Kosmetiikka

YVES ROCHER JA UUDET IHONHOITOTUOTTEET

Saatu pr-näytteet

Yves Rocher ja uudet ihonhoitotuotteet ovat minulla tuossa pöydällä odottaneet testaamista. Yleensä kun syksy on tässä vaiheessa, ihoni on muuttunut vaativammaksi ja punaisuus vaan lisääntyy.

Ei tahdo edes tajuta, että syksy on jo kohta puolessa välissä ja silti meitä vain hellitään kauniilla ilmoilla. Kiitos, tätä lisää. Juuri tämän vuoksi omakin ihoni on ollut tyytyväinen, mutta on hyvä varautua ilmojen viilenemiseen ja talven tuloon.

Syksyn tullen sitä kuitenkin tarvitsee muuttaa hiukan omia ihonhoitorituaaleja ja valita ne vuodenaikaan sopivimmat tuotteet, jo ikään kuin varalle. Kohta kuitenkin ilmat valitettavasti muuttuvat ja silloin ihoa taas testataan.

YVES ROCHER ELIXIR JEUNESSE

Nuoruuteni suosikki Yves Rocher, on nostanut päätään ja tuo kokoajan lisää tuotteita valikoimaan. Yves Rocher ja uudet ihonhoitotuotteet ovat iholle näin syksyllä suoranaista hellittelyä. Esittelyssä vegaaninen ihonhoitosarja Elixir Jeunesse:

WATERPROOF CLEANSING OIL

Öljymäinen kevyt tuote, joka levitetään kuivalle iholle ja hierotaan meikki pois. Lopuksi huuhdellaan kasvot vedellä, joka muuttaa öljyn maitomaiseksi. Tällä on helppoa puhdistaa meikit, sillä se käy myös silmien ympärille ja vedenkestävät silmämeikit huuhtoutuu sutjakkaasti pois.

Kaksivaiheinen seerumi

Kaksivaiheista seerumia, Essence Double Action, käytetään aamuin ja illoin puhdistuksen jälkeen iholle. Tuoksu on mieto ja seerumi täyteläisen tuntuista. Se kuitenkin imeytyy hyvin nopeasti ihoon, jättäen kasvot pehmoiseksi.

Hyviä tuloksia luvataan jo kuukauden päästä. Poissa on väsynyt iho ja tilalla on kuulas ja kaunis hipiä. Ryppyjenkin luvataan pehmenevän.

OVERCONCENTRATED APHLOIA EXTRACT

Kosteuttava ja ryppyjä silottava päivävoide sopii hyvin tuon kaksivaiheisen seerumin päälle, meikin alle. Voiteessa on 30 sfp, joten tämä toimii hyvin kesäpäivinä kaupungilla kulkiessa myös aurinkosuojana.

Voide on täyteläistä, mutta ei kuitenkaan liian paksua. Siinä on miellyttävä tuoksu, joka minusta tuo lakritsin mieleen.

LE RADIEUX. MEIKKIVOIDE

Yves Rocherin ja uudet ihohoitotuotteet ilahduttavat vielä uudella meikkivoiteella Le Radieux. Yves Rocherin meikkivoiteista olen aina tykännyt ja laatu ja hinta ovat niissä kohdallaan. Tykkäsin jo nuoruudessa siitä, että iho näyttää tasaiselta ja siloiselta ja samettiselta, kun käytin Yves Rocherin meikkivoiteita.

Kieltämättä tuli tuttu tunne, kun levittelin tätä heidän uusinta meikkivoidettaan. Samettinen ja tasainen lopputulos, joka kestää mukavasti koko päivän. Koostumus auttaa suojaamaan ihoa myös ilman epäpuhtauksia vastaan.

Toki olen joutunut käyttämään hiukan nenän ja poskipielien tienoilla puuteria, mutta muutoin ei ole tarvinnut kiillosta huolehtia. Tälle luvataan jopa 10 tunnin kestoa. Värisävynä minulla on 100 beige.

Oletko sinä nuorena käyttänyt Yves Rocherin kosmetiikkaa? Miten on nyt, oletko innostunut heidän uusista tuotteistaan?Mikäli kiinnostuit, niin täältä löytyy linkki heidän verkkokauppaansa. Löydät myös minun aikaisemmat kirjoitukset Yves Rocherista linkin takaa ja sekä myös täältä.

4 Comments

  • Tiia

    Yvesillä ihan eka meikkikokeilu, ikiklassikko. Omat lempparit Yvesiltä ehdottomasti kaikki suihkugeelit sun muut, joulutuotteet ja nyt ne minipulloissa tulevat suihkugeelit, joilla pesee 40 pesua. Kynsilakat ovat myös sairaan hyviä.

    Kivaa viikonloppua Minna. <3

      • 1nallepuh

        Kukapa ei olisi odotellut postin tuomaa yvesin pakettia. Nostalgisia muistoja ja hyviä tuotteita joita kyllä nyt vähemmän löytyy kaapista. Tuo meikinpoisto öljy kiinnostaisi ja hyviä meikkivoiteita ei voi olla liikaa?
        Ihanat kuvat⚘

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *