• Käsityöt,  Lifestyle,  Neuleet,  virkkaaminen

    Lankojen maailmassa

    Olin eilen terapiassa, lankaterapiassa lankojen joukossa. Sain nimittäin kutsun Oulunkylän Lankamaailman bloggaajatapahtumaan, mistä olin todella onnellinen. Niin ihana kun minusta onkin ollut tutustua kosmetiikan ihanaan maailmaan ja kaikkiin hienoihin blogitapahtumiin, joihin olen päässyt, niin tämä tapahtuma on minulle yhtä hieno ja arvokas. Langat ja kaikki käsillä tehtävä luominen kun on niin iso osa minua ja koen sen eheyttäväksi ja terapeuttiseksi toiminnaksi. Meille pidettiinkin pieni avausluento taideterapeutin kertomana ja hän kertoi meille muodoista, mikä merkitys on pyöreällä muodolla ja kulmikkaalla ja mitä tarkoittaa muodossa ulkoinen ja sisin. Miten luonto on ne muovannut sellaiseksi kun ovat. Puilla esimerkiksi latva ja juuret ovat peilikuvia toisilleen. Kuinka ihmiset voivat olla pyöreitä tai kulmikkaita. Oletko…

  • Käsityöt,  Neuleet

    Tuleeko taas tuubeja?

    Kyllä, niitä taisi taas valmistua yksi viime viikonlopun vaiheessa, kun nuorempi tytär lähti kisamatkalle takki auki, ilman huivia ja käsineitä. Mies palautti tytön hakemaan niitä kotoa ja tytär uskalsi väittää, ettei hänellä ole sopivaa kaulahuivia. Ei ole todellista. No, minähän tartuin puikkoihin ja lankaan. Joku aika sitten olin vetäissyt langoiksi neuletakin, joka oli tehty hyvinkin ohuesta langasta ja jotenkin olin onnistunut pesussa sen värjäämään epätasaisesti kellertäväksi. Luonnonvalkoisesta langasta ja merinovillasta on siis kyse. No ajattelin, että kyllä se johonkin lapasiin tai sukkiin kelpaa, mutta sitten kun tarve oli ja sopivia muita lankoja ei ollut kotosalla, otin ja laitoin langan kolminkertaiseksi ja neuloin yksinkertaisella tyylillä huivin, jossa on kuitenkin kuviossa vähän struktuuria. Lankaa…

  • Käsityöt,  Neuleet,  Yhteistyö

    Helmiä harmajassa

    Yhteistyössä Eiran Langat Kun sain Eiran langoilta harmaata Lang Odeon mohairsekotelankaa tuubitoppiin, niin siitä jäi hieman yli ja juuri sopivasti lapasiin se lanka riittikin. Lisänä olivat musta ja valkoinen jämäkerä, joita sitten käytin ranteisiin. Mallihan on sama kuin edellisissäkin Ladylike mittens-mallissa, mutta kikkailin hieman helmiä rannekohtaan, ettei tule ihan edellisten kopioita. Suloisen pehmeät tuli ja reilut, joten voin laittaa vielä jonkinlaiset vuoret, mikäli nämä eivät yksinään lämmitä. Minulla on tullut nyt himo neuloa lapasia ja keksiä erilaisia koristeita niihin. Hyvä niin, sillä meidän neideillä ne tuppaa häviämään ja kyllä ne lapaset aika kovassa käytössä ovat ja kuluuhan nekin ajan kanssa, joten hyvä olla ekstra-lapasia jemmassa. Vai laittaiskohan ihan jo pukinkonttiin? Lankavalikoimia…

  • Neuleet

    Ladylike mittens

    Viime talvena neuloin mini m:lle  Eiran langat-liikkeestä, entinen Priima lankakauppa, hankkimastani Lang Alpaca Superlight Lamé kiiltävän kimaltavasta mustasta pehmoisesta langasta pipon. Niinhän siinä kävi, ettei se pipo päähän osunut vahingossakaan ja niinpä äskettäin purin pipon ja tein siitä tyylikkäät naisten lapaset. Malli on helppo toteuttaa, sillä neulot vain 5 krs nurjaa valkoisella, joka on baby alpakkalankaa, sitten sileää oikeaa 5 krs mustalla jne. Silmukoita minulla oli 12 aina puikolla. Kun olet neulonut lapaset valmiiksi, niin nipistä kämmenselän puolelta ohuella ompelulangalla raidat kasaan ja kiinnitä jokin koriste nipistyskohtaan. Itsellä varastosta löytyi kristallisydämiä ja pieniä helmiä ja ompelin ne koristeeksi. Näistähän voisi tehdä jouluyllätyksen jollekulle, vai mitä? Helpot neuleohjeet osiosta löydät peruslapasen mallin, jota…

  • Muoti,  Neuleet,  Yhteistyö

    Tuubista toppi

    Yhteistyössä Eiran Langat Seuraavaksi näytän miten voit tehdä yksinkertaisen tuubitopin käyttämällä neuleena lettikuvioita. Sain valita langaksi ihanan pörröisen Eiran lankojen Lang Odeon mohairsekotteen, joka ei kutita. Helmenharmaa miellytti eniten väreistä ja lankaa tuubitoppiin menee noin kaksi ja puoli vyyhteä. Tuubitoppi neulotaan kuten kaulaliina. Selvennän kuvilla letin teon, mikäli et ole ennen lettiä neulonut. Minulla oli tässä apurina lettipuikko, mutta sukkapuikkokin käy. Puikon koko 5. Luo 60s ja neulo seuraavasti: 2 aina oikein, myös nurjalla, 4o, 2 n ,4o, 2n, 8o, 4n, 8o, 4n, 8o, 2n, 4o, 2n, 4o,  2 aina oikein , myös nurjalla. Neulo nurjalla nurjat nurin ja oikeat oikein, paitsi 2 ensimmäistä ja 2 viimeistä aina oikein. Aloita lettikuvio: neulo mallin…

  • Matkustaminen,  Muoti,  Neuleet

    Terveiset kaupunkilomalta

    Piipahdimme tyttöjen kanssa pikalomalle Tallinnaan syysloman kunniaksi. Hotellin ja matkan otimme Tallinksiljan syystarjouksesta ja hotelliksi valikoitui Tallink spa & conference. Tämä on ollut meille useamman kerran mieluinen valinta, jo ajoista kun lapset olivat pieniä. Minua miellyttää hotellin persoonallinen värikäs sisustus ja hyvä palvelu. Tarkoitus oli tehdä muutamia ostoksia, mutta meillä ei nyt ollut sitten kaiketi tuuria, koska kauppa, jonka mini m oli tarkistanut netistä ja kavereilta ei löytynyt sitten millään. Koko numeroa ei ollut kohdassa, jossa sen oli pakko olla. Se siitä ja sitten suuntasimme hankkimaan tehostekangasta suunnitteilla olevaan wanhainpukuun. Kauppa löytyi, mutta joku suunnittelija oli ostanut juuri vähän aikaa sitten kaikki glitterkankaat ja me emme saaneet mitään. Ostoksien suhteen…

  • Käsityöt,  Neuleet

    hatuttaako?

    Neuloin syyshatun Eiran lankojen valikoimista. Kuten varmaan näkyy, tuossa hatussa on raita tuubihuivista jäänyttä lankaa ja päälankana käytin Debbie Blissin Rialto DK merinovillaa. Idean löysin pinterestistä nimeltä Lucy hat  ja sain Eiran langoilta ohjeen. Lyhykäisesti hatun voi tehdä niin, että aloittaa neulomisen hatun reunasta tekemällä lyhennettyjä kerroksia ainaoikein neulemallilla ja kun hatunlipare on riittävä, tehdään toisella langalla ainaoikein muutaman sentin raita. sitten vaan neulotaan sileää ja lopuksi tähtimäinen kavennus silmukat viidellä jaettuna.                                                                   With love,                                                             M

  • Käsityöt,  Neuleet

    Valkoinen neulekauluri

    Viime päivien kirpeät aamut ovat antaneet hieman muistutusta siitä, että kannattaa kohtapuoliin varautua lämpöisiin neuleisiin. Toki taisivat ennustaa lämmintä syksyä, mutta valitettavasti se talvi sieltä kylmine ilmoineen kuitenkin tulee. Olen neulonut tällaisen pikkuponchon, vai miksikä tätä nyt nimittäisi lähinnä kaulurin virkaa hoitamaan. Yksinkertaisilla kauluksilla varustetun takin päälle tämä käy parhaiten ja tulee esille koristeen tavoin. Täyttä villaa, joten lämmin on. Lankana taisi olla Novita ja mallikin voi löytyä Novitan ohjeista. Tästä on yli vuosi aikaa, joten en valitettavasti kunnolla muista langan nimeä. Muistutan niitä, jotka käyttävät meikkivoidetta ja valkoista kauluria, että varautukaa siihen, että kauluri sotkeutuu helposti meikkiin ja ei tahdo millään lähteä pois. Joten valkoinen väri, vaikka kaunis onkin,…

  • Käsityöt,  Neuleet,  Yhteistyö

    Eiran langat

    Tänään ei huvittanut alkaa siivoamaan, saati pyykkäämään tai muita koti-juttuja touhuamaan, vaan lähdin lankaostoksille. Mies oli vienyt auton mennessään pelimatkalle, joten hyppäsin bussiin ja päätin vähän katsastaa Eiran syksyn lankoja. Olen hieman miettinyt, että aloittaisin täällä blogissa tekemään helppoja neulejuttuja, joihin jokainen innokas aloittelijakin pääsisi mukaan ja pystyisi toteuttamaan neuleita, joihin ei ole aikaisemmin uskaltanut ryhtyä. Tähän ideointiin lähti Eiran langat innolla mukaan tarjoten minulle yhteistyönä langat ensimmäiseen projektiin. Juttelimme Eiran lankojen  herttaisen Toven kanssa ja mietimme millaisia sävyjä nyt on muodissa lankojen suhteen ja pohdimme myös tulevaan neuletta ja sen toteuttamista. Jos olet aikanaan koulun käsityötunnilla kokenut pettymyksiä ja alkanut vihata käsitöitä, mutta nyt olet pikkuhiljaa heräämässä tämän harrastuksen pariin,…

  • Käsityöt,  Neuleet

    Vaaleansininen neuletakki

    Olen nyt vihdoin saanut tämän muutaman kuukauden neulomisprojektin valmiiksi ja pääsen vihdoin siitä eroon. Kuulostaa kyllä hassulta, mutta joskus on neuletöitä, joihin totaalisesti kyllästyy viimeistään toisen hihan neulomisvaiheessa ja sen vain haluaa pois käsistään. Tämä oli sellainen. Nimittäin ensin mini m alkoi koulun käsityötunnilla keväällä neuloa neuletakkia, joka olisi pitkä ja kimalteinen. Pari senttiä neulottuaan, hän huomasi työn vaativuuden ja into laski, vaikka kuinka yritin houkutella häntä neulomuksen pariin. Lanka ei ollut mieleistä ja mallikin oli mitä oli. Kun koulu loppui, hän tuumasi, että ei mokomaan enää koske ja kehotti minua purkamaan neulomuksen ja tekemään jotain vaikka itselleni, sillä hän ei sitä väriä haluaisi. No, eihän tämä vaaleansininen ollut minunkaan…

  • Käsityöt,  Muoti,  Neuleet

    Maitolangasta bolero

    Tutustuin maitolankaan eli Viking Pure MILK fiber, vuosia sitten kun nuoremmalle tyttärelle piti neuloa huivi ja baskeri, jotka eivät kutita. Sehän ei ole helppo homma, sillä tiedän itsekin herkkänä miltä tuntuu pitää huivia tai pipoa, jos kokoajan on tunne, että pitää rapsuttaa. Onneksi sain suuni auki lankakaupassa ja minulle ehdotettiin tätä maitokuitulankaa. Lanka oli suloisen pehmeää ja kesti käytössä hyvin sen, mitä neiti suostui baskeri päässä tepastelemaan. Huivikaan ei mennyt miksikään ja muistaakseni pesinkin sitä. Maitokuitulanka tuli siis heti mieleen ensimmäisenä, kun olin suunnitellut haluavani kesäillan tai aamun viileydessä hartiat peittävän pikkuboleron. Sellaisen, joka kävisi spagettiolkaimien kanssa, mikäli ei halua olla liian avoimessa asussa. Kaupassa sattui olemaan kyseinen lanka tarjouksessa…

  • Käsityöt,  Neuleet

    Virkattu pitsinen toppi nuorelle

    Tyttäreni innoitti taas minua haasteella, jossa pienessä kuvassa oli pitsitoppi, joka oli ehdottomasti saatava. Kun minulta kysytään, että :”Pystytkö äiti tekemään tämmöisen? ” En voi vastustaa kiusausta ja alan pohtia ja suunnitella mallia. Välillä se muuttuu joksikin samantapaiseksi, koska näissä kuvissa, mistä hän niitä nyt sitten löytääkään, on aina vain osa mallista näkyvillä.  Usein täytyy itse vähän miettiä, että miten työ voisi jatkua ja millainen se olisikaan takaa. Tässä on nyt taas yhden tyylinen pitsitoppi, joka toivottavasti tulee käyttöön. Tytär oli mielissään, joten onnistuin. Lankana Debbie Bliss puuvillalanka, mutta tähän käy mikä vaan puuvillalanka. Ohjetta voi tiedustella, mikäli kiinnostaa.                                     With love,                                            M

  • Käsityöt,  Neuleet

    Samba-tunika

    Voi minua ja minun ideoitani! Olen nimittäin aina pyrkinyt tekemään käsityöt loppuun mikäli ne ovat suinkin käyttökelpoisia. Joskus ne muuttavat muotoaan tekovaiheessa tai ihan loppumetreillä. Tässäpä hyvä esimerkki. Mini m halusi tehdä huivin eräästä kaupanpäälliseksi saadusta lankakerästä. No, kerästähän ei huivia tule ja kerroin hänelle tästä, muttei se kuitenkaan haitannut, sillä tekeminen huivilangasta oli aina ollut hänestä kiehtova juttu. Lanka loppui siis kesken ja huivi jäi lojumaan koppaan. Huomasin sen eräänä päivänä kun olin siivoamassa ja heittelin sen vierelle erinäisiä ja eri värisiä lankakeriä ja kappas, siitä se idea Samba-tunikaan lähti. Värit tuovat mieleen sähäkät samban rytmit ja karibialainen meininki sopii tyyliin.  Oranssia lankaa löytyi, muttei tarpeeksi, joten lankaa piti ostaa…

  • Käsityöt,  Neuleet

    Hattara-toppi

    Tämän herkullisen hattara-topin neuloin tässä joku aika sitten, mutten ole ennättänyt sitä pahemmin esitellä. Päälle sitä ei voi näin kalpeaihoisen vielä laittaa, pitää hieman odotella aurinkoa ja päivetystä. Toppi on tehty 100% Babyalpacasta  ja se on todella ihanan pehmeä päällä. Neulekuviona oikein nurin ja kavennuksia ja lisäyksiä melkein koko matkalla. Ohjeen kehittelin itse. Jännitystä riitti, sillä pelkäsin, ettei kaksi vyyhteä riittäisi, mutta hieman vielä jäikin, mikäli haluan jotain helmaan kikkailla. Yksinkertaisena varmasti ajaton ja sopii niin jakun, kuin neuletakinkin alle.   Mikäli kiinnostaa, niin ohjetta saa kysellä.                                                       With love,                                                    M

  • Käsityöt,  Neuleet

    Toppi ponchosta

    Minä neuloin viime keväänä ptsisen ponchon Vogue Knitting lehdestä ja malli oli haastava, mutta kaunis. Niinhän siinä kävi, että tulin huomanneeksi, etten ole mikään poncho-ihminen ja en tainnut käyttää neuletta kuin kerran. Harmitti se kaikki tuskailu ja vaivannäkö ponchoa tehdessä ja lopulta vetelin neuloksen langoiksi. Uusi alku. Malliksi enemmän käyttökelpoinen neule. Toppi. Sitten ideoimaan: lettejä ja joukossa pujotettuja pieniä lasihelmiä tai mistä ne nyt sitten on tehtykin. Sinellistä löysin helmet ja aloin pujotella ohuen neulan läpi miljoonaa helmeä lankaan. Kaikki helmet eivät olleet oikeastaan mihinkään pieneen neulaan sopivia, vaan jäivät kiinni silmään. Turhaa aikaa meni kun yrittämällä ja erehdyksellä pujotteli helmiä, kaikki piti kokeilla ja puolet helmimäärästä olivat kelvottomia tähän. En kyllä…