Kosmetiikka

MAVALAN PARADISE COLOR`S SOINTUVAT NEULEISIINI

kynsilakat saatu pr-tuotteet

Mavalan Paradise color`s sointuvat neuleisiini, joten pakkohan ne on esitellä neuleiden kanssa.

Olen tässä yli vuoden verran neulonut yhtä jos toista värikästä ja välillä ihan väritöntäkin. Nyt neuleideni värimaailma toistuu sopivasti näissä Mavalan uutuuksissa, jossa kylläkin on kyseessä paratiisivärit.

Näin talvellahan se kannattaakin irrotella paratiisiväreillä ja harjoitella kevättä ja kesää varten. Paratiisirannat kyllä houkuttaisivat, mutta leikitellään nyt näin, kun matkustamisesta voi vain haaveilla. Katse kuitenkin on jo keväässä, mutta vielä talvi on vieraanamme jonkin aikaa.

Turkoosi värisävy on sellainen, että sitä ei kyllä neuleistani nyt löydykään, mutta se sopii talveen, pakkaseen ja jäätä se voi myös kuvata. Vibrant Turquoise 987 lakalle tarjoan kaveriksi valkoisen neuleeni Helmiä hangella. Linkin takaa löytyy myös suunnittelemani neule. Valkoisen kanssa toimii mikä vaan, mutta näin molemmat sävyt korostuvat.

Kaunis helmiäinen Vibrant pearl 148 on luonnollisista sävyistä pitäville, joten tämän seuraksi sopii kaksi neuletta, jotka olen samasta langasta neulonut. Beige neule puhvihihoin ja Hiekansävyjä neuleeseen.

Mahtava mausteinen punainen lämmittää hehkuvalla sävyllään tässä Oversized neuleessa ja samaa sävyä toistaa kaunis helmiäinen lakka Spicy Red 146.

Mavala Paradise Color`s sointuvat neuleisiini ja varsinkin tämä oranssi on oikea herkku. Volganic Orange 127 sekä Persikkataivas neule ovat suorastaan match made in heaven.

Mango Orange 144 taas puolestaan on enemmän koralliin sihtaava, joten tämän pariksi löysin ihanasti hehkuvan korallin sävyisen neuleeni parin vuoden takaa. Auringopaiste korallissa neuleessa ja samaa sävyä kynsiin. Molemmat hehkuvat, toinen helmiäisen hohtoa lakassa ja neule tuota upeaa värisävyä.

Karkkipinkki ei ole täysin minun väri, mutta neuleessa Raspberry Kiss se toimii, kun värisävy vaihtelee. Kynsilakassa se taas on aina toimiva ja tervetullut sävy. Tämä Candy Pink 129 ei kuitenkaan ole turhan äitelä, vaan sopivasti rehellisen pinkki.

Neulomisen ja muun käsitöiden lomassa on piristävää välillä lakata kynnet ja miksipä ei, kun kerta Mavalan Paradise Color`s sointuvat neuleisiini näin hyvin.

Mavalan lakoissa on hinta ja laatu paikallaan ja kynsilakka ei ennätä kuivahtaa pulloon, koska se on suhteellisen pieni. Näin lakka tulee ainakin minulla usein käytettyä loppuun asti.

Milloin sinä lakkasit kynnet viimeksi? Oletko testannut Mavalan lakkoja?

4 Comments

  • Tiia

    Kyllä on ihana värikimara neuleita ja Mavalan kynsilakkoja. Mavalan kynsilakkoja olen testaillut ja hyviksi havainnut. <3 Ihanaa väriä elämään.

    Kivaa uutta viikkoa Minna. <3

  • 1NALLEPUH

    Ihania sävyjä lakoissa. Mavalan pikkupullot on loistavia koska; nämä tulee käytettyä loppuun, hyvä kestävyys ja ihania sävyjä. Hyvin sopivat sävyt neuleisiisi. Ihan tästä sai kimmokkeen hoitaa kynnet ja laittaa niihin lakkaa⚘

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *