Valkoinen mekko merellä, on jatkoa postaussarjaan, jossa esittelen merellä, laivan kannella ompelemiani mekkoja. Tämä mekkohulluus kun iski jälleen ja kun löydän inspiraatiota antavia kuvia tai ideoita elokuvista, somesta ja kaupungilla kulkiessa, niin niitä mekkoja sitten tulee ommeltua. Mutta nämä kuvat eivät olekaan edelliseltä pr-reissulta, vaan olimme miehen kanssa ihan kahdestaan viettämässä 25. hääpäivämatkaa. Olimme nimittäin puhuneet jo vuosi sitten reissusta johonkin kauas, mutta kuinkas kävikään, kiitos koronan, reissumme kohteeksi valikoitui Ahvenanmaa. Ihan mukava kesäretkikohde ja kun säät suosivat, niin mikäs siinä. Valkoinen mekko merellä on puuvillakangasta, jossa on reikäpitsiä kukkien malliin. Puuvillan valitsin sen vuoksi, että se on käytännöllinen myös arjessa, joten tästä ompelin ihan perusmekon, ihan mihin vaan tilaisuuteen…
-
-
PUNAINEN PITSIKUKKAINEN MEKKO
Punainen pitsikukkainen mekko tuli ommeltua ennen Ahvenanmaan matkaa. Tämä mekko oli ollut kyllä suunnitelmissa jonkin aikaa, mutta sopivaa kangasta ei löytynytkään niin helpolla. En edes ollut päättänyt millaisesta kankaasta sen ompelisin ja kävinkin muutamassa kangaskaupassa kankaita tiirailemassa. Aina ei löydä mitä haluaa ja sitten, kun aikaa on vain vajaat puoli tuntia, ennen ystävän treffaamista, jota ei ole nähnyt melkein vuoteen ja joka on tullut Oulusta asti, niin sitten silmä osuu punaiseen kukkapitsiin. Ajatuksella, että vain vilkaisen valikoimaa, huomaan kankaan ja ihastun. Se oli juuri sitä, millaisesta mekkoni voisin ommella ja vaikka se liikkeessä näytti oranssilta, mikä olisi ollut vielä parempi, niin kyllä se kuitenkin on punainen väriltään. Sopii sekin, koska…
-
KUKKIVA PELLAVAMEKKO
Kun rakastaa kauniin värisiä kankaita ja kukkia, tulee sellaisia kankaita hamstrattua varastoon ja nyt oli aika antaa tämänkin mekon kukkia. Kangas löytyi jo aikaisin keväällä ja en kovinkaan paljon miettinyt mallia ja kankaan määrää. Kukkiva pellavamekon hemaiseva värimaailma ihastutti ja mietin ompelevani tästä ensin hieman yksinkertaisemman mekon. Sellainen suora ja eleetön ja ehkä hiukan pliisu. No päätin kuitenkin, että hihoissa pitää olla puhvia ja helmassa rimpsua. Meinasi pituuskin loppua kesken, mutta sain kikkailtua helmaan jatkeen, joka koostui melkein tilkuista, mutta onneksi sitä ei kukaan huomaa, kun rypytyksiin nuo saumat uppoavat. Eli ei taisteluitta tämäkään mekko syntynyt ja oma oli vikani, kun aloin muuttamaan suunnitelmaa, miettimättä kankaan menekkiä. Alemmassa kerroksessa on…
-
SILKKIMEKKO RODOPUISTON LOISTOSSA
Nahkaiset asusteet saatu Silkkimekko rodopuiston loistossa pari viikkoa sitten. Miten upea kukkaloisto tuolla rodopuistossa jälleen oli, kun pistäydyimme niitä katsomassa ja kuvasimme samalla ompelemani silkkimekon sekä Ravean nahkaiset mustat asusteet. Silkkimekon silkkikangas on ostettu jo ajat sitten, mutta jotenkin en saanut itseäni innostumaan aiheesta. Tuli fiilis, että koska missään ei ole voinut oikein käydä, niin silkkimekko saa odottaa. Mutta nyt se on ommeltu ja kuvattu helteisenä sunnuntaina. Hieman hirvitti ihmisten paljous. Tähänkö on tultu, että ihmisiä alkaa oikeasti karttamaan, vaikka pitäisi olla toisinpäin? No, eiköhän tämänkin fiilis normalisoidu, kun tilanne paranee. Sain yhteistyön puitteissa esitellä näitä Ravea tuotteita, joista valitsin itselleni nahkaisen ohuen vyön ja nahkaiset mustat sulkakorvikset. Sulka mallina…
-
AINA TYYLIKÄS KIETAISUMEKKO
Aina tyylikäs kietaisumekko on kyllä jokaisen vartalon unelmavaate. Se tuo ne parhaat puolet esiin korostaen niitä ja häivyttäen ne huonommat puolet. Kätevästi sopiva vaate on tyylikäs työelämään, kuin myös perusarkeen ja aina olet muodissa mukana. Tyhjensin tuossa vähän aikaa sitten vaatevarastoani, lähinnä mekkoja ja olihan minulla ajatuksena ommella varastossa olevista kankaista uusia luomuksia. Onhan noita kankaita taas tullut aika pino. Mukavaa, kun mekot lähtivät uusiin koteihin, jotta ei turhaan tule heitettyä roskiin. Kirpputorille paikan päälle en vielä usuttaisi ihmisiä lähtemään, vaikka tilanne onkin jo rauhoittunut, joten siksi tekaisin mekkokirpparin omille sivuilleni. Tästä joku facebookissa minulle huomautti, kun pyysin hintaa myös noista postituksista, että miksen myy kirpputorilla. No, olihan tässä se…
-
AURINGONLASKU SUKAT
Lanka saatu yhteistyössä Sagawool Auringonlasku sukat sain valmiiksi jo viikko sitten, mutta viime viikko piti minut kiireisenä, enkä ennättänyt ohjetta saada aikaisemmin valmiiksi. Aurinko porottaa nyt ihanan helteiseltä taivaalta ja minä täällä vaan postailen villasukista. Mutta nämä ovat erityiset sukat minulle. Auringonlasku sukat ja sopivat juuri kesäiltaan, kun aurinko hehkuu vielä oranssina ja hiukan jo varpaisiin hiipii viileys. Toki sopivat mihin aikaan vaan. Myös aamuun, kun haluaa sipsutella terassille tai parvekkeelle juomaan aamukahvia. Niin pirteän ja ihanan sähäkät näistä sukista tuli, että tulee ihan hyvä ja kesäinen mieli. Erityiset näistä minulle tekee tuo huikea värisävy. Langan värisävyn nimi on nimittäin Kristallikimara, tässä upeassa ja hehkuvassa oranssissa langassa. Langan värjäsi minulle…
-
IDEA MEKKOJEN KIERRÄTYKSEEN
Idea mekkojen kierrätykseen lähti siitä, kun näin ystäväni Tuulan, melkein vuoden tauon jälkeen. siinä jutellessamme tuli puhe minun ompelemisesta ja nauroimme kangaskassia, josta pursuili uusia kankaita. Hän taivasteli ompelemieni mekkojen määrää ja kehotti miettimään kirpputorille menemistä. No, hän on oikea mestari löytämään huippujuttuja kirpparilta ja minä en yleensä löydä mitään. Mutta siitä se ajatus sitten lähti. Niin ja myös siitä, ettei mekot tahdo enää mahtua kaappiini, joten tarttis vissiin tehdä jotakin. Idea mekkojen kierrättämiseen on siis seuraava. Kierrätän mekot eteenpäin ja toivottavasti sinä innostut ja näin minä saan ommella uusia mekkoja, sekä jakaa täällä ideoita. Katsotaan toimiiko tämä idea. Heitän tähän nyt muutamia mekkoa huutokirppismyyntiin. Esittelen mekon ja kerron siitä…
-
RUUSUKRANSSI NEULEMEKKO
Ruusukranssi neulemekko syntyi ajatuksesta neuloa mukava, arkeen sopiva ja vilpoisa neulemekko kesäksi. Hihat jäivät 3/4 hihoiksi, sillä lanka loppui kesken. Mutta sepä oli hyvä niin, sillä pitemmät hihat saattavat olla liian kuumat kesällä. Neulos on suhteellisen pientä, sillä neuloin kolmosen puikoilla ja tiheys on tuolla Love Soft 8/4 100% puuvillalangalla 26 s x 34 s. Lanka on riittävää sillä sitä on yhdessä kerässä 165 m. Lanka on ostettu pari vuotta sitten Tallinnasta ja tein tästä viime kesäksi topin. Täältä linkistä näet topista lisää ja ruusuhan sielläkin on nimessä mukana. Mutta kun ruusut ovat niin ihania ja ovat omia lempikukkiani. Siksipä tästä kehittyikin ajatus ruusukranssiin. Valkoinen ruusukranssiin neulottu lanka cotton wool,…
-
KESÄN MEKKO ON VALKOINEN PITSIMEKKO
Kesän mekko on valkoinen pitsimekko ja sellaisen itselleni ompelin. Minulla oli visio erilaisista kankaista, joista koota valkoinen pitsimekko ja mietin, miten sen saisi toteutettua niistä kankaista, mitä oli kaupassa tarjolla. Romanttinen valkea pitsimekko käy jälleen kerran monenlaiseen tilaisuuteen ja hellepäivinä tai hieman viileämpinä myös vaikka nahkarotsin kera. Sileän yksinkertaisen neuleenkin voi tämän päälle kesäiltana vetäistä. Ostin kolmea erilaista kangasta, josta yksi oli sileä puuvilla ja toiset pitsillä ja brodeerauksilla. Brodeeraukset ovat kauniisti kankaan molemmilla reunoilla, joten kankaan voi siinä tapauksessa leikata myös eri tavalla, kuin normaalisti. Yleensä kangas leikataan pakan mukaan, jossa lankasuoralla on merkitystä, mutta nämä, minkä reunoissa on erikoisemmat koristelut, toimivat myös poikittain, jotta se pitsi tai kuvio…
-
ROMANTTISET KESÄNEULEET
Romanttiset kesäneuleet ovat naisellisen naisen vaatekaapin perusta, mutta myös sellainen, joka ei niin perusta höttöisistä ja herkistä neuleista, saattaa joskus heltyä ja hankkia sellaisia. Keräsin tähän postaukseen suunnittelemiani ja neulomiani neuleita. Kesä kun on vasta tulossa, niin hyvin ennättää neuloa ihania kevyitä, pitsisiä tai muuten klassisia neuleita, jotka kestävät aikaa. Harsomainen beige neule on melkein läpinäkyvä kesäneule ja isoilla puikoilla neulottuna, se valmistuu nopeasti. Toki tätä voi myös pitää t-paidan päällä ja yhdistää myös viileinä iltoina kesämekon kaveriksi. Postaus ohjeineen löytyy täältä. Samasta langasta, kuin tuo edellinen neule, valmistui myös isoilla puhvihihoilla neule, joka sopii tyyliltään hyvin romanttiset kesäneuleet -sarjaan ja jollain tavalla tämä muistuttaa hieman sota-ajan neuleita 45-50 luvulta.…
-
VALKOISISSA VAPPUNA
Valkoisissa vappuna ja itse ompelema uusi paitapusero päällä. Paitapuserosta olin haaveillut jo pitkään ja tarkoitus oli tämä paita ommella jo pääsiäisen jälkeisellä lomaviikolla, en vain ennättänyt ja tuntui, että pieni tauko ompelemisessa on välillä tarpeen. Olin kyllä hamstrannut kankaita, siinä toivossa että se inspis iskee, mutta nyt se vasta sitten iski. Vapuksi tämä yksinkertainen ja tyyliltään klassinen paita valmistui ja hihoihin halusin hiukan rypytystä. Tarkoitus oli kyllä tehdä oikein isot hihat, mutta aloinkin sitten perua ja tein kohtuulliset. Näiden hihojen kanssa paidalle on varmasti enemmän käyttöä. Kangas on puuvillaa ja siinä oli muistaakseni 2 tai 3 % elastaania, joten pikkiriikkisen antaa joustoa ja ei ole niin ryppyinen pesun jälkeen. Tuota…
-
BABY PINK FEATHER
Baby pink feather on valmiina ja sehän sopii ihanasti juuri kevääseen. Neule on neulottu sekä yksinkertaisella Lamanan Modena langan ylellisellä cashmir langalla ja Anisian kid-mohairilla. Tätä kun oli aikaisemmin talvella tarjouksessa, niin sitä tuntuu riittävän. Neuloin silloin oranssin neuleen, jossa on myös kaverina tuota kid-mohairia ja se postaus löytyy täältä. Modena on minulle uusi tuttavuus ja ohutta lankaa saa aikalailla tikuttaa, jotta se edes vähän edistyisi. Yhdistin nämä molemmat langat tuohon miehustan kaarrokkeeseen ja sain kivaa erilaista struktuuria neuleeseen. Tässä oli ajatuksena myös se, että neuleesta olisi tullut liiankin ohut, ilman tuota kid-mohairia. Haluan sitä pitää myös ihan ohuen topin kanssa ja nyt alla on silkkipaita, jossa on 3/4 osa…
-
ROMANTTINEN SATIINIMEKKO
Ostin satiinia jo syksyllä ja romanttinen satiinimekko ei ollut ihan ensin mielessä. Tästä piti tulla piti tulla hyvinkin selkeä ja yksinkertainen mekko, mutta sitten riivaaja otti vallan ja käänsi pääni. Romanttinen satiinimekko ei valmistunut käden käänteessä, vaan se tappeli kaikin voimin vastaan. Varmaan jokainen kappale piti joko leikata uudestaan, purkaa ja ommella uudelleen ja silti ei meinannut mennä oikein putkeen. Hihat nyt sentään onnistuivat kertaheitolla. En ollut ajatellut mitään muuta hörhöä, kuin helmaan hieman lainehtivaa frillaa, mutta ei tullut sellaista, vaan ihan joku muu. Luovutin ja annoin mennä. Rintamuksen röyhelöllä hain piristystä mekolle ja siihen tykästyin. Mutta pääntietä mietin pitkään, koska en halunnut tähän vetoketjua enkä nappeja. Lopuksi päädyin kaistaleeseen,…
-
TILKUISTA PANTA HIUKSIIN
Tilkuista panta hiuksiin lähti taas ajatuksesta, että mihin näitä kangassuikaleita ja tilkkuja oikein tunkisi. Olen vissiin hamstrannut ajan saatossa muutenkin kankaita rajoituksia odottaen, tietämättäni kylläkin. No, eipä käy aika pitkäksi. Mikäli sinulla löytyy trikoon tyyppisiä kangastilkkuja, niin älä heitä niitä menemään. Saat täältä helpon viiden minuutin niksin, mihin niitä voisi käyttää. Ompelin tyttärelle ja itselle tässä taannoin mekkoja ja käytin niihin tuota ihanaa pionikangasta. Postaus mekoista löytyy täältä. Koska tuo kankaan resori oli viisasta leikata pois, koska se oli kova, niin säästin kuitenkin nuo suikaleet ja pohdin, että mihin ne kannattaisi hyödyntää. Eipä tässä ole myöskään pitkään aikaan edes kampaajalle tullut lähdettyä, sillä liikkumiset ovat olleet minimissä, vain töihin ja…
-
SPRING SUKISSA
Spring sukissa on koukeroita ja nurjia silmukoita ja lankana Nordlys superwash wool. Tässä langassa minua miellytti nämä hurmaavat liukuvärjäykset, jotka tuovat kevään mieleen. Langassa on alussa sähäkkää auringonpaistetta oranssin muodossa ja kun ilta saapuu, aurinko häilyy vaaleanpunertavana lumista horisonttia vasten. Auringon paahteessa maa alkaa paljastua lumen alta mutaisena sekä mustat paljaat oksat ja puun varret erottuvat mustina, valmiina keväälle. Siksipä nimi on luontevasti näissä sukissa Kevät eli Spring. Lanka on 100 g kerässä ja siinä on 350m. Yksi kerä riitti minun 36-38 kokoisiin sukkiin. Isompiin sukkiin tarvitaan kaksi. Hieman jännitti tuon langan kanssa, että miten saan toisen sukan tismalleen samanlaiseksi. Muutoin se onkin suhteellisen samanlainen väritykseltään, mutta ihan kärjessä sävy…