Sisustaminen

PEILITARJOTIN ETEISEEN

Peilitarjotin eteiseen ja tavarat pysyvät järjestyksessä. Kun kaikella on paikkansa, on elämäkin helpompaa, kun ei tarvitse aina etsiä kaikkea ja muistella, mihin mitäkin on ajatuksissaan laittanut. Kuulostaako tutulta?

Jos sinulla on avaimet usein hukassa tai kotiin tullessasi et löydä paikkaa, minne lasket kännykkäsi, niin neuvon sinulle helpon tavan tehdä kauniin ja tyylikkään peilitarjottimen. Tämä tarjotin on tehty kierrätysmateriaaleista, mutta voihan tähän myös hankkia materiaalit, jos ei vastaavia kotoa löydy.

KIERRÄTYSMATERIAALEISTA TARJOTIN

Minulla sattui olemaan vahva pahvinen rasia, jonka toisen puolen olen jo käyttänyt ulko-oven viereen laitettuun somisteeseen. Tuosta postaus löytyykin täältä.

On muuten niin vahvaa pahvia, ettei ole mennyt ainakaan kosteudesta miksikään, toisaalta tuo koriste on kyllä ollut katoksen alla.

Lisäksi tarvitset ylijäämälaattoja. Näitä löytyi lisää, kun aloimme miehen kanssa loman kunniaksi, käymään siivousurakkaa läpi.

Tytär kun on kesän alussa muuttanut pois kotoa, niin nyt huoneita vähän muokattiin toiseen tarkoitukseen ja varastoja siivottiin.

Sieltä löytyi sitten minun iloksi ja vähän harmiksikin noita mustia pikkulaattoja. Harmiksi siksi, että laattoja on liian vähän mihinkään kunnon remppahommaan, joten minä niitä yritän näihin askarteluihin sitten hävittää. Mutta kuten kuvasta näkyy, ei niitä niin paljoa näihin uppoa, että niistä vielä eroon päästäisi.

Peilitarjottimen tekemiseen tarvitaan tietysti peilinpalanen sekä liimaa. Osat sovitellaan pahvikannen pohjalle ja vähän vahongossa aloin suunnittelemaan tästä shakkiruutupohjaa.

Peilinpaloja olen hakenut joskus verstaalta Suutarilasta, jossa olen saanut kaivella roskista muutamia palasia ilamiseksi. Siellä on myös ystävällisesti hiottu peilin reunoja, jotta en saa haavoja käsiini niitä työstäessäni.

Vähän yllätyin, kun peilitarjotin eteiseen alkoi luonnistua ihan itsestään. Nimittäin peileistä löytyi juuri sopiva pala, joka sitten saneli muiden laattojen paikat. Pikkulaatat olivatkin hiukan haastavia ja niiden kanssa piti hieman jumpata, jotta rakoja ei jäisi ikävästi näkymään.

Jäihän niitä vähän, joten tiivistin rivit ja liimasin askartelumosaiikkipaloja rivien päätyyn. Tämä ratkaisi ongelman ja tyylikäs peilitarjotin eteiseen on valmis.

Liimana käytin on Gorilla-liimaa. Pahvi ei ole tietenkään tarjottimena se kestävin, mutta uskon, että ajaa asiansa, sillä eihän tätä tule siitä eteisestä liikutella.

PEILITARJOTIN ON MYÖS KAUNIS SOMISTE

Peilitarjotin voi toki olla myös koruja varten, tai tuoksutarjottimena. Tyylikäs peilitarjotin voi olla myös näyttävä somiste eteisessä.

Tämä tarjotin on kuitenkin askarreltu avaimia ja kännykkää ajatellen ja se lähtee nuoremman tyttäreni uuteen kotiin eteisessä olevan lipaston päälle.

Tässä on muuten itselleni tehty avaimenperä, joka on kestänyt vuosia, blogin alkuajoista lähtien. Ihmettelen kyllä tuon kuminauhan kestävyyttä, sillä tämä avaimenperä on kuitenkin joutunut koville ja ollut usemman kerran hukassakin.

Ai niin mitä? Minunko avaimet hukassa? Ei kai sentään, niillähän on paikka eteisen seinällä omassa koukussaan!

Juupajuu ja kyllä sitä joskus jokaiselle sattuu, vaikka ne paikat olisikin kaikille tavaroille. Eikö niin 🙂

Toivottavasti ideani askarrella peilitarjotin eteiseen innostaa sinua ja jos haet vielä jotakin ideoita, niin kurkkaa aikaisemmin tekemäni tarjottimet täältä, täältä ja täältä.

4 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *