Tuotteet pr-tuotteita

Kesällä testasin omalle oikulliselle ja herkälle iholle Clarinsin puhdistustuotteet. Minulla on ajoittain näppyjä ja aurinko on vuosi vuodelta ärsyttänyt ihoani ja nyt se reagoi näin. Olen käyttänyt aurinkovoidetta ja joskus huomaan senkin vaikuttavan negatiivisesti näihin näppyihin. Harmillista, sillä kuitenkin tykkään auringossa oleilusta, vaikka en toki enää jaksa maata rannoilla.
Hiukan varovaisesti lähdin tutkimaan ja testaamaan näitä Clarinsin puhdistustuotteita ja vaikka ne ovatkin sensitive sarjaa, niin koskaan ei tiedä, miten iho reagoi, kun sattuu huono kausi. Ihon puhdistaminen on aina ollut minulle se ihonhoidon tärkein juttu ja uskon, että näin vältytään enemmiltä näpyiltä ja ihon muilta epäpuhtauksilta.
Mutta nämä Clarinsin Soothing Gentle Foaming Cleanser ja Velvet Cleansing Milk tuntuivat olevan heti hyvää pataa ihoni kanssa.
Maidot ovat yleensä hellempiä, mutta niiden puhdistusteho on minusta heikompi. Käytän meikkiä päivittäin ja välillä tuntuu, ettei sitä millään saa pois ja kova hankaaminenkaan ei ole hyväksi iholleni. Siispä aloitan ensin tuolla puhdistavalla vaahtomaiseksi muuttuvalla voiteella, kun kasvoillani on raskaampi meikki, muuten tartun sitten samettiseen puhdistusmaitoon.
Moringauute taistelee saasteita vastaan ja poistaa ilman epäpuhtaudet iholta. Clarins Soothing Gentle Cleanser oli hyväksi kuivalle ja herkälle iholleni ja kun se sisältää Gentle-Complex -yhdisteen, jossa on luomuketokatkero-uutetta ja luomusitruunamelissa-uutetta, se tekee puhdistuksesta hellävaraisen ja ihosta tulee suloisen pehmeä. Mukana on vaahtoava suopayrtti, joka tekee puhdistushetkestä hemmotteluhetken.
Velvet Cleansin Milk sisältää myös tuota Moringauutetta ja näin myös pehmittää ihoa. Tuotetta otetaan kämmeniin ja lämmitetään ensin hieromalla kämmenten välissä. Sen jälkeen kädet painetaan iholle ja pidetään hetken. Älä paina liian kovaa. Nosta kätesi sitten pois iholta ja tee tämä 7 kertaa. Huuhtele kasvot tai käytä liinaa. Toimii myös silmä- ja huulimeikin poistossa.

Cleansing Micellar Water on nopea apu puhdistuksessa, sillä vanulapun kastaminen riittää ja sillä voi pyyhkiä kasvot puhtaiksi kevyestä meikistä. Tällä yleensä tarkistan puhdistuksen toimivuuden, jos kasvopaperi paljastaa vielä meikkijäämiä.
Kasvojen puhdistuksessa viimeistelyn ja rauhoittelun hoitaa Clarinsin Soothing Toning Lotion. Alkoholiton kasvovesi sisältää rauhoittavaa kamomillaa ja punahattu-uutetta. Kasvovesi oli geelimäistä ja se yllätti minut ensin. Geelimäisyys on hyvä idea, sillä usein vesimäisiä tuotteita hulahtaa liikaa vanulapulle ja tuotetta menee hukkaan. Kuiva ja herkkä ihoni pitää kovasti tästä kasvovedestä.
Kaikissa näissä Clarinsin tuotteissa on ihanan mieto ja rauhoittava tuoksu, jonka ansiosta meikkiä on miellyttävää poistaa kasvoilta. Herkälle iholle Clarinsin tuotteet toimivat ilman turhaa ärsytystä.
Herkälle iholle Clarinsin tuotteet ovat pelastus ja ilokseni myös suhteellisen edullisia, noin 30 e molemmin puolin. Ei siis paha, kun kestävät kuitenkin useamman kuukauden käytössä.


Millä sinä muuten puhdistat ihosi?
Clarins puhdistustuotteet myytävänä mm Sokos, Kicks, Stockmann, Emotion
Mikäli tykkäsit tästä postauksesta, sinua saattaa kiinnostaa myös tämä.
8 Comments
Nadine
Minulla oli joskus tämän sarja aikaisempi versio, ja kaikki tuotteet olivat loistavia iholleni. Nyt olen käyttänyt vallan Biothermin tuotteita, mutta saatan vaihtaa takaisin Clarinsiin. Näitä ei vaan ihan joka maassa myydä .(
Mielestäni Soothing Gentle Foaming Cleanser on erittäin tehokas tuote, ottaen huomioon, että se on herkän ihon putsari eikä ärsytä ihoa yhtään.
Minna
No Biothermin tuotteet ovat myös hyviä:) Ai, tuota en ajatellutkaan, ettei Clarinsia joka maassa myydä, mutta netistähän voi tilata.
Olen aina tykännyt Clarinsista ja ihokin on ollut samaa mieltä:) Putsareissa juurikin tuo vaahtoava tuote on minun suosikki ja ei tosiaankaan ärsytä ihoa:)
Mukavaa päivää Nadine ja kiitos kommentista <3
Tiia
Oi tuo Micellar kuulostaa ihanalta ja muutenkin tykkään valtavasti Clarinsin tuotteista. Yksi parhaista sy-voiteista Clarinsilta ja Clarins meikit silkkaa rakkautta.
Ihanaa uutta viikkoa Minna. <3
Minna
Clarins on aina ollut suosikkini ja tulee olemaan vastaisuudessakin:)
1nallepu
Clarinssin tuotteet ihan parhaita, niin puhdistus tuotteet kun meikitkin. Meikit jokapäiväisessä käytössä! Noita puhdistus tuotteita voisi seuraavaksi ostaa. Nyt käytössä Lumenen puhdistus tuotteet⚘
Minna
No niin on ja mikä tuoksumaailma niissä onkaan:) Suosittelen puhdistustuotteita lämpimästi:)
JonnaH.
Rakastan öljyjä ja balmeja. Toiseen vaiheeseen käytän usein voidemaisia, emulsioita, mutta myös geelimäisiä putsareita.
Ihanaa viikon jatkoa. <3
Minna
Öljyt kuulostaa hyvälle, minulla vaan aina puskee näppyjä, kun käytän öljyjä. Harmi, sillä haluaisin niitä käyttää.