Käsityöt

ROMANTTINEN SATIINIMEKKO

Ostin satiinia jo syksyllä ja romanttinen satiinimekko ei ollut ihan ensin mielessä. Tästä piti tulla piti tulla hyvinkin selkeä ja yksinkertainen mekko, mutta sitten riivaaja otti vallan ja käänsi pääni.

Romanttinen satiinimekko ei valmistunut käden käänteessä, vaan se tappeli kaikin voimin vastaan. Varmaan jokainen kappale piti joko leikata uudestaan, purkaa ja ommella uudelleen ja silti ei meinannut mennä oikein putkeen. Hihat nyt sentään onnistuivat kertaheitolla.

En ollut ajatellut mitään muuta hörhöä, kuin helmaan hieman lainehtivaa frillaa, mutta ei tullut sellaista, vaan ihan joku muu. Luovutin ja annoin mennä.

Rintamuksen röyhelöllä hain piristystä mekolle ja siihen tykästyin. Mutta pääntietä mietin pitkään, koska en halunnut tähän vetoketjua enkä nappeja. Lopuksi päädyin kaistaleeseen, jonka ompelin pääntielle ja siten niskaan tuli nauhat, jotka voi vain solmia kevyesti kiinni. Taakse niskaan tuli pieni aukko, jotta pää mahtuu läpi.

Vyötärölle ompelin alalankakuminauhaa ja se rypyttää mekon kivan tasaisesti, mutta asustin sen kuitenkin mustalla vyöllä, antamaan ryhtiä ja kontrastia. Hihansuissa on myös kevyet rypytykset.

Tykkään mekon printistä ja rusehtavaan sihtaavasta punaisesta. Hieman harmitti tämä mekon sähköisyys, mutta onneksi muistin, että olen joskus ostanut sähköisyyttä poistavaa suihketta. Sillä sain satiinin asettumaan, mutta kyllä sen alle on laitettava silti alushame, varmuuden vuoksi. Tuo suihke kestää pari pesuakin.

Auringonpaiste sai mekon oikein kiiltämään ja värin hehkumaan. Romanttinen satiinimekko onnistui lopulta kuitenkin ihan käyttökelpoiseksi. Ompelemisessa voi siis joskus olla haastavampia päiviä, varsinkin, jos tekee kaavat itse ja muokkaa asua, samalla kun sitä ompelee. Joskus siitä voi tulla parempi, kun se muotoutuu työn edetessä, joskus on viisasta vain antaa mennä. Tässä tapauksessa sattui vähän molempia, mutta sain taas oppitunteja siitä, että aina ei voi heti onnistua, mutta sinnikkyys lopulta palkitaan.

Olen viime keväänä ommellut sifongista mekon, jossa on värinä tumma ruskea. Taisi olla siinäkin niin, että olin ostanut syksyllä kankaan ja ompelin sen vasta kevääksi. Ilmeisesti on ollut kiireitä, kun mekot ovat valmistuneet vasta paljon myöhemmin, kuin olen aikonut.

Kävin taas pikaisesti perjantaina ostamassa lisää kankaita, mikäli rajoitukset astuvat kohtapuoliin voimaan. Pääsiäisestä kun olen miehen kanssa viikon kevätlomalla, joten jos liikkuminen on vieläkin rajatumpaa, kuin se on tässä viime aikoina ollut, niin mielelläni sitten ompelen ja viihdytän näin itseäni. Niin ja saan jakaa tuotoksia sitten tänne ja toivottavasti inspiroida sinuakin näiden mekkosten tekemisessä. Mekkojahan näistä tulevistakin kankaista taitaa tulla, yhtä lukuun ottamatta.

Kurkkaahan tästä mekosta tekemäni reels-video instagramissa ja se löytyy @kristallikimara nimellä. Tervetuloa sinne seuraajaksi, nyt varsinkin, kun siellä on kevään kunniaksi kosmetiikka-arvontakin.

6 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *