Matkustaminen

TUKHOLMA KUTSUI, VIHDOINKIN

Pr-matka yhdessä Silja Line Suomi ja Viking Line Suomi

Tukholma kutsui, vihdoinkin oli aika hypätä laivaan ja reissata pitkän tauon jälkeen naapuriin, kurkistamaan, mitä sinne kuuluu. Reissu tehtiin Silja Linen ja Viking Linen kutsumana.

Lähdimme Silja Serenaden kyydissä seilaamaan kohti Tukholmaa hiukan sateisessa säässä ja pääsimme heti kohta nauttimaan Siljan joulubuffasta. Näin se joulukausi polkaistiin käyntiin ja minä jouluihmisenä olin innoissani. Alla runsaan buffapöydän antimia.

Kun vatsa oli täynnä, niin oli hyvä käydä hieman shoppailemassa, mutta niistä tulee sitten juttua erikseen. Hyviä tarjouksia nyt ainakin on, varsinkin joululahjoja ajatellen ja tietysti voi aina itseäänkin ajatella. Löysin nimittäin uuden huumaavan tuoksun laivalta ja ihana Sari, laivan tax-free liikkeen kassalta, kipaisi hakemaan minulle vielä tarjouksessa olevan pakkauksen tuosta tuoksusta, johon kuului suhteellisen reilu matkakoko kaupan päälle. Ostelin vielä miehelle dödöjä ja niissäkin olisin missannut tarjouksen, kolme kahden hinnalla, mikäli Sari ei olisi vinkannut vielä tuostakin, joten sain siis yhden dödön ilmaiseksi. Kiitokset vielä Sarille.

Aamulla aurinko paistoi kirkkaan siniseltä taivaalta, kun suuntasimme satamasta bussilla vain pienen matkan päähän Millesgårdeniin, joka sijaitseen Lidingössä. Tukholman lähellä olevassa saaressa sijaitsee taidemuseo ja veistospuisto, jonne kuvanveistäjä Carl Milles ja hänen vaimonsa Olga rakensivat kotiinsa taiteilija-ateljeen ja sitä ympäröivän veistospuiston. Se on muuten niin lähellä Siljan terminaalia, että laiva näkyy, kun saarella käyskentelee.

Mielettömän upeita veistoksia sekä sisällä, että ulkona. Mahtavia yksityiskohtia ja mikä tunnelma. Aivan kuin olisi ollut jossain Itävallassa tai Italiassa, joissa pariskunta oli aikaa viettänyt ja innoituksensa saanut. Carl ja Olga asustivat Millesgårdenissa 1910-1920 luvulla.

Näin syksyn harmaudessa sattui ihana kirkas ja kuulas päivä, joten paikka näytti upealta. Kesällä se on varmasti mielettömän upea, kun vesialtaissa on vesi kimmeltämässä ja runsaat viherkasvit ja pensaan kukkaset ovat kukassa. Tänne pitää ehdottomasti tulla kesällä uudestaan.

Tukholma kutsui, vihdoinkin pääsin myös Paris of North- näyttelyyn. Se oli minulle myös mieluinen, sillä tästä olin kuullut paljon ja hei, minähän olen mekkotyyppi, kun niitä aina ompelen. Näistä sai kivasti inspiraatiota, vaikka tuo aika sijoittuukin vuosiin 1902-1966 .

Nordiska museet on kyllä ollut vuosia sitten meidän perheen lempipaikka, jossa kävimme lasten kanssa usein, pohjakerroksen viehättävän leikkipaikan vuoksi. Siellä oli ihana historiallinen tupa, jossa oli liedet ja leikkituli ja vieressä pieni puro, josta sain leikisti hakea vettä ja kaikkea muut ihanaa, josta meidän tyttäret olivat aina innoissaan. Vuorotellen kävimme tutustumassa sitten museon antiin, kun tyttäret pistivät leikit pystyyn. Nyt en tuota leikkipaikkaa enää nähnyt, liekö hävitetty kokonaan.

Kauniita ja ajattomia pikkumustia sekä tyylikkäitä kimaltelevia juhlapukuja, jotka kävisivät tänäkin päivänä juhliin ajattomuutensa vuoksi.

Toast skagenit nautimme Villa Godhemissä, joka oli viehättävästi sisustettu jo jouluiseksi.

Nobel juhla-aika koittaa kohta ja mekin saimme tutustua tämän museon tarjontaan, jossa katselimme mm. juhla-asuja ja kattauksia. 10.12. vietettävä Nobel-juhla ovat suosittu tapahtuma ja Ruotsissa sitä seurataan aina innokkaana kotisohvilta televisiosta. Asiaan kuuluu vielä järjestää omat hienot Nobel-illalliskutsut ystävien kesken. Harmillisesti tänäkin vuonna korona vaikuttaa myös juhlintaan, joten nämä upeat Nobel-juhlallisuudet jätetään väliin.

Kauppahalli on vihdoin avattu ja remonttia oli tehty muistaakseni kolme vuotta, joten nyt sinne jälleen pääsee ostamaan herkkuja. Me nappasimme piristykseksi kahvit ja pienet makeat herkkupalat ja hyvin viihtyisältä vaikutti uudistunut Salutorget.

Matka alkoi kotia kohti takaisin Helsinkiin ja nyt saimme astua Viking Line Gabriellan kyytiin. Siitä onkin jo vuosia, kun olen viimeksi Viikkarilla matkustanut, joten oli mielenkiintoista testata tämän laivan de lux hytti, johon kuuluu maittava aamiainen sekä minijääkaapin sisältö.

Joulubuffa oli täälläkin tarjolla ja kyllä me herkuttelimme olan takaa. Alkuun tämä karkki-herkku-kolmio vei kyllä kaiken huomion, makean perään kun olen. Mutta kyllä minä nappasin kinkkua ja laatikoita myös lautaselle ja sitten vasta siirryin herkuttelemaan makeilla.

Herkulliset kattaukset ja tarjoilut oli molemmilla laivoilla. Onhan se joulubuffa aina maistamisen arvoinen ja moni haluaakin jättää jouluruokien valmistamisen vähemmälle ja käydä nauttimassa jouluruokia laivalla. Nyt siihen on vielä mahdollisuus muutaman viikon ajan, ennen joulua.

Lämpimät kiitokset Marikalle ja Christalle mukavasta Tukholman reissusta. Toivottavasti pääsen Tukholmaan pian uudestaan!

Mikäli kiinnostuit reissusta, niin @kristallikimara instagramissa, löytyy kohokohdista videoita tästä reissusta. Tervetuloa seuraamaan!

4 Comments

  • Tiia

    Mahtavia kuvia ja että miten on ikävä Tukholmaan. Tekisi mieli tehdä miehen kanssa risteily. Seurasin innolla teidän reissua ja mahtavaa oli, että matkasitte kahdella laivalla, niin näki molempien antia.

    Kivaa sunnuntaita Minna. <3

  • 1NALLEPUH

    Kyllä oli monenlaisia herkkuja tarjolla, hyvältä näytti tarjoilut molemmilla laivoilla.
    Ajattomia olivat juhla-asut, hyvin olisi vonut mekot löytyä kaupoista tänäkin päivänä.
    Hienoja oli veistoksetkin ja kauniita kaikki kuvat⚘

    • Minna

      Kyllä siellä herkkuja piisasi, kuten aina näillä reissuilla:)
      Eikö olekin hauskaa, miten näillä mekoilla vieläkin olisi ihan hyvin voinut kulkea:D
      Tuo veistospuisto oli ihana!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *