
Pinkki viskoosimekko ommeltu, sillä vielä on aikaa kesälle. Tai ainakin minusta, vaikka siellä nyt sataakin. Ostin tämän kesäisen kankaan ihan vahingossa, kun olin menossa ostamaan vain kuminauhaa, vai oliko se lankaa? No, kun silmäni tähän kankaaseen iskin, en voinut muuta, kuin ostaa tuon palasen. Muutaman euron pala oli löytölaarista ja mikä löytö! Minusta tämä on kyllä harvinaisen kaunis kangas väritykseltään ja tuntuu niin ihanalta päällä. Kevyt kuin henkäys ja laskeutuu ihanasti.

Kamalan paljon en jaksanut alkaa säätämään tuon reippaan metrin kappaleen kanssa. Pesukin saattoi sitä varmasti kutistaa himpun verran. En halunnut ommella siitä suoraa tavanomaista mekkoa, vaan halusin siihen jotain hörhelöä. Tein miehustan erikseen ja rypytin suorakaiteen mallisen helmaosan jännittäen, että riittääkö ryppyjä tarpeeksi. No riittihän ne.

Pinkki viskoosimekko ommeltu pienellä määrällä kangasta, josta olen iloinen, sillä ei jäänyt yhtään tilkkua säästöön riesaksi. Hihatkin on tehty kahdesta kappaleesta. Halusin hihoihin hieman pituutta lisää, joten nappasin loppukankaan suikaleet ja kiinnitin ne hihojen jatkoksi. Mutta en halunnut saumojen näkyvän, joten ompelin alalankakuminauhan rypytykset saman päälle ja vähän sen allekin ja kivasti saumat menivät ryppyjen sekaan piiloon. Sain siis jotain hörhelöä mekkooni, kuten olin toivonut.



Mekko tuli tekaistua muutaman tunnin ompeluksena. Kesäkelejä kaipaan lisää, jotta saan tätä pinkki-ihanuutta vielä käytettyä. Mutta onneksi voi aina pukea nilkkurit ja heittää villatakin tai neuleen mekon päälle.
On minulla vielä pari kesäistä kangasta tuossa odottamassa, nekin ostettu pikaisesti, koska yritän olla ostamatta, mutta en vaan näköjään oikein tahdo onnistua. Ennätänköhän vielä nekin tehdä! 🙂
Miten siellä, vieläkö ompelet kesämekkoja vai onko jo aika unohtaa kesä ja siirtyä syksyyn?
10 Comments
Marja-Terttu
Onpa todeella kaunis kashmir kuvioinen mekko ☺
Tuli ihan nuoruus mielehen, kun mulla oli saman kuvioinen mekko. Nuorempana tuli ommeltua enemmän, mutta se vanhuus …..
Kaunista elokuuta Sinulle ♫
Minna
Oi, onko tuon kuvion nimi kashmir? Ajattelinkin sen olevan jotenkin tutunoloinen kuvio 🙂 Kiva kuulla, että se edelleen on muodikas, tai ainakin sitä on tarjolla. Minä se vaan ompelen, vaikka ikää tulee kokoajan lisää. Välillä on vain pakko käväistä kangaskaupoilla, jos siellä olisi jotain kivaa ja aika usein onkin:)
Ihanaa elokuuta sinulle myös ja kiva kun jätit kommentin <3
Sain juuri uuden kommentin facebookissa ja siinä sanottiin kankaan nimeksi oli paisley:) Nyt opimme molemmat uutta:)
1nallepuh
Ihanan kevyen näköinen mekko ja miten hauskat hihat. Eikä kyllä kangaskaan ole hullumpi. Kyllä jos meinaat ettei kangaskaupasta tartu ”vahingossa” kangasta mukaan on parempi, että laitat jonkun muun hakemaan sulle puuttuvat langat ym😁
Kauniit kuvat⚘
Minna
Kiitos ja tykkään itsekin hihoista:) Se on totta, että varmasti olisi ollut parempi laittaa mies ostamaan sitä lankaa, mutta jaa-a, olisikohan tullut oikea sävy?:)
Souliina
Siis tuo kangas on just täydellinen tuohon mekkoon! Aivan ihana malli ja nuo hihan rypytykset piste I:n päälle.
Upea mekko jälleen kerran <3
Minna
Kiitos <3 Minä näin sieluni silmin ensin jotain hörhelöä, no sainkin sitä vain hihoihin, mutta hyvä niin:)
LeenaN
Voi miten ihana! Olet niin käsittämättömän lahjakas ja taitava näissä kaikissa luomuksissasi. Ja kauniit omatekoiset vaatteesi saavat Sinut hehkumaan. -Ihailen! <3 (Osaisinpa itsekin…vaan mistä voisin aloittaa? – Uskallatko vinkata? 🙂 )
Minna
Kiitos LeenaN kauniista sanoistasi! <3 Tässä on pienestä tytöstä asti itse väkerretty näitä ompeluksia ja eihän kaikki aina niin nappiin mene, mutta lannistua ja luovuttaa ei kannata:) En tiedä paljonko olet ommellut, mutta aloittaisin hyvin yksinkertaisesta mekosta ja hankkisin kaavat ja ohjeet, niin et voi silloin epäonnistua. Minulta saa myös kysellä, jos osaan vain auttaa, niin mieluusti autan. Kankaan valintaan saa apua vaikka Eurokankaasta ja muistakin kangaskaupoista, missä on ammattitaitoisia myyjiä. Monesti minäkin sieltä saan vinkkejä ja ideoita, miten joku vaikeampi kangas vaikkapa leikata. Tsemppiä ja uskallusta peliin! Varmasti onnistut! <3
LeenaN
Kiitos Minna kannustavista ja yrittämään innostavista sanoistasi. Paljon on ideoita ja ajatuksia korvieni välissä, sormia syyhyttää, mutta kas, toteutus onkin jo kokonaan toinen juttu 😉 Täytynee siis ilmeisimmin vain ryhtyä ja alkaa rohkeasti kokeilla, eikä ensimmäisenä pelätä epäonnistumista. Hih!
Kiitos edelleen myös siitä, kun jaat omia onnistumisiasi ja kerrot kokemuksiasi samalla levittäen käsin tekemisen innostusta. Sinulke toivon hyviä loppukesän hetkiä ja toivotaan edelleen mekkokelejä! <3 (Vaikka samalla odotetaan ruskan upeita värejä.) 🙂
Minna
Nyt tosiaan vaan tuumasta toimeen ja ei se haittaa, jos ei heti onnistu:)
Kiva kuulla, että omat blogissa esittelemäni jutut ovat olleet innostavia ja kiitos vaan sinulle kannustavista kommenteista! Yleensä saan niitä facebookin tykkäämisenä, mutta mukavinta on saada ne tänne blogiinkin <3
Mukavaa loppukesää! <3