PR-tuotteet saatu Osallistuin perjantain kunniaksi Diego Dalla Palman virtuaaliseen meikkausopastukseen ja aiheena meillä oli silmät. No silmämeikkiin tarvitaan muutama juttu, joten saimme etukäteen valita itselle sopivat ja mieluiset sävyt REFILL -palettiin, mattapintaiset sekä helmiäiset sävyt. Joillakin oli pelkkiä mattasävyjä tai pelkkiä helmiäisiä, minä valitsin sekä että, jotta pääsen näiden kanssa sitten kikkailemaan. Lisäksi mukana tuli tuo MY TOY BOY-mascara ja kolme sivellintä. Opastuksen meille antoi maskeeraaja ja stylisti Ida Jokikunnas. SILMÄMEIKIN TEKEMINEN Silmämeikkiin tarvitaan muutama juttu ja ensin aloitetaan pohjustamalla luomet joko meikkivoiteella tai peitevoiteella. Ida kertoi, että aloitus on syytä tehdä ensin keskisävyisellä ei liian vaalealla eikä turhan tummalla, sillä tästä sävystä tulee ikään kuin pohja meikille. Minun paletissani…
-
-
IHONHOITOA SILKKIHUNNULLA
Tuotteet pr-näytteitä Ihonhoitoa silkkihunnulla, kuulostaa hassulle, mutta siltä se todella tuntuu, kun näitä ylellisiä Sensain tuotteita tuoksuttaa ja iholleen sivelee. Olenkin aikaisemmin kirjoitellut Sensain ylellisyydestä ja tuotteista, joita on ihana iholleen levittää ja tietää, ettei iho näistä harmistu. Nyt Sensailta on jälleen tullut markkinoille uutuuksia. Toinen on Sensai Essence Day Veil. Anti-age-seerumi, joka on tarkoitettu päiväkäyttöön ja se levitetään iholle hoitotuotteiden jälkeen. Se suojaa ihoa auringon UV-säteiltä, antaen sille hehkua, kiinteyttä ja kimmoisuutta. Eli ihonhoitoa silkkihunnulla, sillä Sensai Essence Day Veil luo iholle tasaisen silkkihunnun ja se suojaa ihoa kuivumiselta ja niiltä auringon UV-säteiltä, joilla et halua ihoasi pilata. Hyalo-Mainte Complex ja Koishimaru Silk Royal™ vaikuttavat aineet toimivat iholla kirkastaen, tehden ihosta silkinpehmeän,…
-
IDEOITA KEVÄÄN JUHLIIN
Kaupallinen yhteistyö Suomalainen kirjakauppa Mikäli etsit ideoita kevään juhliin, niin täältä löytyy muutama. Askartelin nimittäin Suomalaisen kirjakaupan verkkosivuilta tilaamistani tuotteista muutamia koruja ja juhliin sopivia koristeita. Kevät on ihanaa juhlien aikaa, joten juhliin voi hyvin valmistautua varhaisessa vaiheessa, myös itse tehden. Stressiä ei kannata ottaa ja monta eri juttua löytyykin melkein valmiina, joten niitä yhdistämällä saa kivoja persoonallisia kutsuja, koruja ja somisteita. KUTSUT Mikäs sen mukavampaa, kuin saada itse tehty kutsukortti, johon on käytetty aikaa ja hieman vaivaa, joten kutsun saajaa on ajateltu. Minusta se tuntuu aina kivalle, kun saa sellaisen kortin, johon on jätetty oma työnjälki. Valmistin kutsut kahteen erilaiseen juhlaan. Ylimmäisessä kutsussa liimasin valmiin kutsukirjoituksen kortin reunaan ja…
-
BABY PINK FEATHER
Baby pink feather on valmiina ja sehän sopii ihanasti juuri kevääseen. Neule on neulottu sekä yksinkertaisella Lamanan Modena langan ylellisellä cashmir langalla ja Anisian kid-mohairilla. Tätä kun oli aikaisemmin talvella tarjouksessa, niin sitä tuntuu riittävän. Neuloin silloin oranssin neuleen, jossa on myös kaverina tuota kid-mohairia ja se postaus löytyy täältä. Modena on minulle uusi tuttavuus ja ohutta lankaa saa aikalailla tikuttaa, jotta se edes vähän edistyisi. Yhdistin nämä molemmat langat tuohon miehustan kaarrokkeeseen ja sain kivaa erilaista struktuuria neuleeseen. Tässä oli ajatuksena myös se, että neuleesta olisi tullut liiankin ohut, ilman tuota kid-mohairia. Haluan sitä pitää myös ihan ohuen topin kanssa ja nyt alla on silkkipaita, jossa on 3/4 osa…
-
PÄÄSIÄISENÄ ILOITAAN SOMISTAMISESTA
Pääsiäisenä iloitaan somistamisesta, sillä pääsiäinen on yhtä kuin kevät ja kevät on mitä parhainta aika. Siksipä jälleen, vähän kuin vahingossa tartuin lasipulloihin ja sommittelin vielä pikkuisen pääsiäistä. Viiden minuutin somistuksen tekoon voi osallistua vaikka lapsetkin. Tässä on muuten kaikki, paitsi pari höyhentä, kierrätyksen idealla toteutettu ja se aina ilahduttaa minua. Ei turhia ostamisia, kun kerran ainekset löytyvät kotoa. Kasvit, heinät ja kukkaset on napattu kranssista, jonka purin. Osa mureni käsiin, mutta poimin mukaan ne, jotka jotenkin säilyivät. Heiniä olen aiemmin liimaillut pullon kylkeen, tässä postaus, mutta nyt taiteilin ne lasipullon sisälle. Helppoa ja hauskaa ja näyttävä lopputulos kiitoksena. Heinät ja kasvit, jotka on helppoa kuivattaa, toimivat varmasti parhaiten, mutta jos…