Matkustaminen

MÖKKEILEMÄSSÄ KOLILLA

Olimme jälleen kerran mökkeilemässä Kolilla. Kolin rauha ja sen ihana luonto viehättää, joten aina se tuntuu kuin kodilta, vaikkei sinne mitään kotiseutusidettä olekaan. Koli on vain niin lupsakka paikka, joten sinne on helppo mennä aina uudestaan ja nautimme kyllä onnistuneesta lomasta, vaikka tuo sää olisi voinut olla aurinkoisempikin.

Meille tämä on ollut aina sellainen rauhoittumisen paikka, sillä Koli ei ole mikään hektinen seurapiirikeskus. Tosin nyt tuntui kaikki ihmiset olevan liikkeellä ja Kolilla oli ruuhkaa, mikä ihmetti meitä suuresti.

Hienoa tietysti paikkakunnalle, jonka bisnes perustuu periaatteessa hiihtämiseen ja laskettelemiseen. Keväthän aiheutti varmasti aikamoiset tappiot matkailubisnestä ajatellen. Vaeltaminen ja luonto ovat houkutelleet ennenkin matkalaisia, mutta en koskaan aikaisemmin ole Kolilla nähnyt tällaista ruuhkaa.

Konkursseiltakaan ei ole vältytty, joten hyvä, jos vähän matkailijoilta nyt ropoja paikkakunnalle jäi. Loma-Kolin rinteet näyttivät paljailta, sillä lasketteluhissit oli purettu.

Tämä puoli ei koskaan kovin vilkas olekaan ollut, sillä Ukko-Koli on aina ollut se suositumpi kaikkien palvelujen ja hotellin takia. Loma-Kolilla olemme kyllä aikoinaan viettäneet aikaa lasten kanssa lasketellen, sillä siellä oli loivempia rinteitä. Sääli, jos sinne ei enää mitään toimintaa järjestetä.

Aikaisemmin olemme olleet mökkeilemässä Kolilla miehen firman mökillä, mutta nyt otimme Lomarenkaalta vuokramökin samalta alueelta, Loma-Kolilta. Mökki oli ihan hyvä, mutta hiukan ahdas neljälle, vaikkakin makuupaikkoja oli varmasti kymmenelle. Ei olisi se määrä ihmisiä mitenkään mökkiin mahtunut.

Ulkonahan sitä useimmiten mökeillä ollaan, mutta nyt eivät säät ihan menneet nappiin, joten sisälläkin tuli kökötettyä. Piha tuossa mökissä oli jokseenkin hankala, kun vertaa mökkiin, missä aikaisemmin olemme olleet, joten ei siellä pystynyt oikein aikaa viettämään. Viereiselle mökille oli ajotie mökin kulmilla ja toisella puolella oli sama juttu.

Rannalla tuli sitten hengailtua, jos vain sää sen salli. Yritimme myös mennä pelaamaan tennistä, sillä Kolilla on avattu uusi palloiluhalli, mutta siellä oli menossa jokin remontti/korjaus, joten ei päästy sinnekään.

Lenkille pääsi ja sitä harrastettiin innokkaasti. Nyt alkaa jo juoksu hyvin kulkea, mutta ne mäet siellä on kyllä aikamoisia, joten olihan se puuskutusta, jotte mäen päälle pääsi.

Lenkiltä pulahdettiin suoraan Pieliseen uimaan ja se oli kyllä kylmää, kuten aina. Ei sitä kyllä uimiseksi voinut sanoa, mutta hyvää kylmähoitoa se oli lenkin jälkeen jaloille.

KOLI OLI SUOSITTU MATKAKOHDE KESÄLLÄ 2020

Suomimatkailu on tänä kesänä ollut kovasti suosiossa ja toki Koli kiinnostaa varmasti monia, mikäli ei siellä ole aikaisemmin vieraillut. Monelle tämä voi olla vain pikapysähdys, maisemien ihailuun, kun ollaan matkalla kaemmas, vaikkapa Lappiin.

Ukko-Kolin parkkipaikalla oli sellainen ruuhka, että autoja oli parkissa pitkin tienvarsia. Maisemahissiin oli ensimmäisenä päivänä niin pitkät jonot, että kiipesimme mieluimmin portaita. Tulihan siinä samalla porrastreenit hoidettua.

Turvaväejä ei pahemmin kukaan pitänyt, ei hississä eikä maisemia katsottaessa. Jokainen halusi seistä kallion huipulla ja ikuistaa huikeat maisemat ja itsensä siihen. Ihan paraatipaikalle emme menneet kuvaamaan.

Minua pelotti, kun katsoin, miten uhkarohkeasti ihmiset liikkuivat kallion laella ja lapset taituroivat lipokkailla kallion haastavimmissakin paikoissa. Pudotus on aika hurja siitä alas, joten en ehkä suosittelisi. Omia lapsia en uskaltanut aikoinaan päästää tuonne laelle yksinään kiipeilemään, vaan tyttöjä pidettiin kädestä kiinni.

Saimme mekin tietysti kuvat otettua, sillä se tavallaan kuuluu asiaan, mutta olimme siellä sitten toisella kerralla ja silloin sää ei ollut niin hyvä, joten ei turistejakaan pörrännyt niin montaa meidän lisäksi.

Jos innostuu ideasta mökkeilemässä Kolilla ja pitää marjastuksesta, niin Kolin metsissä niitä riittää. Nyt mökin pihapiiristä sain muutaman desin poimittua, mutta en jaksanut innostua enempää. On lapsuudessa tullut marjoja poimittua velvollisuudesta ja siitä jäänyt pikkuisen kammo hommaa kohtaan, joten ei enää kiitos.

Kolin satamasta lähtee maisemaristeilyjä, joihin voi ostaa liput netistä. Olemme usein pohtineet, että pitäisi joku pieni risteily tehdä, kun Kolilla ollaan, mutta niin se on vain jäänyt, kun muuta touhua on ollut.

Kolilta löytyy myös muutamia uimarantoja ja hiljaisempia paikkoja, missä voi autiolla hiekkarannalla kahlata satoja metrejä, ennen kuin pääsee uimaan.

Auringonlasku sattui olemaan upea juuri sinä iltana, kun haimme toisen tyttären junalta, joten ennätimme napata kuvat juuri viime hetkillä. Mielettömät värisävyt, joita ei kamera täysin pystynyt pimeässä taltioimaan.

4 Comments

  • 1nallepuh

    Kyllä Suomi on kaunis maa, mitkä maisemat. Itse en ole Kolilla käynyt, ehkä voisi joskus käydä ihailemassa maisemia. Kiva kuulla, että kotimaan matkailua on suosittu ja näin autettu yrittäjiä selviytymään.⚘

  • Tiia

    Mielettömät maisemat ja kuvat. Harmi että mökki ei ollut riittävän tilava tällä kertaa, mutta oli teillä varmaan ihanaa ja kiva kun teidän tytötkin aina haluaa tulla reidän reissuille mukaan. Ihana perhe. <3

    Kivaa sunnuntain jatkoa Minna. <3

    • Minna

      Maisemat on siellä kohdillaan ?
      Kyllä sinne mökkiin toki mahtui, mutta se oleskelutila oli aika ahdas. Yllätyn aina iloisesti, kun tytöt haluaa vielä tulla mukaan, vaikka edes osaksi aikaa. ??

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *