Käsityöt

SILKKIMEKKO RODOPUISTON LOISTOSSA

Nahkaiset asusteet saatu

Silkkimekko rodopuiston loistossa pari viikkoa sitten. Miten upea kukkaloisto tuolla rodopuistossa jälleen oli, kun pistäydyimme niitä katsomassa ja kuvasimme samalla ompelemani silkkimekon sekä Ravean nahkaiset mustat asusteet.

Silkkimekon silkkikangas on ostettu jo ajat sitten, mutta jotenkin en saanut itseäni innostumaan aiheesta. Tuli fiilis, että koska missään ei ole voinut oikein käydä, niin silkkimekko saa odottaa.

Mutta nyt se on ommeltu ja kuvattu helteisenä sunnuntaina. Hieman hirvitti ihmisten paljous. Tähänkö on tultu, että ihmisiä alkaa oikeasti karttamaan, vaikka pitäisi olla toisinpäin? No, eiköhän tämänkin fiilis normalisoidu, kun tilanne paranee.

Sain yhteistyön puitteissa esitellä näitä Ravea tuotteita, joista valitsin itselleni nahkaisen ohuen vyön ja nahkaiset mustat sulkakorvikset. Sulka mallina toimii vielä, vaikka onkin ollut muodissa jo hyvän aikaa. Koska se on muotona ja mallina ajaton, niin se on tavallaan jo klassikko. Kevyet nahkaiset korut sopivat kivasti täydentämään silkkimekkoa.

Silkkimekon malli on aika suora ja vain aavistus levenee alaspäin. Hihat tein todella isoiksi ja näyttäviksi ja sitten painin aikani tuon pääntien kanssa. Lopulta päädyin laskostamaan sen molemmin puolin, kun mikään muu idea ei näyttänyt oikein toimivan. Alussa oli ideana tehdä kaulus, jossa olisi rypytys. Sellainen poolotyyppinen ei vain istunut minun kaulaan, vaikka jollakin toisella se voisikin toimia.

Tämän jälkeen vedin happea, no siinä meni viikko tai pari ja sitten aloitin alusta. En nyt kyllä anna periksi, tuumin ja hiukan turhautuneena rypytin laskokset pääntielle ja tämmöinen siitä tuli. Vyö oli ollut alusta asti mielessä tähän mekkoon, joten se kokoaa mekon ryhdikkäästi kasaan. Saattaa olla, että vielä rypytän tuon mekon vyötäröltä kuminauhalla ja asetan vyön sen päälle.

Silkkimekko rodopuiston loistossa jäi kyllä toiseksi noille upeille kukille. Päivä oli suorastaan helteinen ja oli kiva todeta, että silkkimekossa ei kuitenkaan tullut hiki.

Silkkiä ei kannata pelätä tai varoa liikaa, vaikka se onkin maineeltaan hiukan hankala ommella saati pestä. Arvokastakin se on, mutta edullisiakin silkkejä löytyy, joten rohkeasti vain kokeilemaan. Tämän ompeleminen ei ainakaan poikennut tavallisesta, kunhan neula on terävä ja lanka oikea. Näistä kannattaa silkkiä ostaessa kysyä neuvoa kangaskaupasta.

4 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *