• Lifestyle

    JOULUNAIKAAN

    Ihana joulunaika tuo suvun ja ystävät yhteen. Meilläkin on jo perinteenä viettää joulua suvun kesken. Joulupukkitouhut on jätetty vähemmälle ja nyt vietämme aikaa nauttien jouluruuista ja seurasta. Kohta onkin aika lähteä matkaan. Blogi vetäytyy joululomalle ja palaan uusin ideoin, kerättyäni voimia lukien ja nautiskellen kiireettömyydestä ja jouluisista herkuista. Ihanaa joulua kaikille!

  • Lifestyle

    Joulukuu kassikalenterissa

    Ihanaa joulukuuta kaikille! Nyt se on vihdoin saapunut, joulukuu kassikalenterissa ja kiire sen kun vain lisääntyy. Kolme viikkoa enää jouluaattoon, joten nyt on hyvä viimeistään alkaa touhuta joululahjojen parissa.  Kiirettä on tosiaan ollut ja toki tuo pimeyskin vaivaa, joten ei saa kuvattua, silloin kuin haluaisi ja niin tämän kassikalenterin kuvaaminenkin jäi sitten joulukuun ensimmäiselle aamulle. Aamu on onneksi ollut kirkas ja sopiva kuvauksiin.  Joulukuu kassikalenterissa innosti minua  askartelemaan pienet joulukuuset, jotka voi halutessaan siirtää vaikka oikeaan joulukuuseen, myöhemmin koristeeksi. Kuuset olen leikannut  puolentoista sentin nahakpaperin suikaleesta ja kiinnittänyt helmiä väliin. Nahkapaperin ylijääneet palaset, eli roskat siis tavallaan kierrätin tässä askartelussa ja helmet ovat vanhasta kaulanauhasta, joka on hajonnut. Tämä on…

  • Lifestyle

    Kello viiden tee

    Yhteistyössä Mastermarksbrand ja Eva Solon kanssa Kello viiden tee, kuulostaa kyllä hyvältä ajatukselta ja vaihtoehdolta ja siihen liittyy varmasti omat rituaalinsa. Tee-hifistelijät määrittelevät tarkasti, kuinka tee haudutetaan ja mitä siihen lisätään ja missä vaiheessa se maitotilkka sinne lorautetaan. Suomalaiset eivät ole kovin teenjuontikansaa, enemmänkin kahvittelijoita. Itse lukeudun kyllä enemmän kahvi-ihmisiin, mutta ehkäpä minusta saadaan sekakäyttäjä, kunhan perehdyn teen saloihin ensin kunnolla. Tärkeintä on kuuma vesi ja siihen tarvitaan tietysti vedenkeitin. Tytär oli hienovaraisesti vihjaillut vedenkeittimestä jo jonkun aikaa, mutta itse koin sen turhana. Ihan hyvin sen veden kuumentaa mikrossakin, ajattelin,  Sain kuitenkin yhteistyössä testiin Eva Solon kauniin, teräksisen vedenkeittimen, jossa on tamminen kädensija ja jopa mieleni muuttui. Keitin kuuluu Nordic…

  • Lifestyle

    Vastuullisuusbrunssilla

    Vastuullisuus kuulostaa sanana mielenkiintoiselta ja varsinkin kun se liitetään ruuan kanssa yhteen, herää kysymys, että mitä se oikein tässä tarkoittaa? Sain kutsun Silja Symphonylle Vastuullisuusbrunssille ja ruokailun yhteydessä tätä aihetta avattiin meille hiukan enemmän. Olen jo aikoja seurannut sivusta häkeltyneenä ruokaan liittyvää käyttäytymistä. Muistan lasten syntymäpäiväjuhlat, jossa vieraana olevat lapset olisivat juoneet litratolkulla limsaa, jos sitä olisi tolkuttomasti annettu. Lautanen täyttyi kukkuralleen herkkuja, joihin ei sitten edes pahemmin koskettu. Tuli outo olo, aivan kuin lapset vain olisivat halunneet hamstrata, kun herkkuja kerran tarjotaan, vaikkeivat edes halunneet niitä syödä.  Lasten käytöksen ymmärrän, mikäli vanhemmat eivät tähän asiaan koskaan ole puuttuneet ja käytöstapoja kasvattaneet. Lapsethan tekevät myös perässä sen, mitä vanhemmat edellä,…

  • Lifestyle

    Uudistuksia

    Uudistuksia Joskus on aika ottaa askelia oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja tehdä uudistuksia. Minä avasin blogilleni tueksi youtube kanavan nimeltä Kristallikimara ja tässä on nyt esittelyvideo, olkaa hyvät.  Muistakaahan tilata kanava.

  • Lifestyle

    Vinkkejä vaatehuoneen järjestämiseen

      Vinkkejä vaatehuoneen järjestämiseen Kyllä on mennyt mahdottomaksi touhu, kun vaatehuone/työhuone/kauneushuone on tässä kunnossa. En ehkä ole ollut ihan täydessä vedossa, mutta nyt on tullut aika tehdä supersiivo ja saada tämä huone kuntoon ja samalla annan vinkkejä vaatehuoneen järjestämiseen talvea varten. Olen ommellut ja tehnyt blogia, sekä viime viikolla aloitin taas työt. Mahtui viikkoon vielä blogitapahtumiakin, eihän se riitä puolustukseksi, mutta aina ei vain jaksa.  Pääasia, että ottaa itseään niskasta kiinni, edes jossain vaiheessa ja toimii. Vinkit vaatehuoneen siivoamiseen tyhjennä koko vaatehuone, jotta näet, mitä sinulla siellä on jos vaatehuone toimii myös muuna tilana, kuten minulla työhuoneena, on syytä tyhjentää työhuoneen tavarat myös pois imuroi ja pyyhi pölyt myös vaatejärjestelmän…

  • Lifestyle

    Meikit kuuluu kaikille?

    Meikit kuuluu kaikille? Meitä on muutama 40 vuotta täyttänyt kauneusbloggaaja ja pari kauneustoimittajaa, jotka olemme olleet  hiukan ihmeissämme aiheesta, kuuluuko meikit kaikille? Blogiystävillemme kun sanottiin, että tietyt brändit eivät halua meidän mainostavan heidän meikkejään, koska olemme jo liian iäkkäitä. Tästä ei kyllä heru kukkasia. Aikaa sitten, lapset tehtiin alle kaksikymppisenä, niin ja alle nelikymppisenä oltiinkin sitten jo mummoja. Silloin kun omia lapsia ei enää syntynyt, niin mummothan tyypillisesti pukeutuivat mustaan ja sipaisivat huivit päähänsä.  He siirtyivät kiltisti tuvan nurkkaan ja muuttuivat näkymättömiksi, ainakin ulkoisesti. Tuosta ajasta on kauan ja nykyaikana elämän virta on erilainen. Nyt aikuiset naiset ja mummoikäisetkin, saavat elää näkyvinä ja tehdä kaikkea sitä, mitä halajavat ja jaksavat.…

  • Lifestyle

    Syysarvonta

    Syysarvonta Syysmyrskyä tässä seuraaan ja mietin, että onpa helpotus, kun ei missään laivaristeilyllä tällä hetkellä tarvitse olla. Kun on sisällä turvassa ja kuivassa, niin mikäs tässä on ollessa. Kynttilöitä vain palamaan ja voi kuunnella myskyn huminaa. On tässä myrsyksäässä myös jotain ihanaa, kunhan se nyt pysyy vain aisoissa. Syksystä moni masentuu ja tulee alakuloiseksi ja onhan tässä itselläkin hiukan ollut alamäkeä terveyden suhteen, joten tiedän miltä se tuntuu. Päätin kerätä noista syksyn uutuusmeikeistä muutaman upean tuotteen teille syysarvontaan, hiukan piristykseksi.  Essien tumma sininen kynislakka Booties On Broadway Joli Rouge Gradation 803 Plum Gradation huulipuna Chanel Stylo Ombre Et Contour 02 Blue Nuit silmämeikkikynä Arvontaan osallistuessasi mainitse kommenttilaatikkoon, kuka sinun mielestä…

  • Lifestyle

    Omenasta herkkua

     Omenasta herkkua Huikean lämmin kesä kypsytti omenat ennätysvauhtia ja niitä tuli todella paljon. Omenasta voi tehdä monenlaista herkkua ja nyt kun satokausi kukoistaa, ne kannattaa poimia talteen. Itse en voi syödä tuoreita omenoita, mutta kun ne on keitetty tai paistettu, niin ne käy. Harmitti, kun omenat kypsyivät hiukan etuajassa ja kuivuus lisäsi varmasti sitä, että omenat alkoivat todella aikaisin pudota puusta. Monta ämpärillistä olen kantanut biojäteastiaan, mutta kyllä niitä siltikin riittää. Syö tuoreena Omenat ovat parhaita tietysti tuoreena ja niin minun teki mieleni maistaa omia luomuomenoita, että pari kertaa haukkasinkin yhtä omenaa, sillä olen kuullut, että juuri luomuomena kävisi myös allergisille. No ei käynyt. Palan tunne kurkussa alkoi melkein heti…

  • Lifestyle

    Kauneusniksi -nauti Beauty Shotteja päivittäin

    Kauneusniksi -nauti Beauty Shotteja päivittäin  Muistan tämän kesäpäivän hyvin, kun palasin tyttärien kanssa Tallinnan matkalta ja kotona minua odotti kori täynnä sisäisesti nautittavaa kauneutta, eli Silicea Beauty Shots-annospusseja. Mukana korissa oli vielä tuoreita aprikooseja. Tämä tuli niin tarpeeseen, sillä takana oli mukava reissu, mutta ainahan reissut väsyttävät ja kaikki kauneusniksit tuntuivat sillä hetkellä loistavalta ajatukselta.  Mikään ei tosin toimi heti ja siksi minunkin piti näitä shotteja hieman testata. Nyt olen pari kuukautta, joka päivä tunnollisesti yhden shotin napannut ja nämä ovat todella hyvänmakuisia ja mielellään näitä nauttii.   Mikä on Silicea Beauty Shot? se on tehty aprikoosista ja maku tulee aidosta aprikoosisoseesta ja sille se oikeasti maistuukin siinä on puhdasta…