pr-tuotteet saatu

Maailman vegaanipäivä on marraskuun 1. ja ajattelin vähän esitellä sinulle tuotteita, joista voisit olla kiinnostunut ja siten auttaa maailman uhanalaisia eläimiä.
MAITOVALAIDEN AUTTAMISEKSI
Maria Nila juhlistaa tätä vegaanipäivää auttamalla uhanalaisia maitovalaita ja lahjoittaa tämän vuoden kampanjan tuotot auttamalla Islannin Sea Life Thrust`s Beluga Whale luonnonsuojelualuetta.
Täältä linkistä pääset katsomaan tarkemmin aihetta maitovalaiden pelastamiseksi.


Maria Nilan tuotteet ovat 100 % vegaanisia, ilmastokompensoituja, Ruotsissa valmistettua laadukkaita kosmetiikkatuotteita. Taisi olla vuosi sitten, kun pääsin näihin Maria Nilan tuotteisiin ensimmäistä kertaa tutustumaan, juuri silloinkin oli maailman vegaanipäivä ja kyseessä tempaus eläinten auttamiseksi. Tykästyin kovasti näihin tuotteisiin, samoin kuin vanhempi tyttäreni, kun näitä myös kanssani testaili.
Tänä vuonna maailman vegaanipäivä tuo mukaan käsienpesunesteen Maria Nila Bouquet Hand Soap, Hand Lotion ja nykyään niin tarpeellisen Be Clean Käsidesin. Näissä on miellyttävän kevyt tuoksu ja käsivoide imeytyy hyvin. Käsidesin alkoholiprosentti on 77, joten toimii hyvin myös koronapöpön hillitsemisessä.
Kivointa minusta on näissä purkeissa myös se, että tässä käsienpesusetissä on panostettu kauniisiin purkkeihin. Ne ovat hillittyjä ja eleettömiä, mutta silti tyylikkäitä asettaa esille kylpyhuoneeseen.
Kun tuo joulukin on tulollaan, niin tässähän olisi hyvä lahjaidea, jossa saisi aikaiseksi hyvää, monella saralla.

Hiustuotteet ovat minulle tärkeitä ja varsinkin nyt, kun kiharat ovat loppusuoralla ja rutikuivat, niin kosteuttavia hiustuotteita on järkevää käyttää. Mutta myös värjättyihin hiuksiin kosteuttava shampoo ja hoitoaine, sekä maski ovat tervetulleita.
Maria Nila Eco Therapy Revive hiustuotteet olivat minulla juuri eilen saunassa käydessäni testissä. Tuoksu oli mieto, joten ei ärsytä varmasti tuoksuherkkiäkään. Vaahtosi hyvin pestessä ja nautin juuri näistä naamioista, joita voi pitää myös pitemmän ajan hiuksissa, mikäli aika siihen riittää.
Tykkäsin siitä, kuinka pehmeät hiukset näillä tuli, vaikka en ollut varma, jaksoinko pitää naamiota sen 3 minuuttia, mitä suositeltiin, mutta lopputulos oli silti hyvä. Kiharatkin taipuivat nyt yllättävän kauniisti.

Mikäli innostuit maitovalaiden auttamisesta, on sinulla nyt maailman vegaanipäivän kunniaksi ja tästä vielä 10.11 saakka, mahdollisuus saada 20 % alennusta kaikista ostoksista verkkokaupassa, koodilla BELUGA. Verkkokauppaan pääset tästä linkistä.
Kiitos, että välität ja autat suojelemaan luontoa ja uhanalaisia eläimiä.
2 Comments
Tiia
Hienolla asialla Maria Nila jälleen. Tuoksutin Maria Nilan inkiväärikäsisaippuaa ja jestas siis ihan paras!
Sydämellistä uutta viikkoa Minna. <3
Minna
Näin on ja hyvä, että hän tekee tämän vuosittain, eikä vain kerran:)
Näissä saippuoissa on hienostunut tuoksu ja kaunis värimaailma purkeissa <3