
Meillä uusittiin aitoja pihalla toukokuulla ja siitä jätteestä pyysin miestäni sahaamaan minulle pienen puupalikan, josta pieni linnunpesä oli tarkoitus askarrella. Ideana se toimii hyvin näin alkukesään ja hiukan kiirehän minulle tahtoi tulla, jotta saan sen tehtyä, ennen kaikkien lintujen kuoriutumista.

Tämä somiste siis on rakennettu rakennusjätteestä, omenapuiden leikkaamisesta jääneistä oksista, pihan lähellä kasvavan lepän oksista, pääsiäiskranssista lainatuista diy-timanttimunista, viime kesän kuivakukista sekä vanha hajuvesipullonkorkkikin pääsi koristamaan tätä söpöä linnunpesää. Lisänä oli mustaa kartonkia, rautalankaa ja kuumaliimaa.

PIENI LINNUNPESÄ SYNTYI KIERRÄTYSJÄTTEISTÄ
Pieni linnunpesä sai pesäpuukseen kulmista sahatun laudankappaleen, johon liimasin omenapuiden leikkauksesta jääneitä oksia katoksi. Ne olivat tietysti hiukan käyriä, joten liimasin niitä vähän persoonalliseen tyyliin, sillä tässä ei tarvitse nipottaa.
Pienen mustan ympyrän voi toki maalata, mutta enhän minä innostuksissani malttanut odottaa maalin kuivumista, vaan liimasin siihen kartonkia.
Varsinaisen pesän runnoin pyörittelemällä lepästä napattuja oksia pesän muotoon ja apuna käytin ohutta rautalankaa. Pajusta olisi varmasti saanut paremman taipuisuuden pesään, mutta en sitä pajua nyt jaksanut lähteä etsimään, joten se leppä valikoitui vähän tästä syystä.

ANNA LUOVUUDEN JOHDATELLA
Sitten se lähti vähän rönsyilemään, sillä nappasin pääsiäiskranssista munia ja liimasin ne pesän pohjalle laittamaani sammaleeseen. Kukilla piti tietysti saada koristella pieni linnunpesä, joten kiinnitin kuivakukkia kuumaliimalla pesän reunaan.
Hajuvesipullon korkkeja olen säästellyt ja eikä suotta, sillä nyt yhdelle korkille löytyi käyttöä. Kieputin rautalangalla sen yhteen oksahaaraan kiinni, jos vaikka tuuli riepottaisi tätä koristetta, niin se ei irtoaisi.
Mies naputti pienen kiinnityskoukun tuohon taakse ja minä pitelin kiinni vielä kuivumassa olevaa koristetta. Eli ei näin, vaan ensin kiinnityskoukku kiinni ja sitten vasta aloitetaan muut askartelut, mutta hätätilanteessa se onnistui näinkin.


Kun aloin sovitella taulupohjaan somistetta, huomasin, että pieni linnunpesä tarvitse kontrastia taustalle, sillä ei se olisi tuosta vaaleasta seinästä muuten näkynyt.
Onneksi olin säästänyt kovaa pahvia olevan rasian, jonka kansi sopi tähän taustaksi loistavasti. Musta korostaa hienosti valkoista, joten kiinnitin ensin siimalla sen seinälle ja siihen päälle sitten ähersin tämän aikaansaannokseni koriteeksi. Pieni linnunpesä on valmis.

Tämän tekemiseen ei mennyt kauaa aikaa, kunhan huomioi, että hakee tarvikkeet ensin siihen lähettyville, eikä tee kuten minä, että juoksentelin etsimässä kukkasia, oksia, kiinnitysmekanismia ja lopulta pahvirasiaa. No, ehkä en ole hyvä tässä suunnittelussa, mutta kun ajatus on kierrättää ja tehdä siitä mitä on, saattaa siinä joutua hieman lenkkeilemään ensin, ennen kuin homma on maalissa.


Tämä taulunkehys on ollut nyt kohta vuoden käytössä ja kyllä siihen on ollut kiva laittaa aina jotakin vuodenaikaan sopivaa somistetta esille.
Vaihtuvaa näyttelyä voit käydä katsomassa näistä postauksista; kesän loppu , syksyn sävyt , joulun aika, kevään ja pääsiäisen aika olikin linkkinä tuolla aikaisemmin ja nyt on siis kesä ja vuorossa pieni linnunpesä.
Tämmöinen somiste sopii myös terassille tai parvekkeelle ilahduttamaan ja tuliaisena mökille tämä voisi olla myös hauska.
4 Comments
Tiia
Miten suloinen ja tuo Daisyn korkki kruunaa kokonaisuuden, siis Minna ihana. <3 Aurinkoista viikonloppua sinne. <3
Minna
Kiitos ja mä arvelinkin, että sä pongaat heti tuon korkin. Se kun sopi hienosti noiden kuivakukkien kanssa, joten en voinut vastustaa:) Korkin voi vielä kierrättää muuhun, kun linnunpoikaset ovat kuoriutuneet:D
1nallepuh
Kyllä on suloinen pesä! Sinne voisi vaikka itsekkin muuttaa? Kaunis katseen vangitsija, sä olet kyllä niin näppärä noissa askarteluissasi⚘
Minna
Kiitos ja söpö tästä tuli?