Kun joka tuutista, ymmärrettävästi kylläkin, tuuttaa tuota koronaa, niin on pakko etsiä välillä ihan jotain muuta itsensä piristämiseksi. Näin syntyi vinkki juttuun Tee se itse hapsukorvakorut. Tässä tilanteessa on hyvä keksiä itselleen viihdyttävää tekemistä ja saat hetken ajatella muuta, kuin pelätä sairastumista. Lohdutan myös, ettei tämän vinkin toteuttamiseen tarvitse osata askarrella ei neuloa eikä virkata. Pääasia on, että sinulla löytyy suhteellisen näppärät sormet, meinaan, että neula pysyy kädessä. Voisin kuvitella, että nuori saattaisi hyvinkin innostua tehtailemaan näitä korviksia. Tämä hapsullinen materiaali ei ole nahkaa, vaan tekonahkaa ja siksi hauska materiaali korviksien askarteluun. Se ei rispaannu eikä muutu miksikään, vaikka vähän kastuisi. Tämä hapsukangas on Nappitalosta ja sitä jäi minulle vielä…
-
-
KIHARAKAMPAUS KEVÄÄKSI
Yhteistyössä Kampaamo Pesula Olen useampaan kertaan suitsuttanut kestokiharoiden perään, joten oli jälleen aika laittaa hiukset kuntoon ja saada kiharakampaus kevääksi. Toki minulla nämä kiharat, jos ne ovat onnistuneesti tehty, kestää melkein vuoden. Tai minä olen onnistuneesti pärjännyt niiden kanssa tuon ajan. KIHARAKAMPAUS KEVÄÄKSI Nyt oli siis jälleen permiskiharoiden teon aika. Pääsin juuri sopivasti, ennen paria tulevaa matkaa, istahtamaan tai suoraan sanoen viettämään aikaa kampaajan tuolissa, kampaamo Pesulan Annan ja Mikon käsittelyssä. Minulla kun on tuota paksuutta hiuksissa, niin tämä sessio kestää aina tovin jos toisenkin. Pelkästään rullien käärimiseen meni 50 rullaa, joten kyllähän siihen aikaa menee. Toki rullien koko ja määrä riippuu siitä, kuinka pientä kiharaa haluaa. Nyt annoin vapaat…
-
50-VUOTIAS LUMENE
50-vuotias Lumene juhlistaa vuosikymmeniään ja ei todellakaan muista aikaa, etteikö Lumenea olisi ollut. Vietimme tiistai-aamun Palace hotellin kattojen yllä, nauttien kauniisti ja luonnonläheisesti katetusta aamiaisesta. Kotimaiset kalat, mustikat, kaura, piimäsmoothiet, koivunmahlaa ja porkkanamehua unohtamatta, kertoivat kyllä tarinaa suomalaisten herkullisista luonnosta saatavista antimista. Lumenen tunnisti kotimaiseksi kosmetiikkamerkiksi jo pienenä tyttösenä. Pikkukaupungin Sokokselta kun kävimme kavereiden kanssa katselemassa Lumenen uusia huulikiiltoja ja muita meikkejä, mutta ei niitä vielä silloin saanut pikkutytöt ostella. Myöhemmin murrosikäisenä sain kyllä Lumenen ihonhoitotuotteita joululahjaksi ja olin onneni kukkuloilla. Muistoja löytyy varmasti monelta, noista vuosikymmenistä ja hienoa, että brändi on pari vuotta sitten uudistunut ja nostanut jälleen suosiotaan. Lumene on ollut esillä positiivisella tavalla korostaen meidän upeaa luontoamme…
-
TOUCH THERAPY
Yhteistyössä phHformula tuotteet saatu Ollapa iho kuin ruusun kukka! No, niitä on harvassa, jolla näin hyvin on asiat, mutta onneksi ihon kauneuden ja terveyden eteen voidaan nykyisin aika paljon tehdä. Ihonhoito on vuosien varrella aika tavalla muuttunut. Ennen kasvohoito kosmetologilla oli suoraan sanoen kivuliasta. Ihoa höyrytettiin ja nipisteltiin ja lopputuloksena oli kaikkea muuta, kuin heleä ja kuulas, terve iho. Kyllä siinä aina aikaa meni, kun kasvohoidosta tervehtyi. Nykyään käytetään enemmän laitehoitoja, tai ainakin saadaan laitteiden avulla perusteellista tietoa ihon kunnosta. Ihoa voidaan kuvata niin, että saadaan selville millä tasolla oma iho on, verrattuna keskiarvoon. Onko keskiarvoa enemmän ryppyjä, kuivuutta, pigmentaatiota, suurentuneita ihohuokosia. Laite kertoo myös millaista kotihoitoa iho kaipaa. Tässä…
-
LEMPI DAY SPA -HENGÄHDÄ HETKEKSI
Yhteistyössä Lempi Day Spa ja Press Pr d`oro Lempi Day Spa -hengähdä hetkeksi – kehotus, sattui niin sopivasti, sillä tällä viikolla on kiirettä töiden jälkeen piisannut. Edellisenä päivänä syöksyin töiden jälkeen kasvohoitoon, josta tulee juttua erikseen ja seuraavana päivänä oli vuorossa jalkahoito. Hengästyneenä kiiruhdin, jälleen suoraan töistä, Lempi Day Spa- hoitolaan, joten olikin aika pysähtyä ja rauhoittua ja kuunnella kehotusta. Oli ihanaa astua rauhalliseen ja harmoniseen ympäristöön ja nauttia perusteellisesta jalkahoidosta. Minulla oli mahdollisuus valita, yhteistyön puitteissa, minkä hoidon ottaisin, joten valitsin Lempi Day Spa Unelma -jalkahoidon. Se kestää 90 minuuttia ja hoito oli kyllä ihana kokemukseltaan. Yleensä olen ottanut jalkahoidon ulkomailla, matkoilla ollessani, hotellissa olevan hoitolan yhteydessä. Välillä hoidot…
-
YSTÄVÄNPÄIVÄN ETKOILLA ALL-DAY BRUNCH JA KUKKALOISTOA
Yhteistyössä Raflaamo ja Ravintola Venn Helsinki Ystävänpäivän etkoilla All-Day-brunch ja kukkaloistoa, joka sai jokaisen lehdistötilaisuuteen saapuneen vieraan ihastelemaan ja huokailemaan. Miten upea kattaus! Näiden kukkien kuvaamisesta ei tahtonut millään tulla loppua ja miten kauniisti myös Ravintola Vennin väki oli kattauksen sovittanut kukkasiin. Kukkaloistosta vastasi Riia Koivisto ja Fab Floral ja miten ihanasti pelkät kukat jo tuovat iloa ja lämpöä ja siihen vielä tapaaminen ystävien kesken. Niin ja en ole vielä edes päässyt tuohon Al-Day-Brunssin suitsuttamiseen. KUKKIEN LOISTOA JA IDEOITA KATTAUKSEEN Keskitytään nyt ensin näihin kukkasiin. Riia nimittäin antoi meille kivoja ideoita, miten leikkokukilla saa upeasti kukkaset elämään ja hehkumaan. Kannattaa kirpparilla katsella tarkoilla silmillä, sillä sieltä Riia oli muuten pongannut…
-
MITÄ RUOKAA VIIKONLOPPUNA?
Mitä ruokaa viikonloppuna tekisi? Se ainainen riesa ja miettiminen. Kyllästyttää ne samat sapuskat ja olisi kiva yllättää perhe maukkaalla ja erilaisella makuhermoja hivelevällä aterialla. No minun kokkitaidot eivät kyllä siihen taivu, että se ruoka olisi makuhermoja hivelevää, mutta onnistuin pyöräyttämään viime sunnuntaina maikoisan kanakastikkeen. Suosittua ja netistä poimittua ruokaohjetta jouduin kuitenkin mukailemaan, sillä meillä ei kaapista löytynyt siihen tarvittavia ainesosia, joten minä uskaltauduin soveltamaan ja se onnistui yli odotusten. Ajattelin, että jaan sen täällä blogissa, jos jollakin on samoja ongelmia, että mitä sitä taas viikonloppuna söisi ja mikä perheelle kelpaisi. Kana on meillä ollut suosittu ruoka-aine ja siitä on tullut useampaa reseptiä kokeiltua, mutta aina ne eivät ole saaneet hurrauksia.…
-
AURINKOINEN TAMMIKUUN PÄIVÄ
Aurinkoinen tammikuun päivä on jo vähän ihme, sillä vaikka aurinko onkin välillä näyttäytynyt, niin hyvin vähän siitä ilosta on saanut nauttia. Nyt päätimme miehen kanssa jo edellisenä iltana, että jos sääennuste pitää paikkansa, niin lähdetään pitkälle kävelylle ja sen me teimme. Ihmeellinen tammikuu ei näköjään saa aikaiseksi lunta tänne etelään, joten paras on sitten vain nauttia siitä, että aurinko paistaa. Olihan sentään pienoinen kuura, joka aamusta peitti maata. No, sillä mennään sitten, mutta hiihtämään tai luistelemaan ei taideta päästä. Aurinkoinen tammikuun päivä suorastaa vaati, että siitä kannattaa nauttia, joten pitkä kävelylenkki sopi mainiosti. Aurinko paistoi niin kirkkaasti, että harmittelin, etten ottanut aurinkolaseja mukaani. Tuuli oli ajoittain aika raaka, mutta ei…
-
ARVOTAAN WANHAINTANSSIMEKKO
Jälleen koittaa Wanhaintanssien aika ja monella nuorella naisella on kaunis tanssiaismekko hankittuna. Mekon lisäksi tarvitaan kaikenlaista, kuten kengät, kampaukset, korut ja iltalaukut. Olen näistä kirjoittanutkin pari vuotta sitten täällä blogissa antaen vinkkejä ja ideoita tanssiaisiin tyttären kokemusten pohjalta. Tämä on ihanaa aikaa nuorille naisille, jotka pääsevät leikkimään yhden päivän verran prinsessaa. Kaikki tämä kuitenkin maksaa ja olen surukseni kuullut, että useampi tyttö saattaa jättää tanssit tanssimatta, koska tanssiaismekkoon ei ole varaa. Meillä on Wanhaintanssiaisiin ommeltua tanssiaismekkoa parikin kaapin perukoilla turhan panttina. Liekö syynä se, että minä rakastan näitä juhlavia asuja ommella. Haluaisin nyt ilahduttaa sellaista nuorta naista, joka ei jostain syystä ole saanut itselleen mekkoa hankituksi ja haluaisi kuitenkin palavasti…
-
ALLERGISEN BLINI BISTRO MANUSSA
Lehdistötilaisuus/yhteistyössä Raflaamo Allergisen blini Bistro Manussa, oli näin kala-allergiselle todella mukava kokemus. En ollut koskaan maistanut blinejä, sillä niitähän tarjotaan yleensä mädin kanssa, joten olen mieltänyt tämän lajin vain itselleni sopimattomaksi, enkä ollut perehtynyt paljoakaan aiheeseen. Ei ollut tullut mieleeni, että niitä voitaisiin todellakin tarjoilla myös muilla täytteillä, kuin mädillä. Mahtava juttu, että blini-annos valmistettaisiin juuri minulle, minun allergoitani ajatellen. Nykyisin ymmärretään ja palvellaan innokkaammin vegaaneja, kuin meitä allergisia. Usein olen saanut ravintolan henkilökunnalta vain harmittelua, ettei löydy listalta sopivia annoksia tai on mahdotonta jättää sitä allergisoivaa ainetta ruuasta pois. Ymmärrän kyllä, että allergiat ovat hankalia juttuja keittiöille. Siksi koen noloksi ja hankalaksi, kun joudun varmistamaan, mitä ruoka sisältää, vaikka…
-
LUX VALOFESTIVAALI LOPPIAISENA
Lux valofestivaali loppiaisena, oli hyvä päätös joulun ajalle ja loman lopetukselle. Joulusta jo luovuinkin viime viikolla, sillä Nuutin päivään en ole koskaan jaksanut odottaa. Kyllä se nyt on jo aika tarpoa kohti talven tuiskuja ja koittaa selvitä muutama kuukausi, ennen seuraavia kunnon pyhiä. Kuten tästä tekstistä jo selviää, en rakasta talvea, mutta pieni hetki sitä vain on kestettävä. Pieni piristys ja valopilkku pimeyteen on tammikuun alussa Lux Helsinki 2020. Tämä Lux on minua kiehtonut kauniilla kuvilla, joita olen somessa nähnyt ja halusin nähdä valoteokset myös itse paikan päällä ja illan pimeydessä. Kiinnosti tietysti, että tekeekö se minuun vaikutuksen? Sain houkuteltua myös mieheni mukaan tuolle kierrokselle. Ihan jokaisella pisteellä emme käyneet,…
-
JOULULAHJOJEN PAKETOINTIA
Joululahjojen paketointia on vielä vähän edessä ja sitten joulu saa tulla. Kiirettä on pitänyt ja sehän kuuluu vähän asiaan, näin joulun alla. Hiukan on tahtia vaivannut tämä jo viikkoja jatkunut sairastaminen. Kurkunpääntulehdus kun tuli kahteen kertaan ja vain muutama päivä oli välissä melkein terveenä, joten toipuminen vain kestää. Joulu saapuu, joten eihän tässä ole muu auttanut, kuin tarttua toimeen. Siivoukset on melkein saatu tehtyä, joten pientä hienosäätöä on vielä tiedossa ja sitten alkaa olla kaikki valmiina. Lahjojen paketointi on kivaa touhua ja siinähän ne viimeiset hetket tulee usein vietettyä ja usealla se paketointi taitaa mennä ihan pikkutunneille saakka juuri aatonaattona. Ikeasta löytyi kivoja kuoseja lahjapapereissa. Niissä oli rauhallinen beige sävy…
-
BLACK ROSES DRESS
Huawein-gaala viime viikolla, mahdollisti ihanan Black roses dress eli mustan ruusumekon ompelemisen. Kangasta olinkin jo tiiraillut sillä silmällä aiemmin, mutta kun ei ollut sopivaa tilaisuutta, niin en sitä kangasta turhaan hankkinut. Nyt kuitenkin tuli kuitenkin mahdollisuus sen hankkimiseen ja ompelemiseen tämän kutsun myötä. Huawei-gaalan kutsussa luki asukoodi, joka oli tumma puku/coctail ja silloinhan naisenkin asu voi olla hiukan juhlavampi. Mekkona käy yleensä pikkumusta ja mielellään lyhyenä eli tämä ei siis ollut pitkän iltapuvun gaala. Usein juhlissa saa pukeutua miten haluaa ja suomalaisena pukeutuminen on väritöntä ja arastelevaa. Johtunee varmaankin siitä, että meille on opetettu, ettei vaatteilla sovi koreilla ja se oppi on otettu liiankin hyvin vastaan. Tosin nykyisin on alettu…
-
LASIPALATSIN JOULULAHJAIDEAT
Sain tällä viikolla mahdollisuuden tutustua uudistettuun Lasipalatsin rakennukseen ja samalla kurkistaa, millaisia Lasipalatsin joululahjaideat voisivat olla, vaikuttajille suunnatussa tapahtumassa. Katselin liikkeitä omien mieltymysteni mukaan, mutta toki Lasipalatsista löytyy paljon muutakin. LASIPALATSIN UUDISTAMINEN Lasipalatsi on ollut treffipaikkana jo vuodesta 1936 lähtien. Moni muistaa käyneensä siellä mm. Valion baarissa, Bio Rexissä ja Ale Pubissa. Nykyisin tästä funkkisrakennuksesta löytyy 14 yritystä aina suomalaisesta muotoilusta kahviloihin. Lasipalatsin nimi tulee tietysti lasipintojen määrästä ja funkkistyyli näkyy rakennuksen muodoissa, huonekaluissa ja valaisimissa. Lasipalatsin uudistaminen kesti parisen vuotta ja uudet tilat avautuivat 2017 sekä uusi Amos Rex kesällä 2018. BIO REX Bio Rexissä vietetään aikaa viikonloppuisin, jossa yritystapahtumat ja kulttuuritapahtumat yhdistyvät yleisöelokuvanäytöksiin. Osassa on anniskelutarjoilu ja neljän…
-
IDEA JOULULAHJAKASSIIN
Joulun aikaan lahjapaketit on kiva sujauttaa kauniisiin kääreisiin ja siksi ajattelin tehdä postauksen jossa on idea joululahjakassiin. Tänä vuonna ei ilmeisesti kannata haaskata aikaa joulukorttien tekemiseen, koska ne eivät kuitenkaan ennätä perille tämän lakon takia. No, silloin kannattaakin paneutua joululahjakassien kierrättämiseen ja niiden tuunaamiseen. Olen vuoden aikana taas säilönyt kauneimpia lahjakasseja, joita olen saanut pr-lähetyksissä tai pr-tilaisuuksissa. Usein nuo kassit ovat todella tyylikkäitä, kunnollisesta ja vahvasta kartongista valmistettuja, joten niitä onkin järkevä säilyttää ja uudelleen käyttää, vaikka ihan sellaisenaan. Mutta koska jouluna on kiva paneutua myös siihen, miltä se paketti tai käärö näyttää, kun se annetaan saajalle, niin sitä voi hiukan tuunata. Jos paketissa on villasukat, niin on viisaampaa peittää…