
Nainen mustissaan, mekko, sukkikset ja kengät. No todellakin nainen mustissaan! Onneksi otin sentään tuon oranssin laukun mukaan kuvaan.
Tämä takkimekko tuli ommeltua perhematkalle Amsterdamiin, kun mies täytti pyöreitä. Vimmattuna poljin konetta ja tarkoituksena oli tehdä kaksi mekkoa, mutta toinen jäi kesken. Tämän sain valmiiksi jo viikkoa ennen.
En ymmärrä mitä ajattelin, että se toinenkin olisi niin helpolla mennyt. Mutta nyt on se toinenkin sitten valmiina, sillä riipi se, että se tuossa keskeneräisenä rötkötti, joten revin vielä kerran siitä hihojen kalvosimet irti ja muunsin mallia. Tämä siis tapahtui matkan jälkeen.
Mutta sitten tähän mustaan takkimekkoon eli nainen mustissaan ja sen tarinaan. Ostin kankaan jo varmaan viime talvella ja ajattelin tehdä siitä takkimekon ja lepakkohihoilla tai sen suuntaisilla. Nyt ei toimi terminologia, joten voivat olla muunkin nimiset. Eikä se toiminut, oli nimi mikä tahansa, sen tajusin kun yritin sovittaa mekkoa, jonka olin leikannut tuohon lepakkotyyliin. Olin todellakin kuin lepakko, siinä se onnistui, mutta ihan sellaiseksi en ollut sitä tarkoittanut.
Onneksi oli kangasta vielä jäljellä, joten leikkelin mekkoa uudestaan ja teinkin sitten ihan perinteisen takkimekon, jossa on normaalit hihat ja kaulukset ja napit edessä. Tyylikkäämpi tästä tuli, mutta tulipahan yritettyä. Kaiken lisäksi kuvittelin pääseväni helpommalla, ettei olisi tarvinnut hihoja istuttaa, mutta se oli vähän kamala versio, joten tämä on kyllä onnistunut siihen verrattuna.
Halloween oli kyllä silloin tuolla Amsterdamissa ollessamme, joten olisihan se sitten tominut naamiaisasuna:D

Vyötä kaipailin, tähän pikkumustaan, mutta en sitten ennättänyt Amsterdamin shoppailupäivänä mitään kunnon vyötä ostaa, vaan nappasin tämmöisen kultaisen 14 euron vyön, joka saa nyt toistaiseksi hoitaa hommaa.
Mekko on vyötäröltä leikattu poikki ja kiinnitin siihen helmakaistaleen ja lisäsin vekkejä, muotoillakseni sitä omalle vartalolle sopivaksi. Istutetut hihat ovat suorat ja eipä se paljoa muuta tarvinnutkaan.
Sukkahousut ovat minusta aika mageet. Ostin ne ostin keväällä verkkokaupasta, kun etsin valkoisia sukkiksia ja olisi tullut liian kalliiksi ostaa pelkästään ne, joten nappasin nämä sukkikset alennuksella ja nehän olikin passelit just tämmöiselle mekolle. Ovat verkkomallia, joten uskon niiden olevan kestävämmät, kuin perussukkahousut olisivat olleet ja kun tuo musta takkimekko saattaa käydä turhan tylsäksi, tämä antaa sopivaa rock-asennetta mukaan.

Pikkujouluasuksi tai muuten vaan tyylikkäämmälle illalle sopiva takkimekko oli loppujen lopuksi helppo toteuttaa, joten ensi kerralla mietin kahdesti ennen kaikkia villejä suunnitelmia ja niiden toteuttamisia.
Käykö sulle koskaan näin?
4 Comments
Tiia
Musta on aina tyylikäs ja ihana väripisara tuo laukku. Kivaa viikkoa Minna. <3
Minna
Kiitos ja näin se on!:)
1nallepuh
Kivan näköinen siitä tuli ja todellakin erilaisilla sukkahousuilla, vöillä, laukuilla saa luotua erilaisia tyylejä. Musta on aina tyylikäs ja siihen on helppo yhdistellä eri lisukkeita⚘
Minna
Kiitos ja musta todellakin toimii aina:)