
Pipo ja heijastinhelmilapaset saatiin kuvattua kauniin lumisessa maisemassa ja pikkuisen oli pakkastakin päivällä. Tänään on 13. kalenteriluukun vuoro avautua..
Olin neulonut tämän pipo ja heijastinhelmilapaset -setin jo aikaa sitten, mutta huivi, joka myös tulee tähän mukaan, ei vain ennättänyt valmistua. Siitä loppui lanka ja sitä piti hankkia lisää ja se on nyt vähän vielä kesken. Mutta kunhan pistän turbovaihteen päälle, niin eiköhän sekin pian ole tehty.

Ihastuin näihin heijastinhelmiin sen verran, että halusin koristella lapasten lettikuvioiden sisukset niillä. Nämä helmet olivat sattumalta sen verran isokokoisia noiden reikien suhteen, ettei tarvinnut tapella siitä, miten sen langan saa pujotettua mukaan.
Pakko kiirehtiä korjaamaan, etteivät nämä tietysti heijastimen asemaa voi ottaa, kun niitä ei ole niin isoa määrää, kuin pitäisi, mutta uskon näiden hiukan heijastelevan autojen valoissa. Jos ei muuta, niin itselle tuli hyvä mieli, kun rakastan kimallusta ja kaikki strassit sun muut on jo niin nähty, Vähän minulle erilaista ja siitä tykkään.

Pipo on samasta langasta eli Sublime baby cashmere merino silk ja ihanan kevyt ja lämmin ja pehmoinen. Ei todellakaan kutita, vaikka vauvalangat ovat kyllä senkin tehneet. Mutta tätä voin suositella.

Ihana mieheni toimi kuvaajana ja keksi kuvauspaikan tähän talviseen maisemaan. Ihana fiilis, kun tuli lunta tänne meille Helsinkiinkin.



Okei, okei! Pakko paljastaa, että Paloheinässä on tykitetty lunta hiihtoladulle ja siinä edessä kuvaamalla, saimme hauskasti huiputettua tämän lumisen maiseman tähän kaiken valkoisuuden lisäksi. Kyllä sitä oikeasti jo kaipaa lunta ja kuinka se voisi tuoda aivan erilaiset fiilikset tähän joulua odottaessa.
Jos innostuit tästä setistä, niin Ravelrystä saa ohjeen, jossa on lapaset ja pipo samassa paketissa, pdf muodossa Kristallikimaran tilillä ja linkki sinne on tässä. Paketissa on ohjeet englanniksi ja suomeksi.
Miten olisi pipo ja heijastinhelmilapaset, vieläkö ennättäisit neulomaan? Entä innostaako lahja, joka antaa saajalle pientä puuhaa joulunpyhille. Ohjeen ja langat voi hankkia myös lahjaksi ja silloin voi antaa terapiahetken sellaiselle, joka sitä arvostaa.
Mutta nyt on pakko palata kutimen luo ja alkaa kilistellä, vaikka olishan tässä vielä monta muutakin hommaa kesken. Ei vain nämä viikonloput tahdo riittää ajallisesti!
Onko siellä myös sama tilanne, että kiirettä pukkaa ja aika vain tahtoo hävitä johonkin?
Täältä löytyy vielä toisenlaisia pipoja, jos kiinnostuit.
4 Comments
Tiitu
Ihanat lapaset ja tyylikäs pipo! Nuo lapaset kyllä ovat heijastinhelmien kanssa hyvä idea:)
Minna
Kiitos ja niin minustakin lapasista helmillä tuli kivat:)
Tiia
Ihanista ihanimmat kuvat ja asu. Mieletön keksintö nuo heijastinlapaset ja pienet pallurat, heijastimien ei siis tarvitse olla rumia.
Mukavaa tätä viikkoa Minna. <3
Minna
Kiitos paljon ja kuvauspaikan keksi mies ja kuvat on hänen ottamia 😁
Joo, totta, että heijastin voi olla kuin koru tai muuten tyylikäs 👍