Käsityöt

BOHO KORVAKORUT

Vaikka kesä on mennyt ja boho tyyliset korut parhaiten sopivat kesään, niin ajattelin silti askarrella boho korvakorut.

Makrameesolmuilla saa solmittua kivat boho korvakorut, eikä siihen tarvita kuin vanhat korvikset ja makrameesolmuihin tarkoitettua kierrenarua. Minun naruni on Mopparia ja tämä kierrätysmateriaali on 80 % puuvillaa ja 20 % polyesteriä.Värinä ihana puuterin sävy.

Olen ollut ihan poikki viimeisten viikkojen ajan, työstä johtuen, joten näin perjantain kunniaksi ajattelin istahtaa alas ja vihdoinkin solmia korut, joista haaveilin jo kesällä.

Tyttären minulle antamat isohkot rengaskorut saivat siis uuden lookin, kun napsin narunpätkiä ja solmin niistä perussolmuilla solmuja pitkin rengasta.

Moppari on kierrenarua, joten yhdestä pätkästä irtoaa kivasti kolme eri lankavyyhteä, joista on sitten helpompi solmut sitoa. Lopputulos on paljon kevyempi, kuin jos solmisi paksusta langasta korujen solmut. Solmut sidotaan taittamalla naru kahtia ja asettamalla se renkaan alle ja langanpäät jäävät renkaan ulkopuolelle. Lenkin sisästä sujautetaan langanpäät läpi ja kiristetään.

Tämä on sellaista niin rauhoittavaa puuhaa, että taisin innostua liikaa ja osan langoista jouduin karsimaan pois. Liian isona nämä eivät näytä hyvältä, joten kohtuus toimii tässäkin mallissa.

Kun langat on solmittu, ne harjataan auki tiheällä kammalla. Täikampaa suosittelen, sillä se on todella tiivis. Hapsut leikataan terävillä saksilla ja tässä voi käyttää hyödyksi myös mittanauhaa, kun aloitetaan leikkaaminen.

Ihan aavistus kamera päätti muuttaa narun sävyn hentoon liilaan meneväksi, mutta uskokaa pois, ne ovat oikeasti puuterin sävyiset. Toisaalta sävy sopii noihin kanerviin kauniisti, joten meneehän se näinkin.

Tähän tulee oikeasti himo, kun oikein alkaa tekemään. Nämä ovat toiset makrameesolmuilla tehdyt korvikset, jotka olen solminut. Aika ei vain tahdo riittää, sillä kyllähän siinä aikaa menee, jos isompia töitä alkaisi tekemään. No, tuo narunkerä odottaa kyllä yhtä isompaa työtä ja sitä ei ripusteta seinälle.

Tämä on jo kyllä toinen narukerä, jonka hankin, joten on vain pakko aloittaa nämä hommat, mikäli aikoo joskus ne saada tehtyä. Mustan narukerän ostin aluksi, sillä ajattelin siitä tekaista jonkin seinäjutun, mutta juupajuu ei vain ole tullut tekaistua. Tietyllä lailla tämä on työlästä, joten pitää joku viikonloppu tälle hommalle oikeasti pyhittää. Boho korvakorut tosin tein puolessa tunnissa.

Oletko sinä kokeillut tätä makrameesolmujen tekemistä?

2 Comments

  • Tiia

    En osaisi tehdä ja kun korvisreiät hitsinpimpula vielä menneet umpeen, mutta on nuo aivan ihanat. Ihana laventelin sävy vielä. Tännekin on tulossa eräs laventelin sävyinen kaulakoru, jokin tässä sävyssä nyt oikein kolahtaa.

    Ihanaa viikonloppua Minna. <3

    • Minna

      No niin näyttävät kyllä laventelilta, mutta ovat oikeasti puuterin sävyiset:) Kamera vaan väänsi kuvan sävyt noin ja sehän sopi hienosti kanerviin:) Ei nämä ole vaikeita tehdä, mutta jos reiät ovat menneet umpeen, niin sit vähän hankalaa ja turhaakin olis näitä tuhertaa:)
      Kiitokset ja samoin:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *