somesta vinkkejä sinnepäin ?
      Mä näin sun kukat ja aattelin, että No sulla on satsi siellä istutettavaa. Olihan mullakin, mutta puolet tuosta, mutta ne olikin sit isoja puksipuita ja oliivipuita yms. Nyt vaan jännäämään, miten ne mulla kestää. Heh, heh, vähän pelottaa…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *