Käsityöt

TILKUISTA PANTA HIUKSIIN

Tilkuista panta hiuksiin lähti taas ajatuksesta, että mihin näitä kangassuikaleita ja tilkkuja oikein tunkisi. Olen vissiin hamstrannut ajan saatossa muutenkin kankaita rajoituksia odottaen, tietämättäni kylläkin. No, eipä käy aika pitkäksi.

Mikäli sinulla löytyy trikoon tyyppisiä kangastilkkuja, niin älä heitä niitä menemään. Saat täältä helpon viiden minuutin niksin, mihin niitä voisi käyttää.

Ompelin tyttärelle ja itselle tässä taannoin mekkoja ja käytin niihin tuota ihanaa pionikangasta. Postaus mekoista löytyy täältä.

Koska tuo kankaan resori oli viisasta leikata pois, koska se oli kova, niin säästin kuitenkin nuo suikaleet ja pohdin, että mihin ne kannattaisi hyödyntää.

Eipä tässä ole myöskään pitkään aikaan edes kampaajalle tullut lähdettyä, sillä liikkumiset ovat olleet minimissä, vain töihin ja kotiin. Tänä aikana hiukset ovat kasvaneet vähän liiankin pitkäksi. Keksin tästä idean, jolla saisin hiukset hiukan kuriin ja pois kasvoilta. Suikaleista voisi hyvin solmia jonkinlaisen hiuspannan.

Makrameesolmuja voi tehdä myös trikookaistaleilla, joten aloin kehitellä tästä ideaa siihen, kuinka solmia tilkuista panta hiuksiin. Niinpä solmin makrameesolmuja, niitä harvoja, jotka tiedän.

Koska trikoo sopivasti joustaa, pujotin nauhat vain lenkiksi niskan takaa ja solmin ne kiinni pannan toiseen päähän. Näppärä idea ja toimivakin vielä. Pannan voi helposti vain sujauttaa päähän.

Tässä valmiina ensimmäinen panta, joka tietysti piti kuvata saman kankaan mekon kanssa. Pannassa pionit eivät tietenkään tule niin edukseen, kuin itse mekossa, mutta värisävyt siitä kuitenkin erottaa.

Toinen panta tuli vain solmittua solmuja, vaihdellen niitä eri suuntiin ja näin sain toisenkin mekon kaveriksi pannan.

Eihän näistä kovin isoja hyötyjä tullut, mutta tuli jotakin käyttöä ja muutama kaistale on nyt käytössä, kuin että lojuisi muiden kangasjämien kanssa.

Näistä voisi tietenkin kehitellä vielä donitseja, sillä ne katoavat aina kummasti, joten koskaan niitä ei ole liikaa.

Mikäli haluat, voit esitellä kommenteissa omat ideasi siitä, miten olet kierrättänyt tilkkuja ja kangasjämiä. Laita myös linkki, jos sinulla on blogi tai facessa kuva, jotta pääsemme ihailemaan ja poimimaan loistavia ideoita näistä keksinnöistä. Saadaan kaikki lisää uusia blogeja luettavaksi.

4 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *