
Scent of rose toppi, eli ruusun tuoksu, on vasta valmistuneen topin nimi. Se on neulottu 100 % puuvillalangasta, Love Soft 8/4 ja sävy on 11. Hempeä vaaleanpunainen, jossa on hitusen malvaa joukossa. Oikeastaan siinä on kalpean pinkin sävy. Se on kuitenkin sävynä sopuisa, eikä jätä minuakaan kalpeaksi.
Ostin Tallinnasta langat viime kesän reissulla ja taisin ostaa aikamoisen määrän tätä lankaa, sillä se saattoi olla alennuksessa, mikäli muistan. Nyt kun tähän lankaan olen tutustunut, huomaan, että se onkin aika riittoisa. Ja sitä lankaa taitaa riittää muutamaan neuleeseen….
Tähän scent of rose toppiin meni himpun verran yli 3 kerää, joten S kokoiseen toppiin tarvitaan neljä kerää. Puikkosuosituksena minulla on 3, 25 pyöröpuikot, joilla tykkään mieluiten neuloa. Juoksevuutta langassa oli 165 m/50g.
Pehmeä puuvilla on napakkaa, nopeaa ja ryhdikästä neuloa. Tälle topille oli tarvetta, sillä kesäkuun heltesimmillä hetkillä alkoivat topit loppua ja kiirehdin tätä neulomaan. No en ennättänyt saada toppia helteisiin valmiiksi, sillä helteet olivat häipyneet ja tilalle tupsahtivat sadesäät, joille voisin kyllä jo heipat heittää. Toppia tosin tarvitaan muulloinkin kuin helteillä.

SCENT OF ROSE NEULETOPPI
Suunnittelin topista mahdollisimman eleettömän ja klassisen mallin, jotta sen voi pukea hyvin nahkarotsin, jakun tai vaikka kauluspaidan alle. Pientä somistusta kuitenkin halusin pipertää tuonne helmaan, pääntielle sekä kainaloaukkoihin.
Vastaavanlaisen topin olen joskus neulonut, mutta siinä oli hiukan ohuemmat olkaimet ja se oli todella vartaloa myötäilevä. Tämä on armollisempi versio vastaavasta topista. Tuosta topista minulta joku kyselikin ohjetta, joten tässä tämä uudistettu versio nyt on. Ohjeessa on koot S, M ja L.

Scent of rose toppi on suhteellisen istuva ja vartaloa myötäilevä, mutta neulos antaa kuitenkin sopivasti periksi. Puuvillainen toki aavistuksen kutistuu, kun sen kastelee neulomisen jälkeen, mutta se palautuu kuitenkin nopeasti mittoihinsa.

Kappas vaan, kaapistani löytyi myös slip skirt, eli kapea helmastaan aavistuksen levenevä puolihame, joka on melkein samassa sävyssä topin kanssa. Tämä on hyvä yhdistelmä tälle topille, kun on aurinkoinen päivä. Toivottavasti niitä tulee vielä lisää.
Olen kirjoittanut ohjeen topille ja se löytyy Ravelrystä linkin takaa, mikäli haluat ohjeen itsellesi ostaa.
6 Comments
MAARIT
Luen aina ihan ällistyneenä näistä aikaansaannoksistasi – olet kyllä mahdottoman aikaansaapa! Topin kalpeanutuinen väri on niin kaunis ja sopii yhteen monien kanssa, kuten sanoit. Klassikko!
Minna
Voi kiitos Maarit!<3 Minulla on aina oltava jotain käsillä tekemistä ja neuleet tulevat vähän itsestään siinä iltasella tv:tä katsoessa:)
Väri oli minusta kaunis ja mietin, ensin, että onko minun sävy lainkaan, mutta ei näytä hullummalta:)
1NALLEPUH
Topeille on kyllä ollut käyttöä tänä kesänä ja toivottavasti vielä tulee lisää lämpimiä päiviä. Kaunis, perinteinen malli, joka toimii hameiden ja housujen kanssa arjessa ja juhlassa. Aurinkoisia lomapäiviä⚘
Minna
Kyllä minäkin uskon, että vielä nämä sateet häipyvät ja voihan toki toppia pitää myös nahkarotsin tai kauluspaidan kanssa:)
Kiitos, yritin tehdä mahdollisimman yksinkertaisen, koska näitäkin aina tarvitsee.
Tiia
niin kaunis ja juuri helteille ihan paras ja tekee asusta juhlavamman. Oot kyllä aika mimmi neulomaan ja upea pakkaus muutenkin <3 Kivaa tiistaita Minna. <3
Minna
Kiitti ja tässä niitä helteitä odotellaan ??
Tää neulominen on mulle myös terapiaa, mutta välillä meinaa lipsua suorittamisen puolelle, kun haluun saada nopeasti valmiiksi?
Mukavaa päivää ihanuus ♥️