Sisustaminen

TYYLIÄ KEITTIÖÖN

Tyyliä keittiön -otsikko kertoo myös siitä, että meille on uusi aika on koittanut, sillä nuorempikin tytär muutti kotoa pois pari viikkoa sitten. Tämähän poiki sitten sisustusjutut, joita olen innokkaasti valmistellut, ehkä osana surutyötä. Osa on ollut täällä jo esillä, sillä tytär tarvitsi ja edelleen tarvitsee kaikenlaista uuteen kotiinsa.

Patalaput, niin simppeleitä joka kodin juttuja, että niitä ei tule edes ajateltua, kun niitä on. Mutta kun huomaa, että hitsit se pelti pitäisi ottaa sieltä uunista, mutta millä, niin silloin ne vasta muistaa.

Minä olin tätä jo miettinyt, kun tutkiskelin tilkkujani ja mietin, että mistä palasta mitäkin vielä voisi tehdä. Löysin palasen pari vuotta sitten tekemästäni valkoisesta villakangastakista ja koska villa eristää hyvin, ajattelin ommella tästä yksinkertaiset patalaput.

Vegaaninahka, johon ihastuin pari vuotta sitten löysi myös tiensä näiden patalappujen koristeluun, sillä kyllä sitä pitää tyyliä keittiöön saada.

OHJE PATALAPPUJEN TEKOON

Tyyliä keittiöön -patalaput leikataan reippaan kokoiseksi neliöksi. Mitalla ei ole niin väliä, kunhan se koko tuntuu kädessä sopivalle. Kannattaa leikata vielä yksi, noin kauttaaltaan sentin pienempi lappu, jonka voi laittaa vielä patalapun sisälle. Silloin patalappu toimii lämmön eristäjänä paremmin ja erillistä täytettä ei tarvita.

Leikkaa koristeeksi soveltuvaa nahkapaperia suikaleiksi, jotka voit siksakilla ommella patalapun pintaan kuvioiksi. Tässä minun versioissa mentiin minimalistisella koristelulla. Ompelin koristeet vain toiselle puolelle.

Ompele nurjalta puolelta kolme saumaa patalapuista ja työnnä täytelappu sisälle ja tikkaa viimeinen sauma päältä kiinni. Tikkaa ympäri koko patalappu.

Leikkaa lopuksi vielä kolme ohutta suikaletta nahkapaperia ja letitä se. Kiinnitä letti sitten kiinnityslenkiksi käsin ompelemalla. Näin saat kivasti tyyliä keittiöön ja nämä patalaput kehtaa kyllä jättää esille.

Tyylikkäissä valkoisissa patalapuissa on tietysti se ongelma, että ne likaantuvat helposti, mutta toisaalta villa hylkii likaa. Nämä voi tietysti pestäkin, mutta suosittelen käsipesua.

Tyyliä keittiöön saa siis pienillä somistuksilla ja itse tehden ja tytär oli näistä iloinen. Myös toinenkin tytär halusi samanlaiset. Täytyy varmaankin ottaa taas kone esille ja tekaista myös hänelle samalla tyylillä omat pannunlaput. Saapahan myös lisää tilkkuja hyötykäyttöön.

Tämä olisi myös kiva ja nopea vinkki lahjaksi, kun menet lomalla mökkivieraaksi. Patalapuilla kun on aina tarvetta, joten varmasti lahjan saaja ilahtuisi.

4 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *