Kosmetiikka

SYKSYN UUTTA KOSMETIIKKAA

Tuotteet saatu pr-näytteitä

Olin viikolla käymässä pr toimisto Marsaanan kauneuspäivillä ja esillä oli syksyn uutta kosmetiikkaa 2020. Ilahduttavaa, että sentään jotakin normaalia ja tuttua on tässä syksyn aloituksessa. Hiljaiseloa onkin ollut jo riittävän kauan.

Meitä kauneudesta bloggaavia oli pyydetty valitsemaan aikaväli, jolloin oli paikalle tulossa, joten ruuhkaa ei onneksi ollut. Turvallisesti, pienissä porukoissa ja halutessaan maskit kasvoilla, kuljimme pisteeltä toiselle ja kuulimme uutuuksista pientä esitelmää.

Mausteisista tuoksuista pitävälle, valitsin rohkean ja juurikin itämaiselle mausteiselle tuoksuvan BI-ES Blossom Orchid parfum for woman. Tuoksuja oli iltapäivällä jäljellä vain muutamia, joten päädyin valitsemaan tämän.

Voimakas tuoksu kestää pitkälle iltaan, vaikka sen on aamulla suihkaissut. Se lämpenee iholla ihanan pehmeäksi, vaikka aluksi se tuntui tuoksuvan omaan nenääni liian voimakkaasti. Ehkä suihkaisen sitä ensi kerran vielä varovaisemmin, mutta tykkäsin tuoksusta kovasti. On sopivan pienikin tuo pullo, vain 12 ml, joten sen saa helposti sujautettua iltalaukkuun, mikäli haluaisi sitä lisätä, vaikka luulen kyllä, ettei sille ole tarvetta.

Syksyn uutta kosmetiikkaa ja minulle uusi merkki on Atelier Rouge. Nämä kynsilakkapullojen korkit ovat mainio keksintö. Eipäs lipsahda näpeistä. Sain valita muutaman värin ja nämä kaksi minua tietysti miellyttivät eniten. Kynsien hoitoon on myös hyvä tuote tarjolla, joten kynnet pitäisi tällä lähteä kasvuun.

Nostalgisen tunteen tuo minulle aina tämä Yves Rocher. Nyt oli tarjolla mahtavan punaisia huulipunakyniä Le Brillant, joissa on myös upea kiilto. Koralli on hento sävyltään ja olisin toivonut juuri tässä sävyssä olevan hieman enemmän pigmenttiä. Hiukan petyin, sillä kaunis kiilto siinä oli, mutta minulla se ei pysy kauaa.

Toinen punertava sävy yllätti minut positiivisesti, sillä siinä taas oli riittävästi pigmenttiä, joten tämä lähti oitis käyttöön.

Yves Rocherin Pur Bleuet silmien ympärille aamuin ja illoin laitettava ruiskaunokkivesi on syksyn uutta kosmetiikkaa ja ideana ainakin minulle uutta. Linkin takaa löytyy lisää tietoa. Vesi suihkitaan vanulappuun ja taputellaan silmien ympärille, myös luomille, aamuin illoin. Virkistää ja pehmentää väsynyttä silmienympärysihoa. Kestää herkkienkin silmien vaatimukset ja tätä jo ennätin testata ja ainakin minun silmäni tämän kestivät.

Toinen tuote on ruiskaunokkia sisältävä hoitava silmienympärysvoide, joka auttaa silmäpussien kanssa painivia ja samalla tuote myös kosteuttaa ihoa.

Myös vedenkestävän silmämeikinpoistoaine löytyy Yves Rocherilta ja siinäkin on ruiskaunokkia. Hoitaa silmiä ja ripsiä eikä jätä tahmeaa tunnetta.

Vita liberata, Beauty Blur sunless glow on pohjustaja, joka antaa iholle heleää hohdetta ja myös päivittäin käytettynä tuo päivetystä iholle. Tätä voi käyttää meikin alla tai sellaisenaan iholle levitettynä ja vain kohdat, jotka kaipaavat lisää peittämistä, taputellaan meikkivoiteella ja annetaan ihon muuten hehkua kauniisti.

Itseruskettavia tuotteita vartalolle NKD SKN organic, jotka lupaavat, etteivät tuoksu sille tunkkaiselle itseruskettavalle.

Ihanan pehmoisia siveltimiä Flaer merkiltä ja näiden hinta Kicksissä on vain noin kymmenen euron hujakoilla.

Mitä pidit uutuuksista, innostuitko?

2 Comments

  • 1nallepuh

    Onpas suloiset kynsilakat ja hauskat huulipunakynät. Ne Yves Rocherin ”silmävedet” voisi ottaa kokeiluun. Suloisia siveltimiä, niitä ei ole koskaan liikaa⚘

    • Minna

      Kokeile ihmeessä sitä suihketta. Minun silmät tykkää siitä ja ei aamulla ole pahitteeksi saada vähän raikastusta silmien alle ja turvotukseen. Kokeile myös sitä silmänympärystuotetta. Siinä on kuula, joka ihanasti viilentää, kun voidetta sillä levittää:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *