Käsityöt

KESÄPÄIVÄ TOPPI NEULOTTU

Kesäpäivä toppi neulottu Alpaca Rythm Scheepjes langasta, jossa on 80 % alpakkaa ja 20 % extra fine villaa. Kyllä, kieltämättä kuulostaa kuumalle, mutta hieman viileämpänä kesäpäivänä neule on täydellinen. Neule on neulottu kolmosen puikoilla ja koska lanka on niin ohutta, topista ei tule liian tiivis ja siten liian kuuma.

Minun topissani on 25 s x 38 s= 10 cm sileässä neuleessa. Lanka on suloisen pehmeää ja kevyttä. Sellaista harsomaisen ohutta ja ihanaa iholla. Eikä kutita tippaakaan.

Kävimme miehen kanssa pikku retkellä Porvoossa ja katselimme hiukan olohuoneeseen sisustusjuttuja. Mitään emme vielä löytäneet, mutta kuvat saimme topista otettua. Langan värin nimi on cha cha.

Kesäpäivä toppi neulottu kesän viileimpiin, mutta silti lämpimiin päiviin. Aloitin neulomisen alhaalta ylös ja hihat neuloin erikseen. Pääntien neuloin myös erikseen ja kiinnitin sen virkkaamalla kiinni neuleeseen. Monta erilaista versiota kokeilin hihoihin ja lopulta päädyin reikäiseen helppoon pitsineuleeseen, joka toimikin yllättävän hyvin tässä topin mallissa.

Olin jälleen kerran tilannut lankaa ajattelematta sen kummemmin, mitä siitä tekisin ja siksi oli mietittävä tuo malli, jotta lanka riittäisi. Niin tyypillistä ja tilasin langat joskus talvella ja ajatus oli pelkkä hihaton toppi tästä neuloa.

Lankaa on kerässä 200 m/25 g ja tähän Kesäpäivä toppiin meni neljä kerää. Koko on XS-S. Topin helmassa, hihoissa ja pääntiellä on pitsiä, jossa on reikiä sekä nyppyjä, mutta muuten toppi on sileää oikeaa neuletta suljettuna, joten erittäin nopea neuloa.

Hihoiksi halusin jälleen pienet puhvihihat. Olen jotenkin hurahtanut puhvihihoihin ja aika moneen kesämekkoon olenkin ommellut puhvihihat ja näköjään myös näihin neuleisiin. jotenkin ne ovat niin suloiset.

Kesällä moni alkaa neuloa jo villasukkia tai talvipipoja, mutta minulla on vain ajatuksena ennättää neuloa vielä jotakin kivaa kesälle. Vielä kun luvataan lämpimiä kelejä, niin mikäs tässä on topeissa kulkea.

Mitenkäs siellä? Vieläkö nautit kesästä, vai oletko jo neulomassa talvivarastoa kuntoon?

Neuloin reilu vuosi sitten myös puhvihihaisen neuleen ja siitä löytyy postaus täältä.

Tämäkin Kesäpäivä topin ohje löytyy Ravelrystä. Linkki sinne löytyy täältä. Ohje on englanniksi ja suomeksi pdf-muodossa.

4 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *