Olipas huikeeta olla pitsimekossa laivan helikopterikentällä kuvattavana. Mutta kun sellainen tilaisuus oli mahdollista, niin saipahan kerrankin hiukan erilaiset mekkokuvat otettua. Helikopterikentälle ei siis saa tulla kuin erikoisluvalla ja mukana oli tietysti laivan henkilökuntaa. Pitsikankaan hankin jo keväämmällä ja mielessäni ajattelin, että niinköhän noita mekkokelejä tälle kesälle siunattaisiin. No todellakin on nyt saanut parisen viikkoa ilakoida kevyissä kesäisissä mekoissa. Sattui vielä niin, että sain kutsun pressimatkalle Latvian Riikaan, joten kangas oli nopeasti loihdittava mekoksi. PITSIMEKON TEKEMISEEN VINKIT Mielessä olikin hyvin yksinkertainen, keveä mekko, joka olisi myös nopea toteuttaa. Kangasta olin ostanut puolitoista metriä, mutta suunnitelmien muuttuessa matkan varrella, kangasta jäi vielä toiseen ompelukseen. Eli yksi mekon pituus riittää ja hameen leveys,…
-
-
KUKKAISTANSSI JUHANNUKSENA
Olihan juhannus ja miten ikimuistoisen kaunis sää! Harvoin meitä on tämmöisellä lämmöllä hellitty. Juhannusaattona suuntasimme miehen kanssa ottamaan kuvia mekosta, jonka olin ommellut. Kukkaistanssi juhannuksena, ei voisi paremmin nimeksi sopia. Tosin kankaan nimi on kyllä summer dance, mutta kukkaistanssi sopii minusta tähän mekkoon paremmin ja näin juhannuksen aikaan vielä, kun sääkin oli kuin morsiain. KUKKAISTANSSI JUHANNUKSENA, VINKIT MEKON OMPELEMISEEN Kangas on ilmavan kevyttä päällä ja laskeutuu niin kauniisti liehumaan hameosassa. Leikkasin hyvin yksinkertaisen mallin, sillä tässä kankaan kukat saavat loistaa. Miehustassa on pääntiellä vastalaskos ja sivusaumassa piilovetoketju. Hameosan leikkasin kellomaiseksi kankaan leveyden sallivissa rajoissa. Vyötäröllä on vain hieman rypytystä hameosassa. Hihoissa on aavistus rypytystä olkapäillä ja niissä on myös leveät…
-
TYYLIÄ KEITTIÖÖN
Tyyliä keittiön -otsikko kertoo myös siitä, että meille on uusi aika on koittanut, sillä nuorempikin tytär muutti kotoa pois pari viikkoa sitten. Tämähän poiki sitten sisustusjutut, joita olen innokkaasti valmistellut, ehkä osana surutyötä. Osa on ollut täällä jo esillä, sillä tytär tarvitsi ja edelleen tarvitsee kaikenlaista uuteen kotiinsa. Patalaput, niin simppeleitä joka kodin juttuja, että niitä ei tule edes ajateltua, kun niitä on. Mutta kun huomaa, että hitsit se pelti pitäisi ottaa sieltä uunista, mutta millä, niin silloin ne vasta muistaa. Minä olin tätä jo miettinyt, kun tutkiskelin tilkkujani ja mietin, että mistä palasta mitäkin vielä voisi tehdä. Löysin palasen pari vuotta sitten tekemästäni valkoisesta villakangastakista ja koska villa eristää…
-
SULOINEN PITSIPAITA
Suloinen pitsipaita tuli ommeltua tässä kevään korvilla valmiiksi, kun se oli odottanut keskeneräisenä jo viime kesästä asti. Pieleen mennyt ompelus otti niin aivoon, että ajattelin jo heittää koko tekeleen roskiin. Harmitti, että kaunis ja suloinen pitsipaita, minkä näin mielessäni, ei koskaan tulisi käyttökelpoiseksi. Tartuin siis toimeen ja nielin ketutuksen ja yritin uudestaan. Olin tehnyt virheen jo paitaa leikatessa, sillä oletin sen olevan mukautuva ja helposti muotoutuva, pehmeä. Ostin sen hääpukukankaiden joukosta, enkä arvannut sitä niin jäykäksi ja raapivaksi. Aluksi olin yrittänyt tehdä siitä korkealla kauluksella olevaa löysää paitaa, johon alulankakuminauhalla rypytin tuon kauluksen ja osan pääntietä. Muuten tuli kaunis, mutta ei sitä voinut pitää, kun se suorastaan raapi kaulaa ja…
-
KESÄN HURMAAVIN PÄIVÄ PIKNIKILLÄ
Yhteistyössä Juomavinkki Tulipa vietettyä kesän hurmaavin päivä piknikillä. Aurinko hemmotteli ja tuuli hyväili ja kun on ihanat merelliset maisemat, niin mikäs tässä viikonloppua oli viettäessä. Meillä ei ole sitä mökkiä, minne rientää viikonloppuna. En usko, että se onkaan ihan meidän juttu, joten pitää keksiä jotain muuta tekemistä. Nauttia voi myös kaupungissa ja viettää se kesän hurmaavin päivä piknikillä. Pitää vain löytää kaunis paikka, vaikkapa meren rannalta. Nyt kun ei olla päästy reissaamaan ja risteilemään, niin täytyy ihailla merta näin rannalta. Mikä ihanan kaunis päivä tänään olikaan. Oikein tuntui, että olisi jossain kauempanakin reissussa, kun katseli maisemia. Tässä ei olla myöskään kaupungilla hengailtu viime aikoina, niin sitä nautti täysin rinnoin, tuosta…
-
HAASTE OTETTU VASTAAN
Ihastuttava Iina Mou Mou blogin pitäjä heitti mulle haasteen ja tämä vaikutti sen verran kivalta, että päätin siihen tarttua. Kiitos haasteesta Iina ja kannattaa myös kurkistaa tämän tyylikkään ja suloisen naisen blogiin linkin takaa. HAASTE Kysymyksiin tulee vastata sukunimen ensimmäisellä kirjaimella, eli M, joten katsotaan mitä mieleen tulee. VAATE: Mekko ihan ehdottomasti ja sen tietää kaikki, jotka minua vähääkään tuntee ja on seurannut vuosien varrella blogia. Mekkoja on tullut varsinkin ommeltua ja niitä on ihana tehdä. Aina ei vain mekkokelit suosi, mutta tänään oli juuri sellainen päivä, että tarkeni. Näitä siis lisää, please! JUOMA: Margarita ja frosen sellainen ja mansikoilla eli Mansikka Margarita. Sellaisia nappailtiin nuorena tyttönä jenkkilässä, kun kävimme…
-
PIENI LINNUNPESÄ
Meillä uusittiin aitoja pihalla toukokuulla ja siitä jätteestä pyysin miestäni sahaamaan minulle pienen puupalikan, josta pieni linnunpesä oli tarkoitus askarrella. Ideana se toimii hyvin näin alkukesään ja hiukan kiirehän minulle tahtoi tulla, jotta saan sen tehtyä, ennen kaikkien lintujen kuoriutumista. Tämä somiste siis on rakennettu rakennusjätteestä, omenapuiden leikkaamisesta jääneistä oksista, pihan lähellä kasvavan lepän oksista, pääsiäiskranssista lainatuista diy-timanttimunista, viime kesän kuivakukista sekä vanha hajuvesipullonkorkkikin pääsi koristamaan tätä söpöä linnunpesää. Lisänä oli mustaa kartonkia, rautalankaa ja kuumaliimaa. PIENI LINNUNPESÄ SYNTYI KIERRÄTYSJÄTTEISTÄ Pieni linnunpesä sai pesäpuukseen kulmista sahatun laudankappaleen, johon liimasin omenapuiden leikkauksesta jääneitä oksia katoksi. Ne olivat tietysti hiukan käyriä, joten liimasin niitä vähän persoonalliseen tyyliin, sillä tässä ei tarvitse nipottaa.…
-
ORANSSINPUNAISET HOUSUT
Ihana kesäpäivä ja vielä sunnuntai, joten oli kiva piipahtaa kauniisiin maisemiin kuvaamaan oranssipunaiset housut. Sain nämä vasta eilen viimeisteltyä ja syynä oli laiskuus. Joskus se vaan tökkii, kun on monta projektia tulilla ja ei tiedä mihin koskisi ja minkä veisi maaliin. Nyt saivat oranssinpunaiset housut sen loppusilauksen, eli vyötärönauhan ja napit. Niin ja vielä lahkeiden kääntämisen. ORANSSINPUNAISET HOUSUT, VINKIT OMPELEMISEEN, KUN KANGAS EI RIITÄ Rakastan oranssinpunaista ja koen, että se on niin mun väri, joten tästä himoitsin housuja. Halusin helpot suorat housut, leveillä lahkeilla, mutta kappas, kangas meinasi loppua kesken. Olin jo leikannut kappaleet ja suunnitellut vetoketjun sivulle, kuten olen parit housut jo tälle keväälle tehnyt. Täältä ja täältä voit…
-
PITSIÄ LASIPULLON YLLE
Taitaa jälleen olla aika lasipullon tuunaukselle ja tällä kertaa ajattelin pukea pitsiä lasipullon ylle. Sangriapullosta saa joko hyvän vesipullon ruokapöytään tai sitten se on toimiva myös maljakkona. Aluksi on tietysti pakko piilottaa isot tekstit pullon kyljestä, sillä ne eivät siitä lähteneet millään konstilla. Maalaamiseen käy hyvin peittävä valkoinen askartelumaali. Tässä kuvassa pullo on ensimmäisen kerran maalattu, joten tarvitsee paksuhkoa maalipintaa, jotta kirjaimet ovat varmasti piilossa. Kun maali on kuivunut, löysin vielä muutaman pitsikartongin laatikosta. Ihmeesti ne riittää, vaikka oikeastaan nämä oli ostettu vuosi sitten lakkiaiskutsuja varten. Olen taiteillut niistä jo pääsiäisen koristeet, mutta ainahan niitä jää yli. Minä yritän niitä tunkea joka paikkaan ja nyt on sitten vuoro pukea pitsiä…