Käsityöt

LETTIHUIVI JA HEIJASTINKORU

Lettihuivi ja heijastinkoru aukeaa joulukalenterin luukussa 20. Minä käytän muuten letti-sanaa, mutta toiset palmikkoa, joten taitaa olla kyseessä joku murrejuttu ja asiahan on kuitenkin sama.

On ollutkin hiukan vilskettä ja hulinaa tässä muutama päivä. Ompelukoneen kanssa eilen taistelin, kun se alkoi kieputtaa lankaa puolakotelon yläpuolella olevaan millinkokoiseen osaan. Meinasi mennä hermo, mutta miehen kanssa saatiin revittyä lanka pois.

Vaikka sainkin huivin valmiiksi jo viikko sitten, niin työlästä on löytää päivästä sopiva hetki, sekä tietysti hiukan valoa, että sen saisi kuvattua. Päivisin olen töissä ja aamut ja illat ovat säkkipimeitä. Lisäksi tämä sadekin ropisee kiitettävästi, ettei sitä valoa ole edes päivällä.

Mutta nyt lettihuivi ja heijastinkoru on saatu tehtyä ja kuvattua, kuten joskus aiemmin jo pipon ja heijastinhelmilapasten postauksessa lupasin. Tämä oli suunniteltu joulukalenteriin, joten tässä se nyt olisi.

Huivi muistuttaa lapasten lettikuviointia, mutta letit ovat hiukan leveämmät, jotta ne pääsevät oikeuksiinsa huivissa. Lankana sama ihana Sublime, josta vieläkin hehkutan, että se on suloisen pehmeää ja ihana neuloa.

Puikkona tällä kertaa nelosen puikot, sillä lapaset ja pipo neulottiin kolmosen puikoilla. Nelosen puikot menivät muuten rikki neuloessa, joten piti ostaa uudet. Käytän mieluiten pyöröpuikkoa ja bambu ei vain sitten kestänyt minun menossa ja puikko-osa murtui.

Bambu on miellyttävän kevyt ja kun muutenkin jännitän harteita neuloessa ja ommellessa, niin aina kannattaa valita ne kevyimmät puikot.

Eilen kävin jälleen lankaostoksilla ( kääks, löytyi ihania lankoja) ja ostin uudet Knitpro pyöröpuikot. Toivottavasti kestävät! Onko jollakin kokemuksia tästä merkistä ja puikoista? Myyjä kyllä lupaili jopa kolmen vuoden takuita, jos on vaikka kuva kuitista ja puikoista osoittaa, että heiltä puikot on ostettu.

Lettihuivi ja heijastinkoru yhdistyivät sopuisasti, sillä en ehkä olisi ennättänyt vielä sellaista tässä alkaa väkertämään. Onneksi muistin tämän vuosi sitten virkkaamani heijastinkorun ja sehän sopi kuin valettu tähän huvin tyyliin.

Huivia voi myös pitää niin, että sitaisee vain solmulle kaulaan, mutta jos haluaa kieputtaa sitä useamman kerran ympäri, niin silloin pituutta kannattaa tehdä lisää.

Tämän ennättää vielä neuloa joululahjaksikin, sillä kuvio on helppo ja neulos etenee nopeasti.

Lettihuivin ohje löytyy jälleen Ravelrystä ja sinne pääsee tästä linkistä. Mukana ovat kirjoitettu ohje sekä mallikaavio, joka ohjaa lettien tekemistä. Ohjeet ovat pdf muodossa englanniksi ja suomeksi.

Innostuitko leteistä huvissa?

2 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *