
Simpukoita mekossani kuulostaa hassulta sille, joka tietää, että olen allerginen mereneläville. No, nyt on kuitenkin kyseessä vain kankaaseen painettu hauska printti, joten ei ole tiedossa allergiakohtauksia.
Löysin tämän kankaan palalaarista ja minua viehätti kankaan värimaailma ja kauniit simpukat. Olin suunnitellut mielessäni tehdä hieman erilaisen mekon, sillä ajattelin tämän sopivan hyvin etelän rantakohteeseen, jossa voisin hiekkarannalla sen kuvauttaa. Sieltä rannalta olisin voinut etsiä oikeita simpukoita, jotta olisin voinut vielä paremmin markkinoida simpukoita mekossani -teemaa.

No, toisin kävi, hitsin korona. Ei matkaa, eikä sen paremmin ollut hiekkarantaa, missä tämän kuvata. Onneksi on aina Tuomiokirkko Senaatintorilla hyvänä kakkosvaihtoehtona.
Olin nimittäin lounaalla ja testaamassa tuota uutta ravintolaterassia tällä ensimmäisellä lomaviikollani ja ilahtuneena voin todeta, että se toimi hienosti. Ainakin turvavälit oli toteutettu ja käsienpesu.
Ihmiset kyllä näyttivät ostaessaan joutuvan jonottamaan ja siinä ehkä ne turvavälit pikkuisen unohtuivat. Mutta usein se on itsestä kiinni, miten hyvin näitä turvavälejä huomioi. Vihainen mulkaisu takana olevalle, joka hinkuu kurkkimaan sinun olkasi yli. Se on yleensä pysäyttänyt tunkeilijan ja hän on ottanut hiukan välimatkaa.
Olin siis ystäväni Hannan kanssa lounaalla ja hän lupautui terassilta lähtiessämme ottamaan kuvia minun simpukkamekostani. Iso kiitos Hannalle!

SIMPUKOITA MEKOSSANI VINKKEJÄ TOTEUTTAMISEEN
Tarvitset ohutta ja laskeutuvaa viskoosia tai muuta vastaavaa kankaaksi mekkoon. Kannattaa suosia voimakasta printtiä, mikäli pohja on valkoinen.
Leikkaa suhteellisen suorat linjat mekon miehustaan ja tee tarvittaessa pienet rintalaskokset. Pääntie on sen verran avonainen, ettei tarvita nappeja tai vetoketjuja.
Hihoihin kannattaa ottaa hieman varaa rypytyksille. Hihansuihin ompelin kangassuikaleet ruseteiksi ja niillä saa ilmettä hihoihin.
Ensimmäinen salsa on yhtä leveä kuin kankaan leveys ja rypytin ja ompelin sen miehustaan kiinni. Toinen salsa on sitten tuplasti leveämpi ja se ommellaan rypyttämisen jälkeen kiinni tuohon edelliseen salsaan.
Pääntien huolittelin vinonauhalla ja päärmäsin helman. Muuta ei tarvittu ja mekko oli valmis hulmuamaan leveänä ja persoonallisella printillään.
Vaikka rakastankin suloisia kukkamekkoja, oli jo aikakin tehdä väliin jotakin muuta. Minusta tästä tuli hauska ja rento mekko, jota on ilo pitää. Täältä löytyy myös yksi kesälle sopivan mekon vinkki ja ei tässäkään ole kukkasia.






Onneksi sain minäkin myös auringonpaistetta ensimmäiselle lomaviikolleni, joten hyvinhän tämä lähti liikkeelle.
8 Comments
Tiia
Huikean kaunis mekko ja sen kantaja, kyllä vaan ottaisin kiljuen tälläisen mekon minäkin. Nuo kengät on muuten myös mahtavat, riittävästi korkoa, mutta sopivan matalat. <3
Ihanaa iltaa Minna. <3
Minna
Kiitos kovasti ♥️ Kiva tuli just tuon printin takia. Simpukat ei nyt suoranaisesti ole mun suosikkeja, mutta tässä ne oli hauskan erilaiset. Nämä kengät on ollut tosi hyvä ostos ja hyvät jalassakin??
Hanna
Kuvauksellinen ystävä kuvissa❤ ja ihana mekko!
Minna
Kiitos Hanna ♥️
Minnea
Vau, miten upeat kuvat ja upea mekko!
Minna
Kiitos ja itsekin yllätyin, että tuli näin kivat?? Täytyy pyytää ystävää toistekin kuvaamaan, ?
1NALLEPUH
Ihania, aurinkoisia, iloisia kesäkuvia ja miten hieno mekko. Varmasti vilpoinen ja mukava päällä. Ihanat värit ja hauska kesäinen printti kankaassa joka tuo niin lomatunnelmaa⚘
Minna
Kiitos ja juurikin niin kesäinen ja fiilikset on lomamoodissa:)