Pressimatka/Visit Jyväskylä Siitä on kyllä liiankin pitkä aika, kun viimeksi olen ollut Jyväskylään tutustumassa ja kun sattui sopivasti ehdotus pressimatkalle Jyväskylään, niin olin innolla mukana. Kävin toki asuntomessujen aikaan Jyväskylässä, mutta eipä me silloin kierrelty pahemmin kaupungilla. Sisareni on muuttanut aikoinaan tänne opiskelemaan ja hänen luonaan tietysti vieraillaan, mutta koska hän asuu kaupungin ulkopuolella, ei ole Jyväskylässä tullut käytyä sitten nuoruuden. Keski-Suomesta voisin hyvin kuvitella hankkivani vaikka mökin, sillä Jyväskylästä on aina ollut hyvät fiilikset. Järvet ja laskettelurinne on kyllä jäänyt mieleen ja kauniit maisemat, kun tästä ohi olemme usein menneet. Hyppäsin siis junaan lauantaina aamulla ja olin perillä jo hyvissä ajoin. Junamatkailu on ihanan rauhoittavaa, vaikka en minä osannut…
-
-
PITKÄ VIIKONLOPPU PARIISISSA
Pitkä viikonloppu Pariisissa marraskuun lopulla oli sumuinen ja sateinen, mutta eipä sitä muuta tietysti osannut odottaa. Marraskuu ei varmasti ole säiden puolesta paras ajankohta sinne matkustaa, mutta koska aikataulut eivät antaneet myöten, teimme ratkaisun ja lähdimme pitkän viikonlopun viettoon torstaina aamusta ja palasimme sunnuntaina iltapäivällä. En ollut koskaan käynyt Pariisissa ja olin sinne aina haaveillut pääseväni. Tämä oli tosiaan sellainen tyttöjen reissu, koska mies ei mielinyt mukaan. MATKA JA KULJETUS KENTÄLTÄ EBOOKERSIN KAUTTA Ebookersin pakettimatka, finnairin lento+hotelli, oli suhteellisen edullinen, vaikka varasin sen vasta vajaa kuukausi ennen lähtöä. Olin kytännyt noita matkoja jo tovin, mutta hinta tuntui turhan kovalta juuri neljän päivän reissuun. Ei nämä matkat aina ole edullisempia, mitä…
-
SYNTYMÄPÄIVÄNÄ EIFFEL TORNISSA JA YLLÄ UUSI OMMELTU MEKKO
Kangas saatu yhteistyössä Villisilkin ja Suomalainen Nappitalon kanssa Syntymäpäivänä Eiffel tornissa ja yllä uusi ommeltu mekko, joka oli tarkoitus siellä tornin juurella kuvata. No, eihän siitä mitään tullut, kun ilma oli niin kostea ja pöppöröinen. Se piti kuvata sitten sisätiloissa, muualla. Olin varautunut ompelemalla mekkoja Pariisia varten, mutta kävi huono mäihä ja sairastuin muutamaa päivää ennen matkalle lähtöä kurkunpääntulehdukseen. Hiukan olin tämän takia uupunut ja kurkkuun sattui, mutta särkylääkkeen avulla pystyin reissussa olemaan mukana. Onneksi ei ollut kuumetta. Pariisin matka sattui sopivasti syntymäpäivän aikaan, joten kerrankin sain viettää sitä muualla, kuin kotimaassa. Olen kerran viettänyt synttärit New Yorkissa ja silloin täytin 22 vuotta, joten onhan tässä vierähtänyt aikaa. SYNTYMÄPÄIVÄNÄ EIFFEL…
-
KOLMELLA LAIVALLA ITÄMERTA RISTEILLEN
Pressimatka/ Tallink Suomi ja Silja Line Suomi Reissussa unelmien risteilyllä kerroinkin jo matkan ensimmäisestä päivästä ja siitä kuinka seilasimme Tallinkin Megastarilla Tallinnaan ja sitten illan tullen suuntasimme Baltic Queenilla kohti Tukholmaa. Sunnitelmissa oli matkata kolmella laivalla Itämerta risteillen. Yö sujui Baltic Queenilla mukavasti, mutta kyllä sitä meikäläinen hiukan jännitti, että miten se kellonaika vaihtuu kännykällä automaattisesti, jotta ei tule nukuttua liian pitkään. Sviitissä nukkuessa ei ollut valittamista, sillä sängyssä oli pehmoiset petivaatteet ja hyttien käytävillä ei kuulunut melua. Tosin alkuviikosta meno laivoilla on yleensä suhteellisen rauhallista. Baltic Queenin sviittiin muuten kuuluu jääkaapin sisältö, kuohuviini, 2 olutta, 4 limua, sekä vettä, kuplilla ja ilman. ABBA MUSEO Tukholmaan saapuessamme, meidät kuljetettiin suoraan…
-
REISSUSSA UNELMIEN RISTEILYLLÄ
Pressimatka Yhteistyössä Tallink Suomi ja Silja Line Suomi Kun risteilyreissulle lähtee kahdeksan naista, joilla juttu lentää ja nauru raikaa, niin voitte uskoa, että meidän reissu oli aivan huippu. Olin jo pelkästään otettu siitä, että sain lähteä mukaan ja olla reissussa unelmien risteilyllä, mutta sen lisäksi, sain vielä mahdollisuuden tutustua uusiin ja mukaviin ihmisiin tällä reissulla. Millaista olisi olla reissussa unelmien risteilyllä pari päivää? Mitä se pitäisi sisällään? Meidän reissun olivat suunnitelleet yhdessä Tiia Koivusalo ja Marika Nöjd, Tallink Siljan viestintäjohtaja. Nimeksi reissulle tuli Unelmaristeily ja sitähän se oli. Matkaa taitettiin kolmella eri laivalla ja käväistiin kahdessa kaupungissa, Tallinnassa ja Tukholmassa. REISSUSSA UNELMIEN RISTEILYLLÄ KOHTEENA TALLINNA Suuntasimme sunnuntaiaamuna Megastarin kyydissä, ihanasti…
-
KUINKA PÄÄSEE RANNALLE ROOMASSA
Kuinka pääsee rannalle Roomassa? Ranta ja rannalle kaipuu, iski lomaillessamme Roomassa. Matkakohteeksi olemme yleensä kesämatkoilla valinneet kohteen, jossa on myös ranta. Yleensä se tuo ihanasti helpotusta kuumuuteen, joten Roomassa halusimme myös tuntea merituulen tuiverruksen ja sukeltaa sinisiin aaltoihin. Kuumuus voi joskus yltyä todella tukalaksi ja kaupungista on silloin piristävää piipahtaa päiväksi meren rannalle. Lisäksi olimme monta päivää kiertäneet katsomassa upeita nähtävyyksiä, joten alkoikin olla niiden suhteen hiukan ähky ja kaipasimme hieman hengähdystä. Täällä aiempia postauksia matkasta ja myös täällä. Olin onneksi tutkinut blogeista, kuinka rannalle pääsee ja mikä on sellainen rauhallinen ja siisti ranta, minne kannattaa mennä. Muistan, että nuorena, edellisen kerran Roomassa käyneenä, matkustimme sinne tunnin bussilla, vai olikohan…
-
VALKOINEN KIETAISUMEKKO ROOMASSA
Hiukan tulee jatkoa meidän Rooman matkan esittelyyn ja samalla pääsee esille myös ompelemani valkoinen kietaisumekko Roomassa. FONTANA DI TREVI Miten kauniita nähtävyyksiä Roomassa olikaan ja yllättävintä näissä oli se, että ne tupsahtivat esille jonkin vaatimattoman kadun kulman takaa. Siinä sai räpytellä hetken ja ihastella. No, toki myös ihmismeri oli tämän Fontana Di Trevin edessä aivan mahdoton. Joka puolella riitti tungosta, mutta saimme kuitenkin valkoisen kietaisumekkoni kuvattua tämän lähteen äärellä, kun oikein sinnittelimme. Valkoinen kietaisumekko Roomassa, Fontana Di Trevi lähteellä, sopi väreiltään kyllä oikein hyvin yhteen. Fontana Di Trevi on rakennettu 1762 ja se on suurin ja tunnetuin suihkulähde Rooman kaupungissa. Takana on palatsin julkisivuksi barokkielementeillä koristeltu seinämä. Lähteessä on hana,…
-
MEIDÄN LOMA ROOMASSA
Meidän loma Roomassa oli niin onnistunut ja upea, jotta olen nyt aivan innoissani ja voisin vaikka heti mennä sinne uudestaan. Tosin eilen vasta palasimme, että pitäisiköhän tätä nyt hetki vielä makustella ja muistella, ennen uuden matkan tilaamista. Vaikka olinkin joskus nuorena tyttönä käynyt Roomassa, niin en todellakaan muistanut siitä muuta, kuin Colosseumin. En kylläkään muistanut, miten vaikuttava se oli. No siskon kanssa parikymppisinä reilattiin pitkin eurooppaa ja ehkä tuli ahnehdittua liikaa maita ja nähtävyyksiä, joita ei pystynytkään enää jälkeenpäin käsittelemään ja kaikki tuntui hiukan epätodelliselta. Nyt tällä matkalla teimme toisin. MEIDÄN LOMA ROOMASSA Meidän loma Roomassa alkoi aamusta Finnairin lennolla ja olin varannut kuljettajan matkavarausta tehdessä, joka vei meidät kentältä…
-
TALLINNA KUTSUI JÄLLEEN
TALLINK SPA & CONFERENCE HOTELLI Loma on kiva aloittaa, vaikka minimatkalla hotellissa. Meillä siskon kanssa tuli nopeasti sovittua ja tilattua matka, sillä Tallinna kutsui jälleen. Viimeksi olimme vastaavalla reissulla vuosi sitten ja nyt valitsin Tallink Spa & Conferencen hotelliksi, sillä täällä on tullut usein aiemminkin majoituttua. Olin tietoinen remontista, jota oli koko kevät tehty ja kiinnosti nähdä millainen tämän lopputulos oli. Silloin kun lapset olivat pieniä, kävimme täällä usein uima-matkalla ja tyttäret tykkäsivät. Kerran olin tyttöjen kanssa keskenään hiihtoloman aikoihin ja olimme tilanneet perushuoneen, mutta kun saavuimme perille, meille ilmoitettiin, että sviittiänne vielä siivotaan. Minua huvitti, sillä ajattelin heidän siellä vaan vahingossa sotkeneen sviitit ja perushuoneet. Kyllä meillä kaikilla monttu…
-
EDULLISTA MATKAA ETSIMÄSSÄ
Kaupallinen yhteistyö VPN-Suomen kanssa Kesä ja loma-aika lähenee ja tässä on alkanut jo pikkuhiljaa kuumottaa, että minnepäin sitä oikein lähtisi kesälomamatkalle. Meillä kun ei sitä mökkiä ole, niin innokkaasti, minä ainakin, olen sitä edullista matkaa etsimässä. Matkoja on tarjolla niin moneen eri hintaan, mutta kukapa ei niitä edullisesti haluaisi saada. Tuntuu vain aika työläältä ensin miettiä se matkakohde ja kun reissuun lähtee neljä henkilöä, niin ihan helpolla sitä matkaa ei saa varattua. Löhölomat on ihania, mutta välillä sitä haluaa muutakin, kun makoilla rannalla. Toki rakastan lämpöä ja haluan hiukan löhöilläkin, mutta haluan myös saada matkakohteesta irti muutakin, kuin sen rannan ja tavernat, joissa ruokailemme iltaisin. Näitä matkoja on nyt jonkin…
-
MINILOMALLA TUKHOLMASSA
Niin usein kun meidänkin perhe on vieraillut Tukholmassa, niin aina se on melkein tehty vain risteillen. Silloin on ollut muutama tunti aikaa kiertää ne pakolliset, yleensä nuorten toivomat vaate-ja meikkikaupat ja sitten onkin jo juostu laivalle, kohti kotia. Nyt teimme toisin, eli olimme minilomalla Tukholmassa ja yövyimme hotellissa. Oli helppoa tehdä reissu Tukholmaan, sillä varasin matkat Siljalinen kautta. Olin saanut joululahjakupongin, jonka saa club one asiakkaana ja kun risteilee ja tekee ostoksia laivalla. Nyt saimme sopimaan kaikkien aikataulut yhteen ja varasin reittimatkan Tukholmaan Silja Symphonylle ja samalla varasin hotellin myös Siljan kautta. Päädyin Scandic Park hotelliin, sillä se vaikutti sopivalta meidän tarpeisiin. Mielellään juuri siitä keskustan alueelta, josta pääsee vaikka…
-
UUDISTUNUT HOTELLI HOLIDAY INN
Holiday Inn-hotelli, aivan Messukeskuksen kainalossa, on saanut totaalisen uudistuksen ja se juhli juuri avajaisiaan. Uudistumista on jo ennätetty odotella parin vuoden ajan ja nyt se pääsee loistamaan, juuri samana vuonna, kun Messukeskus juhlii 100-vuotista taivaltaan. Hotelli Holiday Inn on täydellinen messuvieraille, sillä sieltä on suora kulku Messukeskuksen tiloihin ja sinne voit hipsiä vaikka villasukissa. No, harvapa niin tekee, mutta kulku sisätilojen kautta kyllä helpottaa messuvieraita ja näytteilleasettajia. Uudistunut hotelli Holiday Inn, koki kunnon remontin, jossa koko kiinteistö, hotellin aula, huoneet, sisustus, ravintola, sauna- ja kabinettitila, joka sijaitseen kerroksessa 10. saivat uuden tyylin. Tälle oli siis syytä kohottaa malja ja juomana on tietysti 100-vuotiaan Messukeskuksen oma, tälle vuodelle pyhitetty, M- kuohuviini.…
-
Silja Serenade uudistuneena
Yhteistyössä Silja Line Suomi ja Press PR d`Oro Viikko sítten seilasimme aalloilla ja Silja Serenade sai esitellä meille uudistunutta olemustaan. Edellisen vuorokauden olimme viettäneet Yasuragi kylpylässä, josta olen aikaisemmin jo kirjoittanutkin ja luontevasti siirryimme siitä edelleen kylpyläfiiliksillä, laivalle, kohti kotimatkaa. Mikäli kokee laivalla matkustamisen uuvuttavana, niin kannattaa kokeilla tasokkaampaa hyttiä. Kun yöpyy tyylikäässä Commodore hytissä, kuten me, Minäkö keski-ikäisen Tiian kanssa matkasimme, kokee matkan aivan eri tavalla. Viihtyisät tilavat huoneet ja meillä oli jopa parveke, sekä hintaan kuuluva tasokas Bon Vivant-ravintolan aamiainen, saa kyllä nirsoimmankin matkaajan suun messingille. Vilauksen näittekin tuosta hytistä videossani ja uudistuksia sinne oli tehty kylpyhuoneiden osalta. Kylpyammeet saivat väistyä, kun suihkutilat saivat seesteisen sävymaailman tyylikkäillä…
-
Kylpylämatka Tukholmaan
Yhteistyössä Yasuragi, Silja Line Suomi ja Press D`Oro Oletko koskaan käynyt japanilaisessa kylpylässä? Minä olin Tukholmassa Yasuragi kylpylään tutustumassa ja kyllä se oli hieno kokemus. Meitä oli pr-matkalla mukava porukka toimittajia ja bloggaajia sekä Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika ja Press D`oron Sissi. Saavuimme tällä kertaa Tukholmaan lentäen. YASURAGI KYLPYLÄ Yasuragi kylpylä sijaitsee noin parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä Tukholman keskustasta, Nackassa. Paikalle pääsee myös satamasta bussilla. Paikka on keskellä luontoa, meren rannalla, mäntymetsän ympäröimänä. Ensivaikutelma oli seesteinen ja rauhoittava, kun teimme pienen tutustumisen kylpylän ympärillä ja tätä mieltä olin vielä pois lähtiessäkin. Kauniit huoneet oli sisustettu japanilaiseen tyyliin hyvin minimalistisesti, futon patjat ja pienet jakkarat sekä matala pöytä. Mitään…
-
Hotelli Tornissa vieraana Tampereella
Kesäloman roadtrip vei meidät Porin asuntomessuilta Tampereelle ja yövyimme siellä hotelli Tornissa, kaksi yötä. Tästä olenkin hiukan muutamia kuvia paljastanut, Parisuhdematkalla Tampereella postauksessa, esitellessäni pitsisomisteista mekkoani. Mitään kummoisempaa emme suunnitelleen ja nehän ovatkin niitä parhaita reissuja silloin, kun ei ole pakko suorittaa mitään. Tampereella en ole aikoihin käynyt, joten hieman oli miettimistä, että mitenkäs sinne Tornin läheisyyteen ja parkkihalliin pääsee. Oli sen verran tietyömaa-projektien vallassa koko Tampereen kaupunki. Niitä riitti ja opastukset eivät ihan osuneet navigaattorin ja tietyömaiden suhteen yksiin, sillä tuntui siltä, että kaikki kadut olivat suljettuja. Mutta tämmöistähän meillä yleensä kesäisin on, että ne tietyömaat on saatava myllätyksi juuri heinäkuuksi, vaikka niitä jatketaan vasta elokuussa. Torni-hotellissa olin ensimmäistä…