Käsityöt

VALKOISISSA VAPPUNA

Valkoisissa vappuna ja itse ompelema uusi paitapusero päällä. Paitapuserosta olin haaveillut jo pitkään ja tarkoitus oli tämä paita ommella jo pääsiäisen jälkeisellä lomaviikolla, en vain ennättänyt ja tuntui, että pieni tauko ompelemisessa on välillä tarpeen.

Olin kyllä hamstrannut kankaita, siinä toivossa että se inspis iskee, mutta nyt se vasta sitten iski. Vapuksi tämä yksinkertainen ja tyyliltään klassinen paita valmistui ja hihoihin halusin hiukan rypytystä. Tarkoitus oli kyllä tehdä oikein isot hihat, mutta aloinkin sitten perua ja tein kohtuulliset. Näiden hihojen kanssa paidalle on varmasti enemmän käyttöä.

Kangas on puuvillaa ja siinä oli muistaakseni 2 tai 3 % elastaania, joten pikkiriikkisen antaa joustoa ja ei ole niin ryppyinen pesun jälkeen. Tuota ryppyisyyttä eniten pelkäsin, mutta turhaan. Lisäksi pidän siitä, että kangas oli aavistuksen verran tukevampaa, joten ei näy läpi ja tuntuu selkeästi laadukkaalta kankaalta, vaikka hinta ei ollut kuin 15 e metri.

Malli on muuten hyvin suora, koska en halunnut siitä liian väljää enkä taas liian istuvaa, joten hiukan pelotti, että pussittaako paita sitten selästä, mutta onneksi ei. Tämä on kyllä älyttömän mukavan tuntuinen päällä, joten uskon, että tätä tulee käytettyä. Laatikossa odottaa liivihameeseen sopiva kangas, joka on tarkoitus yhdistää tämän kanssa, joten sen ompelen seuraavaksi, kun nyt tuo kipinä taas iski.

Valkoisissa vappuna, vaikka lakista ei voi sanoa samaa, on se jo sen verran ajan patinoima. Naurattaa, kun muistaa missä tämäkin lakkireuhkareppana on mukana ollut. Kerran tuulisena vappuaattona, se lensi tuulen mukana päästä ja vieri kuin pirun riivaamana pitkin katuja. Lakki kääntyi jopa kujan nurkalta suuntaa vaihtaen ja minä kiljuen perässä, sillä pelkäsin sen lentävän kadulle, jossa autot vain vilistivät. Meitä oli useampi lakin perässä juoksemassa, ennen kuin saimme tuon vintiön kiinni. Lakissa oli se musta remmi, josta sen saa leuan alle ja muistan, että minua kehotettiin käyttämään sitä, jotta lakki ei lentäisi enää päästä, mutta sekin siinä touhussa taisi katketa.

Voi vain arvata, kuinka likainen se seuraavana aamuna oli. Yritin sitä epätoivoisesti pestä ja se hiukan kutistui, tai sitten minun pää on kasvanut, hih:) Noh, kaikesta huolimatta vedän sen aina päähäni kerran vuodessa, oli kulahtanut tai ei, mutta on se ainakin muistojen siivittämä ylioppilaslakki kuitenkin.

Valkoisissa vappuna ja tämä paita tulee saamaan parikseen myös hameita ja suorat housut ja paksu vyö toimisi myös. Vaihtoehtoja siis riittää ja mukaan voi lisätä myös asusteeksi huivin tai pukea päälle nahkajakun.

Vappusääthän suosi ja meillä oli ainakin tosi mukava vappu, eikä tarvinnut juosta lakin perässä:) Tyttäret piipahti muutamaksi hetkeksi ja riensivät sitten omille teilleen. Miten sinun vappusi sujui?

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä postaus valkoisesta paidasta.

One Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *