Käsityöt

HELMIÄ HANGELLA

Uusin Helmiä hangella -neuleeni on valmis ja niin kuin olin ajatellut kaunista lumista maisemaa taustalle ja ihanaa pakkasilmaa, niin pöh, tulikin suojasää.

Onneksi on parveke, sillä kuvaaminen sisällä ei olisi tällaisena päivänä onnistunut. Lisäksi haasteita tuo valkoiset seinät ja tuntuu että neuleeni Helmiä hangella häipyy taustaan. No, nämä on näitä ikuisia talven ongelmia.

Neuleeni on siis muskelihihoilla varustettu, mutta silti suhteellisen vartalonmyötäinen. Lähdin jälleen kerran leikittelemään hihoilla, joissa olisi kunnon puhvit ja hauskathan niistä tuli.

Tykkään erityisesti näissä tuosta kavennusmallista, jonka kehitin vahingossa ja näin sain särmää tuohon puhviin, joka kapenee ranteeseen. Pidän siitä, miten hihojen puhvit korostuvat, kun ranteista hiukan työntää hihaa ylös. Suorana hihat ovat sopivan pitkät.

Alunperin haaveilin vain noista nypyistä, eli helmistä hangella, sillä sellaisilta ne näyttävät, ainakin minusta. Koin neuleen kuitenkin hiukan tylsäksi, joten lähdin sitten irrottelemaan hihoilla.

Lankana on Anisia Kid-Mohair ja toiseksi langaksi yhdistin Sock4 villalankaa. Langan sävy tuossa kid-mohairissa menee aavistus harmaaseen, jos sitä ei yhdistä täysin valkoisella langalla. Tämä lanka sai kokonaisuuden valkoisemmaksi ja mohair kivasti pörhöttää neuletta.

Anisia Kid-Mohair lankana on mielettömän riittoisaa, sillä sitä on 25 g kerässä 235 m ja Sock4 langassa on 50g 210 m. Lankaa meni tähän minun S-kokoiseen neuleeseen 5 kerää Sock4 lankaa ja 4 kerää mohairia, no hiukan vajaa kerä sitä jäi vielä johonkin jämätyöhön.

Tämä yhdistelmä on mielettömän lämmin ja ehkä en kuitenkaan suosittele mohairia kovin kutisevalle. On tässä himpun verran niitä hörhöjä, jotka saattavat kutittaa. Minulla on kylläkin tämän alle puettava ohut aluspaita, joka sitten estää tuon kutiamisen.

Helmiä hangella neule on pituudeltaan hiukan vyötärön alapuolelle jäävä. Malliltaan neule on suora. Helminauha kiertää edessä ja takana samalla tavalla koristaen miehustaa.

Neule on hihojen vuoksi juhlava, mutta ihan hyvin käy arkeen työasuksi ja juuri sopiva pakkaspäivän neuleeksi. Alaosassa pitäisin minimalistista ja pelkistettyä linjaa. Testasin tätä hulmuavien helmojen kanssa, mutta hameen täytyisi olla kapea, muuten isot hihat ja leveät helmat riitelevät ja kokonaisuus voi olla hieman hassu.

Ohje löytyy jälleen Ravelrystä ja on ensin englanniksi ja sitten suomeksi pdf-muodossa. Tässä linkki Ravelryyn.

Myös täältä ja täältä löydät talvisia neuleitani.

6 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *