Askartelu

IDEOITA KEVÄÄN JUHLIIN

Kaupallinen yhteistyö Suomalainen kirjakauppa

Mikäli etsit ideoita kevään juhliin, niin täältä löytyy muutama. Askartelin nimittäin Suomalaisen kirjakaupan verkkosivuilta tilaamistani tuotteista muutamia koruja ja juhliin sopivia koristeita.

Kevät on ihanaa juhlien aikaa, joten juhliin voi hyvin valmistautua varhaisessa vaiheessa, myös itse tehden. Stressiä ei kannata ottaa ja monta eri juttua löytyykin melkein valmiina, joten niitä yhdistämällä saa kivoja persoonallisia kutsuja, koruja ja somisteita.

KUTSUT

Mikäs sen mukavampaa, kuin saada itse tehty kutsukortti, johon on käytetty aikaa ja hieman vaivaa, joten kutsun saajaa on ajateltu. Minusta se tuntuu aina kivalle, kun saa sellaisen kortin, johon on jätetty oma työnjälki.

Valmistin kutsut kahteen erilaiseen juhlaan. Ylimmäisessä kutsussa liimasin valmiin kutsukirjoituksen kortin reunaan ja kiinnitin liimaamalla ruusunnuppuja korttiin, sekä leikkasin kultaisesta nahkapaperista ohuenohuet varret ruusuille sekä reunat korttiin. Reunojen käyttäminen korostaa kivasti kutsua ja saa sen näyttämään viimeistellyltä. Sisälle liimasin valmiin kultaisen lehtiä sisältämän oksan.

Tämä ruusukoristeinen kortti saattaa olla hankalaa lähettää postissa, sillä ruusunnuput voivat kärsiä, joten ota tämä huomioon ja pakkaa kortti vaikkapa kuplamuovikuoreen. Kutsu voi sopia syntymäpäiville, kesäjuhliin, ammattiin valmistujaisjuhlaan yms.

Toinen kutsu on hiukan rennompi. Tämä sopisi hyvin vappupirskeisiin tai vaikkapa ylioppilasjuhliin. Käytin tähän Silk clay massaa, joilla muovailin ohuet ilmapallot ja ylioppilaslakin. Kuoharilasin ja nauhat ilmapalloihin leikkasin kultaisesta nahkapaperista.

JUHLAKATTAUS

Juhlakattaus kannattaa tehdä tyylillä, joten valkoinen pöytäliina on paikallaan. Sen päälle laitetut koristeet nousevat kivasti esille. Heitin liinalle kiemurtelemaan ruusunnuppuja ja asetin pom pomit kulkemaan pöydän keskiosaa pitkin.

Pom pomeista minulla onkin instagramin puolella reels-video, jossa näytän, kuinka tehdään tuo suoloinen pallero. Nämä koristeet toimivat melkein missä juhlissa vaan. Ne voi asetella kukkasiksi, roikkumaan kattoon, pöydälle yms.

Lautasliinan pidikkeeksi taiteilin ruusunnuppuja ja puuhelmiä vuorotellen ja käytin tähän metallista ohutta korulankaa. Metallilanka on terävä, joten sillä oli helppoa pujotella noiden ruusunnuppujen ja helmien läpi ja kiepauttaa renkaaksi.

Nimikortin askartelin Foam clay massasta. Massa on ihanan terapeuttista muovailuun ja kun se pääsee ilman kanssa tekemisiin, niin se kovettuu, mutta on silti joustava. Leikkasin palleron kahtia ja tein siitä kukan nahkapaperisomistein.

Kuohuviinilasin jalkaan tein myös oman nimikyltin ja pujotin kirkkaaseen korukuminauhaan neulalla ruusut ja tein nahkapaperista ja kimalleteipistä somisteen kylttiin. Nyt ei tarvitse ihmetellä, mikä lasi kenellekin kuuluu.

LAHJAT

Lahjat ja niiden pakkaaminen ei tuota ongelmia, kun kaiken tekee itse. Tässä ideoita kevään juhliin ja lahjojen tekemiseen. Nahkapaperista voi valmistaa rasioita tai kirjekuoria ja nahkapaperia voi myös ommella, kunhan sen suikaleen leikkaa äärimmäisen ohueksi. Mukaan kannattaa ottaa myös pihdit, jolla sen neulan saa vedetyksi tuon nahkapaperin läpi..

Korvikset toimivat lahjaideana aika monelle, joten nämä korut valmistin Foam clay massasta muovailemalla ja nahkapaperin ohuet suikaleet liimasin mukaan. Painelin ne ensin massaan kiinni, joten ne sai siihen hyvin liimatuksi. Reikä koukulle ja reikään sujautin nahkapaperisuikaleen, johon istutin koukun. Hauskinta näiden massojen kanssa on se, että niitä voi jopa leikata saksilla ja saada näin siistit reunat.

Nämä mustat korvakorut on helppo valmistaa vaikka muotilla, jos haluaa saada täydellisen pyöreät ympyrät ja somisteeksi liimataan nahkapaperia. Massat kuivuvat parissa tunnissa.

Tähän korusettiin pyörittelin palloja ja tein sukkapuikolla sopivan reiän ja sujautin kirkkaan korukuminauhan läpi. Seassa on myös puisia helmiä. Korvakoruissa lisukkeena nahkapaperia.

Massoihin kannattaa lisätä jotakin ekstraa ja siksi minullakin jokaisessa on joku juttu kultaisesta nahkapaperista. Niillä voi hyvin hoitaa tuon kiinnityksen itse koukkuun ja myös kiinnittää korun osia toisiinsa. Eri väriset massat voidaan yhdistää ja saada aikaan hauskoja väriyhdistelmiä ja niihin voi painaa myös kohokuvioita.

Tässä minun ideoita kevään juhliin ja Suomalaisen kirjakaupan verkkokauppa on pullollaan erilaisia materiaaleja askarteluun ja somistamiseen. Suosittelen katsastamaan linkistä tuota valikoimaa ja kotiin nämä sai parissa päivässä.

8 Comments

  • Kristiina

    Ihanaa keväistä juhlatunnelmaa postauksessasi!
    Nahkapaperi on minulle ihan uusi tuttavuus, mutta näkyy sopivan monenlaiseen askarteluun. Pitääpä kokeilla. Kutsut olivat näyttävät. Millä liimalla sait massan pysymään kortissa?
    Pompomia kokeilin itsekin joskus lomien lasten kanssa ja saimme näyttävät koristeet ihan kodin juhlakattaukseen. Silkkopapereita saa herkullisissa väreissä.
    Korvikset kivan näköisiä ja hyvä lahjavinkki!
    Pitääpä mennä kipinkapin Suomalaiseen ostoksille, alkoi sormet syyhytä askartelun pariin 😊

    • Minna

      Kiitos Kristiina:) Kokeile ihmeessä nahkapaperia, se käy moneen ja on mielettömän kätevä vaikka ommella, niin koneella, kuin käsinkin. Massaa voi hyvin liimata vaikka erikeeperillä, sillä se on niin kevyttä ja hyvin pysyy.
      Pom pomit on hauskat ja silkkipaperia löytyy kauniissa sävyissä. Kiva, jos innostuit! <3

  • Tiia

    Aivan ihania juttuja pullollaan! Noi korut ja servettirenkaat ja ihan kaikki. Pakko mennä Suomalaiseen ja tehdä meillekin vapuksi kivat menukortit ja servettirenkaat. Kiitos vinkeistä ja upeaa tätä viikkoa. <3

  • 1NALLEPUH

    Kyllä on taas ideanikkari päässyt vauhtiin ja miten upeita juttuja saitkaan aikaiseksi. Nuo massat on ihana lisä askarteluissa, kun niistä voi taikoa mitä vaan koruista kortteihin yms. Ihania ideoita ja tilaamalla kotiin, huippua näinä aikoina⚘

    • Minna

      Kiitos paljon Nalle! <3 Massat ovat sellaisia, kun niihin tarttuu, niin ei tahdo malttaa lopettaa:) Todellakin monipuolisia, kunhan vain pistää mielikuvituksen liikkeelle:)
      Nykyisin tuo verkkokauppa on kyllä niin helppo tapa tehdä ostoksia ja uskon, että ihmiset kyllä jatkossakin ostavat paljon netistä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *