SULOINEN PITSIPAITA

Suloinen pitsipaita tuli ommeltua tässä kevään korvilla valmiiksi, kun se oli odottanut keskeneräisenä jo viime kesästä asti. Pieleen mennyt ompelus otti niin aivoon, että ajattelin jo heittää koko tekeleen roskiin. Harmitti, että kaunis ja suloinen pitsipaita, minkä näin mielessäni, ei koskaan tulisi käyttökelpoiseksi.

Tartuin siis toimeen ja nielin ketutuksen ja yritin uudestaan. Olin tehnyt virheen jo paitaa leikatessa, sillä oletin sen olevan mukautuva ja helposti muotoutuva, pehmeä.

Ostin sen hääpukukankaiden joukosta, enkä arvannut sitä niin jäykäksi ja raapivaksi. Aluksi olin yrittänyt tehdä siitä korkealla kauluksella olevaa löysää paitaa, johon alulankakuminauhalla rypytin tuon kauluksen ja osan pääntietä.

Muuten tuli kaunis, mutta ei sitä voinut pitää, kun se suorastaan raapi kaulaa ja olen turhankin herkkä kaikille koville kangaslaaduille tai pisteleville langoille.

Kaiken lisäksi olin vielä tehnyt tästä paidasta liian pitkän ja älyttömän leveän, sillä ajattelin rypyttää sitä vyötäröltä. Mutta paita oli kuin teltta minulle ja kaiken lisäksi kangas ei tuossa mallissa lainkaan laskeutunut, pönötti vain.

SULOINEN PITSIPAITA OMMELTUNA UUDELLA TAVALLA

Vuosi melkein meni, kun kankaita järjestellessäni sain taas muistutuksen tästä epäonnen paidasta, kun se tunki vastaan. Siltä seisomalta päätin lyhentää paidan pituuden, mutta nuo kauniit kaarevat pitsit oli säilytettävä. Hihat olivat muuten ihan toimivat tässä alkuperäisessä mallissa.

Leikkasin siis raglanhihoille uuden yläosan ja samalla paita lyheni reilusti. Kavensin myös tuota paitaa reippaasti ja kun istutin hihat takaisin, niin se oli siinä. En edes pääntietä nähnyt tarpeelliseksi kääntää tai ommella, sillä leikkasin sen vain. Tein siitä venepääntien ja halusin, että pitsin läpi iho pääsee kuultamaan kauniisti.

Topissa on kimaltelevat olkaimet, jotka sopivat tähän kokonaisuuteen hienosti. Vanha valkoinen satiininauha kelpasi vyöksi ja nyt paita laskeutuu juuri sopivasti, eikä se pönötä enää. Sen minkä se vielä pönöttää, on juuri sopivasti irti iholta.

Huomaaatko muuten, että tuossa kuvassa morsiuspari kävelee kuvaajan kanssa. Huvitti, kun tämä minunkin pitsi on hääpukupitsiä, niin sopivasti tulivat kuvaan huntuineen ja pitsineen. En huomannut tuota paria, ennen kuin latasin mieheni ottamat kuvat koneelle.

Kuten huomaa kuvasta, niin mallina suloinen pitsipaita on todella suora ja hihat vain ommeltu paikoilleen. Reunapitsi kulki kankaan reunoissa pakalla, joten pitsi piti leikata poikkisuuntaan, noiden kaarien mukaan.

Tämä paita ja sen tie epäonnistumisen kautta onnistumiseen, on muistutus siitä, että kyllä se lopulta onnistuu. Haluan tsempata kaikkia siihen, että vaikka ensin ajattelee epäonnistuessaan, että olkoon, tämä oli tässä. Niin jonkin ajan kuluttua se voikin onnistua, toisenlaisessa muodossa. Sitkeyttä tarvitaan ja usein myös muutosta, että homman saa vielä pelastettua, mutta se on kyllä mahdollista.