Pr-matka
Yhteistyössä Break Sokos Hotel Bomba / Pohjois-Karjalan Osuuskauppa/ Visit Karelia

Viikonloppu Bomballa vierähti mukavasti, kun noin reipas kuukausi sitten sain ilon osallistua pr-matkalle Pohjois-Karjalan Nurmekseen. Siellä meillä majoituskohteena oli upea Break Sokos Hotelli Bomba. Matkalle kun lähdetään Helsingistä, niin kyllähän se bussimatka oman aikansa ottaa. Minä tosin olen Kolille niin monet kerrat reissannut, joten eipä se nyt niin pitkä matka ole, mutta saihan tuossa matkan aikana tehtyä neulepaitaa jonkin matkaa ja katsoin Netflixistä Inventing Anna minisarjan jaksot loppuun. Suositukset muuten tälle sarjalle. Nukkuahan en osaa, joten kannatti käyttää aika hyödyksi.
Matkalle lähdimme jo perjantai-aamuna, joten kyseessä oli pitkä viikonloppu. Kun pääsimme Bomballe, niin pikaisesti vaihdoimme vaatteet hotellihuoneisssa ja riensimme hotellin La Tavola Italiana ravintolaan. Hotelli on kaikin puolin uudistunut siitä, kun viimeksi perheen kanssa täällä Kolilta kävimme uimassa ja siitä on kyllä jo aikaa.
Hotellin huoneet olivat tilavat. Minulla oli perhehuoneessa parvi, joten siinä pystyy hyvin nelihenkinen perhe yöpymään, myös teinien kanssa. Meillä nyt sitten sattui hieman pöppöröisempi sää, joten vaikka minulla oli ikkunasta suora näkymä Pieliselle, niin siitä ei saanut sitä vaikutelmaa, mikä se todellisuudessa on. Varsinkin kesällä järvinäkymä on huikea.

Trattoria Pielinen on hyvin viehättävä ravintola, jossa istuimme omassa rauhassa kabinetissa nauttimassa illallista. Täällä voisi hyvin pitää vaikka pienimuotoista hääjuhlaa, syntymäpäivä tai muita juhlia.
Antipasti: italiaisia herkkuja alkuun
Secondi: grillattua naudan ulkofileetä ja kananpoikaa, paahdettuja kasviksia, puolikuivattua tomaattia, bearnaise- ja madeirakastikkeita, parmesaanirisottoa ja paahdettua perunaa
Dolci: Tiramisu

Loppuillaksi vetäydyimme sitten nauttimaan Spa-osastosta. Kyllä viikonloppu Bombassa alkoi rentoutuen saunomalla ja uimisesta nauttien. Pimeässä illassa ja pienessä pakkasessa oli hurmaava tunne istua porealtaassa ja kuunnella hiljaisuutta. Kylpylässä voi aistia karjalaista mystiikkaa. Upea hämyinen valaistus luo tunnelmaa ja saunojakin löytyy nimettynä; Kyly-, Sampo- ja Taivaankansi. Elämyssuihkunkin voi ottaa valintansa mukaan.



Seuraavana päivänä kiirehdimme aamiaisen jälkeen pienelle turstikierrokselle Nurmeksen sydämeen eli Puu Nurmekseen ja kuulimme palan sen historiaa. Lounas syötiin Kahvila Harjussa Nurmes talolla, jossa piipahdin myös tekstiilinäyttelyssä.
Sastan tehtaanmyymälässä annoin periksi ja ostin Luhdan oranssin trenssin. Enhän mä nyt voinut muuta, kun se oli hurjassa alessa ja suorastaan huusi minun nimeäni.

Iltapäivällä pääsin moottorikelkkasafarille. Pikkuisen jännitti, koska siitä on hiukan aikaa, kun viimeksi olen kokeillut kelkkailua. Jännää se oli, mutta yllättävän raskasta, sillä kokemattomalla kuskilla kelkka haki sitä ajolinjaa ja tärisytti vähän. Meikäläisen hartiat oli korvissa koko ajan, vaikka yritin muka ottaa rennosti. Ajelimme metsässä ja lopuksi Pielisen jäällä. Kova tuuli teki näkyvyyden huonoksi, joten tarkkana piti olla.

Lopuksi joimme pannukahvit laavulla ja sinne tuli myös meidän toinen porukka, jotka olivat olleet pilkillä ja saaneet aikamoisen saaliin.
Illavietto alkoi Bomban talolla tutustumalla Valamon luostarin viinitastingiin. Bomban talon historiasta voi lukea linkistä, jossa on Visit Karelian sivulla aiheesta tarinaa.



Valamon luostarin Isä Andrein esittelemä viinitasting oli makujen hurmaa ja täydellistä nautintoa.


Saimme nauttia herkullisen illallisen Bomban Valamon menun, jossa ruoka ja juoma kohtasivat ja täydensivät toisiaan. Meille oli järjestetty myös yllätysesitys Nurmeksen kuorolaulajien toimesta.
ILLALLISMENU
Maa-artisokkaa & Rapua – maa-artisokkasipsi, rapukreemiä ja jättikatkarapua
Juomana Valamon Kerubi
*
Sokerisuolattua kuhaa – Valamon Black Tea -ginillä marinoitua fenkolia & wasabimajoneesia
Juomana Valamon Valo
*
Bomban Tournedos – naudan sisäfileetä & ilmakuivattua kinkkua, paahdettua porkkanaa, perunagratiinia ja tummaa aurakastiketta
Juomana Valamon Vaeltaja
*
Sitruunajuustokakkua – luostariviskitoffeeta ja hyytelöityä sitruunamelissaa
*
Lajitelma suomalaisia juustoja Mustaleimaa ja tomaatti-vaniljahilloa, Aurajuustoa ja lakritsaa, Leppäsavu Polar ja lakkahilloa


Seuraavana aamuna vielä ennätimme opetella karjalanpiirakoiden rypyttämistä ja paistamista Rautavaaran artesaanileipomon avustuksella. Miten hyviä tulikaan ja taikinaakaan ei tarvitse itse tehdä, sillä valmiita pieniä piirakkakiekkoja löytyy pakastealtaasta ja ne vain kaulitaan ja täytetään riisipuurolla ja rypytyksen jälkeen paistetaan. Kyllä näitä piirakoita oli mukava syödä vielä kotona matkan jälkeenkin.
Niin se vaan hurahti viikonloppu Bombassa ja sunnuntaina illalla olimme takaisin Helsingissä. Muistelen matkaa lämmöllä ja kiitoksia kovasti vieraanvaraisuudesta hotellinjohtaja Sanna Tenhunen sekä Pohjois-Karjalan Osuuskaupan matkailu- ja myyntijohtaja Tiina Kanninen.
Lisää matkasta videoina voit katsoa instagrmissa @kristallikimara, kohokohdat, Bomba.
Tik tokissa @kristallikimara2 What to do in Nurmes during weekend.
10 Comments
Sini matkakuumeessa
Oon ollut Bomballa lapsena viimeksi, joten siitä ei ole paljon muistikuvia. Kivalta näyttää. Kyllä tuolla mielellään viikonlopun jos toisenkin viettäisi. 😊
Minna
Kyllä tämä Bomba hienolta näytti ja olisi mukava käydä siellä myös kesällä, kun joka kerta olen ollut vain lopputalvesta siellä käymässä.
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
Olen joitain kertaan käynyt Bomballa pikaisesti, mutta itseänikin kiinnostaisi tutustua siihen kunnolla, esimerkiksi viikonloppureissun aikana. Erityisesti kylpylästä olen kuullut paljon positiivista, joten siihen kiinnostaisi tutustua, vaikka yleensä en kylpylöistä niin välitäkään.
Minna
Samoin oli minulla, että olin käynyt vain pari kertaa Bomballa Kolilta päiväreissulla, kun olimme siellä mökkeilemässä. Nyt pääsin tutustumaan vähän paremmin ja viikonloppuna ennättää kyllä tehdä aika paljon erilaisia juttuja. Jos luonto on itselle tärkeä, niin täällä siitä voi kunnolla nauttia:)
Tiia Koivusalo
Ihan mieletön tämä teidän reissu ja niin kade tuosta moottorikelkkailusta, aijai. Ihana kukkamekko, mielettömät herkut, karjalanpiirakat ja kaikki. Olipa ihanaa nähdä tällä viikolla ja pian seikkaillaan yhdessä.
Pus Minna ja sydämellistä äitienpäivää. <3
Minna
Reissu oli kyllä tosi monipuolinen ja kiva oli nähdä tämä uudistunut Bomba:)
Uusia reissuja odotellessa! <3
Ihanaa äitienpäivää sinulle myös!
Jk
Bomba on Nurmeksessa eikä Kolilla:
”Hotelli on kaikin puolin uudistunut siitä, kun viimeksi perheen kanssa täällä Kolilta kävimme uimassa ja siitä on kyllä jo aikaa.”
Kolillakin on Sokos hotel ja kylpylä Lieksassa, mutta se on ihan eri paikka kuin Bomba.
Jos tekee kaupallisia yhteistöitä, niin voisiko edes tarkistaa faktat eikä kirjoittaa puutaheinää?
Minna
Tiedän kyllä, että Koli on noin 70-80 km:n päässä Nurmeksesta. Olemme käyneet aikoinaan mökkeilemässä parinkymmenen vuoden ajan Kolilla ja sieltä teimme päiväreissuja välillä Nurmekseen kylpylään. Silloin Kolilla ei ollut vielä kylpylää. Kolin hotellin kylpylä ei ole paras mahdollinen lapsille. En missään vaiheessa kirjoittanut, että Koli ja Nurmes olisi sama paikka, joten ei tässä ei ole mitään väärää tietoa:)
Arja Pihl
Kiitos muistutuksesta – en ole Bomballa käynyt vaikka meidän Pohjois-Karjalan mökiltä sinne ei matkaa ole kuin tuo 70-80 km – ei ehkä sitäkään, sillä mökkimme sijaitsee noin 30 km Kolilta. Ehkä kesällä ehtisimme Bomballekin! Hyvää äitienpäivää, Minna <3
Minna
Kiitos, kiitos:) Ja hyvää äitienpäivää sinulle myös <3
Jos aikaa on, niin suosittelen ja tuolla Bomban talolla on mielenkiintoinen historia.
Kolilta päiväseltään ihan pikku reissu:)