Käsityöt

NEULO JOTAIN PUNAISTA

Neulo jotain punaista vaikka joululahjaksi, sillä vielä on aikaa ja vielä ennättää.

Kun marraskuu kallistuu yli puolivälin, iskee usein himo neuloa ja valmistella neulomuksista jotain joululahjaksi sopivaa.

Olen innokas neuloja, suorastaan addictioksi tätä voisi luokitella. Mielenkiintoisinta on tehdä omia kuviointeja ja malleja ja haastaa itsensä ylittämään ne vaikeimmat esteet.

Ei se aina onnistu ja joskus ärsyttää niin, että tekisi mieli heittää koko neuletyö menemään, mutta näin ei kuitenkaan käy. Sinnikkäästi yritän ja loppuun asti pyrin pääsemään.

Joskus tulee ostettua lankoja sen perusteella, miten niihin hurmaannun ja en ollenkaan tiedä mitä niistä aioin tehdä. Kyllä se idea sieltä aina kuitenkin tulee ja langat kiemurtelevat asuiksi tai asusteiksi.

Ostin kerran liian paljon tummaa punaista, sekä pelkkää merinovillaa, että mohairilla höystettyä, taisivat olla alessa. Siitä tuli tehtyä monta erilaista juttua. Olenkin näistä blogissa jo kirjoittanut, mutta ajattelin kerätä niistä koosteen.

Nyt heitän sinulle idean, että neulo jotain punaista, sellaista missä on lämmin olla. Neulo ihan vaan itsellesi tai vaikka jollekulle palelevalle, joululahjaksi.

Neulo jotain punaista, vaikka pitsiset pitkät neulesukat. Tässä värinä tumma viiniin sihtaava punainen. Viini lasissa on kyllä huikean paljon tummemman punainen, mutta viinejäkin löytyy montaa eri sävyä. Ohjeet ja lisää kuvia löydät täältä.

Neulo jotain punaista pehmoisesta mohairlangasta ja tee siitä kevyehkö, mutta silti lämmittävä neule, leveillä hihoilla. Tämä ei muuten kutia, sillä minä en kestä yhtään lankaa, joka kutiaisi. Linkki ohjeeseen löytyy täältä.

Entä jos neulot oversized neuleen, joka toimii myös mekkona, jos oikein isoksi sen neulot? Tämä sopii moneen makuun ja niin kaupunkiin, kuin mökkilomalle. Yhdistin tässä kahta edellä käyttämääni lankaa ja hyvin toimi. Linkki neuleen ohjeeseen löytyy täältä.

Arvaas mitä? Vielä sitä tummaa punaista löytyy kerä ja puikot kilisee ja toivon, että siitä langasta joskus tulisi loppu ja tuleehan siitä. Saattaa olla, että tästäkin neulomuksesta taidan joskus lisätä linkin vielä tähän juttuun.

Vai pidätkö lainkaan punaisesta?

2 Comments

  • Tinsku

    Just älysin, että en ole koskaan neulonut mitään punaista, vaikka joku työ aina meneillään on. Pitääpä tehdä tosiaan vaikka sukat, jos ei muuta ehdi. Aivan äärettömän kauniin nuo molemmat neuleet. Nasulle tein juuri mekkomallisen islantilaiskuvioisen neuleen. <3

    • Minna

      No tämähän oli sit just sulle sopiva postaus ? Mulla ei puikoilla koskaan ole vihreää tai sinistä…
      Kiitos, näistä tuli ihan nätit♥️
      Mahtavaa ja hyvä sä, että oot ahkeroinut?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *