
Kangasmaski voi olla myös tyylikäs ja hauska. Toki tiettyyn tyyliin sopii se musta tai puhdas valkoinen, mutta itse ainakin etsin heti kangasta, jossa olisi joku hauska juttu ja jonka voisi olla myös tyylikäs.
Kyllä se vaan on koittanut aika, jolloin täytyy pistää kaikki peliin ja saada ison pahan pöpön leviäminen kuriin. Olen valmis käyttämään kangasmaskia, kun liikun julkisilla tai isossa porukassa, missä ei ole mahdollista pitää kunnon turvavälejä.
On pakko tunnustaa, etten ensin ollut ajatuksesta kovin innoissani ja ajattelin, etten liiku missään sellaiseen aikaan, kun porukkaa on liikkeellä. Mutta menoja tulee ja aina ei pysty omallakaan autolla joka paikkaan ajelemaan, joten minäkin aloitin sitten ompelemaan maskeja. Mutta halusin niistä persoonallisia ja kangasmaski voi olla myös tyylikäs, jotta kankaita piti vähän etsiä tähän tarkoitukseen.

MASKIN OMPELEMINEN
Hanki tiivistä puuvillaa vuoreksi. Persoonallinen ja hauska printti piristää, joten esimerkiksi Eurokankaan tilkkulaarista löytyy puuvillan jämäkappaleita, joissa on kivoja kuvioita tuohon päällyskankaaseen.
Pese kankaat 60 asteessa ja silitä ne.
Leikkaa vuori ja itse päällyskappale 26 cm x 17 cm kaistaleeksi. Asettele pritti ja vuori vastakkain ja ompele kappaleet vastakkain pitkiltä sivuilta.
Käännä kappale oikeinpäin ja tee 4 cm leveä vekki keskelle maskia ja silitä se. Ompele se molemmilta puolilta kiinni noin 3 cm pituudelta. Tee toinen reuna samoin.
Huolittele siksakilla lyhyet sivut ja käännä ne nauhakujaksi ommellen niin, että kujan leveys on 1,5 cm. Huomasin, että maskin reunoista tulee liian paksut, jos ne ommellaan pussiin ja sitten käännetään, joten päädyin tekemään maskin näin, reunoista huolitellen ja mukavuushan on pääasia.
Tee vielä kaksi pientä vekkiä leuan alle ja näin saat maksista paremmin istuvan.
Lopuksi sujauta kuminauha nauhakujaan, vaikkapa virkkuukoukun avulla ja sovita se kasvojesi mukaan sopivaksi. Minulla löytyi varastosta ohutta pinkkiä kuminauhaa, joka sopii kuin valettu kissaprintin värimaailmaan. Tyylikäs maski siis myös kumpparin osalta.

Minä käytän arkisin silmälaseja, joten se tuo myös maskille istuvuutta. Vinkkinä heitän, että pussiensulkijat voi ommella vuoren ja päällyskankaan sisään, maskin keskikohdalle yläosaan ja näin sen voi nipistää istuvammaksi nenälle.
Kangasmaski voi olla myös tyylikäs ja kehotankin tutkimaan vaihtoehtoja erilaisilla puuvillakankaille, jotta saataisiin hiukan piristystä myös kaduille ja niihin julkisiin kulkuvälineisiin.
Muistathan kuljettaa käsilaukussa pussia, mihin laitat likaiset maskit ja toista, jossa säilytät puhtaita. Kaksi maskia jo riittää, kunhan irrotat maskin kasvoilta kuminauhasta ja sujautat pussiin, koskematta itse maskiin.
Pese maski 60 asteessa tai kiehauta 5 min kuumassa vedessä. Mikäli kuminauhat menevät tästä pesemisestä huonoksi, ne on helppo vaihtaa uusiin.
6 Comments
Maarit / Sopusointuja_lifestyle
Olipa kiva että laitoit ohjeen tänne, sillä olen miettinyt että ompelisin myös itse muutaman maskin. Probleema on vain se,
ettei mulla ole sopivia kankaita. Menenkin käymään Eurokankaaseen, sillä tarvitsen kankaita myös Barbien vaatteisiin ;o)
Minna
Kiva kuulla, että tulee tarpeeseen. Eihän nämä tietenkään ole sama kuin sairaalan maskit, mutta parempi kuin ei mitään ??
Tiia
Ihana kun on kissoja, kauneimpia maskeja mitä oon nähnyt. Kivaa keskiviikkoa Minna. <3
Minna
Kiitos paljon? oli minustakin kaunis kangas ?♥️
1nallepu
Kun maskeja on käytettävä niin miksei sitä tekisi tyylillä? helppo ohje ja jämä paloille tulee käyttöä⚘
Minna
No, niinpä, joten kiitos! 😉