Kaupallinen yhteistyö Suomalaisen kirjakaupan kanssa Askartele somisteet kevään juhliin ja nauti juhlahumusta. Juhliin valmistautuminen on ihanaa, kun aloittaa ajoissa ja suunnittelee hyvin. Minä saan aina hyvän mielen siitä, kun suunnittelen ja toteutan askartelemalla somisteita ja koristeita juhliin. Kevät varsinkin on sellaista herkkää aikaa, jolloin luonto herää ja näyttää aluksi hennolta ja satumaiselta. Näitä juttuja on helppoa siirtää somisteisiin ja vaikkapa askarrella tästä aiheesta kauniita somisteita juhlapöytään. Keväisiä juhlia viettäessä, voi suunnitella konseptin, joka toimii monissa juhlissa, jos ei jaksa panostaa ja suunnitella jokaiseen juhlaan uutta toteutusta. Juhliahan keväällä riittää ja meillä on vielä yhdet synttäritkin juhlittavana. Mutta kun käyttää yhtä hyvää ideaa, sen voi muokata ja muuttaa aina juhlaan sopivaksi.…
-
-
PIENI PÄÄSIÄISSOMISTE
Kaupallinen yhteistyö Suomalaisen kirjakaupan kanssa Pieni pääsiäissomiste tuli askarreltua kevään kunniaksi, sillä kevät on mahtavaa aikaa. Keväisin minulle iskee somistamisen vimma ja heti kun on pahin kaamos selätetty, alan suunnittelemaan sisustuksia kevääseen liittyen. Näin myös omasta mielestäni joudutan kevään tuloa. Onhan se kiva, kun alkaa aurinko paistamaan kunnolla ja valoa riittää, joten mieli on pirteänä ja silloin on kiva tehdä vaikka askarteluja. Pääsiäinen ei ole lapsena ollut minulle mitenkään erityinen juhla, pikemminkin päinvastoin. Onneksi nykyisin se on muuttunut iloisemmaksi ja rennommaksi juhlanajaksi ja siksi nautin pääsiäisen somisteista ja pyrin keksimään aina jotakin pientä uutta meille kotiin. Tietysti itse tehden. Tilasin Suomalaisen kirjakaupan valikoimasta tarvikkeita askarteluun, kuten akryylimaalia, höyheniä, organzanauhaa, tekonurmikkoa,…
-
IDEOITA KEVÄÄN JUHLIIN
Kaupallinen yhteistyö Suomalainen kirjakauppa Mikäli etsit ideoita kevään juhliin, niin täältä löytyy muutama. Askartelin nimittäin Suomalaisen kirjakaupan verkkosivuilta tilaamistani tuotteista muutamia koruja ja juhliin sopivia koristeita. Kevät on ihanaa juhlien aikaa, joten juhliin voi hyvin valmistautua varhaisessa vaiheessa, myös itse tehden. Stressiä ei kannata ottaa ja monta eri juttua löytyykin melkein valmiina, joten niitä yhdistämällä saa kivoja persoonallisia kutsuja, koruja ja somisteita. KUTSUT Mikäs sen mukavampaa, kuin saada itse tehty kutsukortti, johon on käytetty aikaa ja hieman vaivaa, joten kutsun saajaa on ajateltu. Minusta se tuntuu aina kivalle, kun saa sellaisen kortin, johon on jätetty oma työnjälki. Valmistin kutsut kahteen erilaiseen juhlaan. Ylimmäisessä kutsussa liimasin valmiin kutsukirjoituksen kortin reunaan ja…
-
Joulukorttiaskartelua kierrätysmateriaaleista
Joulukortit ovat ihania ja varsinkin arvostan niitä kortteja, jotka on itse tehty. Muistan, että joskus olen jopa tehnyt ristipistotyönä pieniä joulukuvia tai hahmoja ja laittanut ne joulukortteihin. Nyt en kyllä enää jaksaisi ja eikä tuota aikaakaan liikene sellaisten askartelujen tekemiseen, vaikka haluaisi. Toki voisi aloittaa jo kesällä, mutta silloin nautitaan kesästä ja joulukorttien tekemiseen en silloin vielä innostu. Kierrätysmateriaalit käyttöön Kierrätys on kaikkien huulilla, tai no ainakin pitäisi olla ja kaikista jätemateriaaleista ja jopa roskista voi taituroida joulukortteja, kunhan vaan antaa ideoiden tulla. Helpoin tapa on tehdä joulukortti napeista. Meille oli kerääntynyt aikamoinen kasa sinisiä nappeja, kun miehen paidoista ompelin kaikenlaisia tunikoita ja mekkoja, joten kiva saada ne nyt käyttöön.…
-
Ensilumi satoi kassikalenteriin
Ensilumi on aina sykähdyttävä ja mieltä piristävä ja se melkein osui marraskuulle. Olikin helppo valita ensilumi kassikalenteriin, lumihiutaleiksi, kuvaamaan marraskuuta. Toteuttamiseen ei paljoa tarvita, valkoinen silkkipaperi tai vaikka kopiopaperi. Minulla oli kosmetiikkakassin päälle koristeeksi ja suojaksi laitettu silkkipaperi, jonka olin säilyttänyt, joten sain paperin kierrätettyä tähän askarteluun. Leikkaa ja taittele mahdollisimman pieni neliö kolmioksi. Käännä kolmio niin, että taiteosa tulee itseä päin ja taita kulma oikealta vasemmalle kaksi kertaa. Ota kulmasta kiinni ja leikkaa pieniä lovia, kaarteita ja kiemuroita niin, että saat siihen kauniita pitsimäisiä kuvioita. Avaa varovasti ja lumitähti tai lumihiutale on valmis. Kun olet leikannut sopivan määrän lumihiutaleita, niin pujottele ne neulan avulla lankaan ja ota…
-
Joulukortit askarrellen
Joulukalenterin yhdestoista luukku ja aiheena joulukortit. Keräsin jo syksyn alussa muutamia luonnon antimia, joista kehittelin joulukortti-ideaa. Kaikkea luonnosta talteen otettua voi soveltaa materiaaliksi kortille, joten myös esimerkiksi kuivatetut punaiset lehdet, tammenterhot, minikävyt käyvät. Vehnäntähkään liimaa ja upotus glitteriin ja tumma tausta kortille. Toimii kivasti yksinkertaisuudessaan ja tähän käy kyllä vaikka mikä muukin vilja, kunhan laittaa kimallusta ja rajaa vaikka hopealla tuon kortin reunat. Yksi vaihtoehto askarteluun, jos luonnosta ei läydy enää sopivaa materiaalia, on pahvinen kolmio, joka päällystetään lankaa kieputtamalla ja lopuksi koristellaan pienin hopeahelmin joulupuuksi. Tumma tausta ja hiukan kimallusta tähdiksi tai lumikiteiksi taustalle. Helppo malli, jotka on mahdollista myös lasten kanssa toteuttaa. Mielikuvitus on vain rajana, kun lähdet…
-
Peilitarjotin askartelemalla
Peilitarjotin askartelemalla Yhdeksäs joulukalenterin luukku aukeaa ja nyt tehtaillaan peilitarjotin. Kaikki käyttämäni materiaalit ovat kierrätysmateriaalia, joten kannattaa kaivella niitä kaapin ja komeron pohjia, sillä sieltä löytyy siivoamisen yhteydessä vaikka mitä. Ainakin minulla. Minulla oli muutama peilin palanen, joita olen saanut kaivella lasiliikkeen jätelavalta. Siellä jopa leikattiin ne minulle suorakulmion ja neliön muotoon, jotta terävät kulmat eivät ole vaarallisia askartelijalle. Samasta paikasta muuten hankin toissa kesänä peilin palan vessan tasoon. Siitä löytyy postaus täältä (klik ) Pyysin miestä sahaamaan vanerista palan peilin ja tarjottimen pohjaksi ja sommittelin laattapuikkoja ja paloja peilin reunaksi. Laattojen ja peilin yhteen sovittaminen ei ollut ihan helppoa puuhaa, sillä osa laattapuikoista oli pulleita ja osa litteitä…
-
Joulukalenteri 22.12.
Loppu häämöttää, joulu on jo ovella, mutta kuten tavallista ne lahjapakettien nimikortit joko unohtuu ostaa, tai ne loppuvat kesken juuri silloin, kun ajattelet, että kohta kaikki on tehty. Kauppaan on tylsä lähteä vain pakettikorttien takia, joten järkevintä on hankkia varastoon itselleen vaikka mustaa kartonkia ja kun kotoa löytyykin jo nuo leimasimet ja leimasinsieni, niin ei muuta kuin painamaan. Korteista saa kivan persoonalliset, jos jaksaa koristella ne vielä vaikka hopeatussilla reunoiltaan. Minä luulen, että kiireen vuoksi jätän reunat koristelematta ja menen tällä yksinkertaisemmalla tavalla. Mikäli sinulla on aikaa tai vaikka pikkuapulaisia siellä kotosalla, niin hamahelmien avulla saat kivan idean tehdä lahjapakettiin kortti. Tässä vaaditaan vain hiukan luovuutta, jos oikeita muotteja ei…
-
DIY: Naisellinen avaimenperä
Välillä kun on vauhti päällä, niin meinaa tärkeät asiat joko unohtua, tai sitten olla hukassa. Käykö kenelläkään muulla niin? No, minulla välillä käy. Autonavaimiin sain mieheltäni vuosia sitten reilunkokoisen akryylisydämen, joka kyllä löytyy helposti käsilaukusta. Liekö ollut mies huolissaan autonavaimien tallessa pysymisestä. Ovat pysyneet tallessa.Olen saanut erinäsiä avaimenperiä ja osa on rikkoutunut kovassa kulutuksessa. Halusin naisellisen kevyen ja kauniin avaimenperän ja koska sellaista en sitten löytänyt/muistanut etsiskellä, niin tein sen itse. Siimaa, helmiä, korustoppreita. Hyvä ja yksinkertainen vinkki myös lasten kanssa askarreltavaksi joululahjaksi mummille, kummille… With love, M
-
Glitterinen Kristallikimara- kranssi
Askartelin eilen tuollaisen kimaltavan kranssin rautalangasta ja akryylihelmistä, jouluoksien koristepalloista ja vähän kaikesta kimaltavasta, mitä kotoa sattui löytymään. Minulla oli ollut ajatus tämän tekemiseen jo siitä lähtien, kun näin rautalangasta väkerrettyjä koristeita Habitaren messuilla. Tarvikkeita hankin askartelukaupasta ja sitten vain vääntämään rautalangasta. Kehikkoon paksumpaa rautalankaa ja pitsikuviointiin tuota ohutta. Sen täytyy olla niin ohutta, jotta sitä voi sormin virkata. Rakastan tehdä juttuja käsin ja minua viehättää ajatus, että työ tekijäänsä kuljettaa, eli juttu ei ole täysin valmiiksi suunniteltu, vaan lopputuloksesta voi tulla ihan toisenlainen. Tämä antaa myös armoa tekijälle, mutta jos on pedantti tekijä, niin tuo tyyli ei taida sopia. Ideoita voi siis pulpahtaa vaikka pöydälle jääneestä hajuvesipullon korkista, jota en sen kauneuden…
-
DIY: syksyinen kortti
Mini m on hurahtanut kaikkeen jenkkityyliseen sisustamiseen ja lifestyleen kokonaan. Hän katselee ja saa vinkkejä YouTubesta ym. ja nyt oli sitten vuorossa syksyn lehdillä koristeleminen. Kävelylle lähtiessään kaverinsa kanssa, hän lupasi poimia lehtiä myös minulle. Kuivatettuaan omat lehtensä hän asettelikin ne kivasti lipaston päälle ja myös minä innostuin vähän askartelemaan omilla lehdilläni. Ilokseni lehdet säilyttivät melkein kokonaan hehkuvan värinsä ja ajattelin tehdä niistä kortin, sillä miehelläni on ensi viikolla synttärit. Innostus kun iskee, niin sitä yleensä yrittää askarrella niistä tarvikkeista, mitä kotona nyt sattuu olemaan. Tai niin minä yritän tehdä ja onhan minulla hiukan varastossa pientä tilpehööriä, jotain sieltä aina löytyy myös kortin tekoon. Musta on hyvä kontrasti värikkäille lehdille ja tyylikäs valinta…
-
Back to school DIY
Koulun alkaminen häämöttää jo nurkan takana ja meillä siitä on jo jonkin aikaa touhotettu. Mini m tuumasi viikko pari sitten, että koulu voi jo ihan hyvin alkaa, mutta siitä viikon päästä voisi alkaa jo uusi kesäloma. Niinpä. Mutta totuushan on toinen ja tiistaina meillä oikeasti alkaa sitten tuo pakertaminen yläasteen kasilla. Jotta koulun alkaminen olisi mielekästä, niin on kiva hankkia jotain pientä kivaa sinne laukkuun. Bath and body works:lta tilattiin minikokoisia käsidesipurkkeja. Koulussa on kuulemma niin törkyistä välillä. No jaa, voihan sitä jossain muuallakin käyttää tarpeen mukaan, koska tuoksu näissä on hyvä ei ollenkaan sellainen kuin desinfiointiaineissa on tapana olla. Kalenterit ja muistivihko sai ylleen uuden koristelun ja…
-
Mikä löytö!
Eilen minua kyllä onnisti, kun suuntasin ostamaan helmalakanaa. Olin katsellut jo valmiiksi helmalakanaa Hobbyhallin valikoimista netissä ja kun kaupassa, tuli fiilis, ettei tämä sittenkään ole se oikea. Kangas kun oli pelkkää ohutta lakanaa, niin sehän on rytyssä kokoajan ja ei istu helmalakanaksi, tai sellaiseksi mistä minulla oli visio. Päätin mennä katsastamaan Eurokankaan valikoimaa ja alistua siihen, että kankaat tulevat maksamaan varmaankin lähellä sataa euroa. Loppumetreillä kurvasinkin Tammiston vieressä olevaan Vallilan outlettiin ja ajattelin, että hinnat saattavat pyöriä täälläkin samoissa kuin siinä naapurissa, joten voihan noita vilkaista. Yllätys oli suuri kun löysin ensinnäkin juuri etsimääni sävyä ja vielä kokonaisen pakan myynnissä ja syntisen halpaan hintaan. Kangas oli polyesteriä ja verhoiksi tarkoitettu, mutta koska…
-
Ikean Trysil-lipasto
Viime kesänä, kun remontoin meidän walk-in-wardrope/office tilaa, ajattelin, että säilytystä on nyt riittävästi ja tuumasin, että Ikean pahvilaatikot ovat loistava idea säilyttää askartelu- ja ompelutarvikkeita. Mitähän minä oikein ajattelin?! Postaus remontista löytyy täältä. Mikään ei ole niin rasittavaa, kun nostella ahtaasta tilasta laatikoita ja penkoa sisuksista tarvitsemia asioita. Eihän siinä mitään, jos niitä tarvitsee pari kertaa kuussa, mutta tuntui, että vähän väliä oli joku kyselemässä liimaa, paljetteja, lankaa, kartonkia, you name it. Aluksi se onnistuikin ja päällimmäisenä laatikkona oli se käytetyin askartelu/ ompelulaatikko. Sitten sekin raukka alkoi kärsiä nosteluista ja penkomisista ja ruuvit jotenkin lentelivät lattialle ja no… se tuli tiensä päähän ja minulla paloi pinna. Ajoin Ikeaan ja nappasin ensimmäisen sopivan…
-
Liukuvärikynttilän tekeminen
Koska muut perheenjäsenet ovat vielä muutamia päiviä/viikkoja töissä, on mini m ollut hieman tylsistynyt kotona luuhaamiseen. Niinpä olen yrittänyt parhaani mukaan keksiä hänelle puuhaa työpäivien ajaksi. Kuinkas ollakaan eilen pitkän kirpparilla vietetyn raskaan myyntipäivän päätteeksi hän päätti alkaa valamaan kynttilöitä. Itse olin aivan puhki, mutta hänellä intoa tuntui riittävän ja koska en halua, että hän näiden kynttilöiden kanssa touhuaa yksin, niin annoin iltasella luvan tähän projektiin. Kynttilärakeet muoviastiaan ja kuumaan vesihauteeseen sulamaan. Värirakeita ei tarvitse olla kuin yksi hempeän vaaleanpunaiselle värille ja sitten lisätään aina rakeita lisää, kun halutaan voimakkaampaa värisävyä. Sulanut neste kaadetaan sitten kynttiläkippoihin, joihin on kiinnitetty kuumaliimalla kynttilänsydän. Jotta sydän ei kallistu vinoon, kannattaa laittaa vaikka kynä tukemaan jäähtymisvaiheessa sydäntä.…