• Käsityöt,  Neuleet

    Villatakki

    Tässä se nyt vihdoin on valmiina! Nimittäin villatakki, jonka vain ajattelin neuloa joululoman aikana ja ehkä vähän vielä tammikuulla. Totuus oli se, että neulemalli oli taas tempaistu idea ja sitä jyystäessäni meni tovi. Sitten töppäilin koon suhteen ja tein kahdesti sekä oikean, että vasemman etukappaleen. Jee, nautiskelin siis tekemisen ilosta. Sitten lopputyö sujui suht nomaalisti, paitsi pelkona oli langan riittävyys ja sitä piti sitten joskus tammikuun lopulla hakea lisää. Kyllä tämä työ reissasi joka paikassa mukana, mutta valmista siitä ei tahtonut tulla millään.  Mutta nyt se on valmis ja juuri mietin haluanko hetkeen sitä nähdäkään.Lankana ihana Langyarns Mille Colori socks & lace. Villa, polyester ja polyamidi tekevät tämän liukuvärjätyn kimaltavan…

  • Muoti,  Neuleet

    eight

    Tämän hauskan eight- neuleen löysin hiihtolomaviikolla Zaran lastenosastolta. Siellä kun on joissakin vaatteissa todella reilut koot ja kun olen vielä siinä hilkulla, että lastenkoot mahtuu, niin käyn usein siellä katsastamassa tilanteen. Nyt löysin tämän pehmoisen neuleen joka hyvin sopii farkkujen ja legginsien kanssa juuri kouluasuksi. Olinkin etsinyt jotain tämän tyyppistä neuletta, jossa olisi jokin kiva printti tai juttu, joka tekee neuleen mielenkiintoiseksi, kun löysin sen niin se piti ostaa. Välillä Zarassa kyllä tekee hyviä löytöjä ja välillä ei taas innostu mistään.                                                               With love,                                                                     m

  • Käsityöt,  Neuleet

    Snurre lankakauppa

    Näin hiihtoloman kunniaksi päätimme vanhemman tyttäreni kanssa tehdä tutustumismatkan Hietalahdentorin kupeessa olevaan lankakauppaan, sillä aikaa kun nuorempi tytär uurasti flyereiden jakamisen parissa Kisahallin tienoilla. Joukkue on nimittäin tekemässä kisamatkan ulkomaille ja hommia täytyy tehdä matkan hinnan maksamiseksi.Snurre on viehättävä luonnonlankojen kauppa, jossa pakostakin tulee halu ostella ihania pehmeitä lankoja ja alkaa oikein syyhyttämään sormissa päästä neulomaan. Lankoja ei tilata miltään tietyltä valmistajalta, vaan heitä on useampia. Puhtaat luonnonlangat ovat sydämenasia ja niinpä hyllyistä ja koreista löytyi upeita angora, alpakka, silkki ja kashmirlankoja. Ainoa ongelma on vain valitsemisen vaikeus näiden ihanuuksien parista. Ystävällinen ja palvelualtis omistaja osasi kertoa langoista ja mihin mikäkin lanka sopii, sekä mahdollisen langan menekin. Juu, kyllähän minäkin…

  • Lifestyle,  Muoti,  Neuleet

    Fashion inspiration from my weheartit

    Muutama päivä sitten aloin selailla weheartit-sivustoni ”hearttauksia” eli tykkäyksiä ja aloin haikailla kauan sitten ihastelemiani vaatteita. Itselläni tulee aina suuri inspiaatiopurkaus, kun katselen kuvia ja tulee sellainen ”mun on ihan pakko saada toi”-fiilis.Ihanan vaatteen  nähtyään yleensä siinä sitten päätyy googlettelemaan hakusanoilla ”White lace top” tai ”Grey college shirt”. Melko nopeasti kuitenkin huomaan, että kyseistä vaatekappaletta ei saa mistään. Siinä vaiheessa kaivan piirustuspaperin esiin ja alan taiteilla. Ongelmana on välillä ollut se, että minulla on valtavasti hienoja ideoita, mutta toteutus ei aina onnistu suunnitelmien mukaan ja kyllästyn kesken kaiken ja jatkan työtä puolen vuoden päästä. Viimeisin kolmen vuoden projekti, pitsitoppi on kokenut kovia suunnitelman ja mallin muuttuessa useasti. Aiemmin suunnitelma kariutui…

  • Käsityöt,  Neuleet

    Punainen pitsitunika

    Näin talvipakkasilla keskityn näköjään huomaamattani lämpimiin neuleisiin ja siksi esittelen niitä myös täällä. Tämän kuvissa olevan neuletunikan taisin neuloa pari vuotta sitten ja malli löytyy Vogue-knitting lehdestä, mahdollisesti syksy 2011 ja olisiko ollut Holiday season. Lehden nimikin on kyllä jo tainnut hieman muuttua, mutta googlettamalla se vielä tuolla nimellä esiintyy. Halusin tehdä lyhythihaisen mallin, mutta kyseiseen malliin kuului pitkät hihat. Tämän mallin kanssa piti aina muistaa tehdä kavennukset myös nurjalla puolella ja se olikin hieman haasteellista ohuen langan  ja tuhottoman silmukkamäärän kanssa. Malli on hieman A-linjainen vyötärölle saakka, joten helmasta aloitettiin isoilla puikoilla ja tietyn kuvion jälkeen vaihdettiin numeroa pienempiin puikkoihin, muutamaan kertaan ja miehusta neulottiin sitten kaikkein pienimmillä. Helppo idea jatkossakin…

  • Muoti,  Neuleet

    Oranssi Tommy ja punainen Barbour

    Nämä ruskan väriset neuleet kuuluvat suosikkineuleisiini ja olen saanut ne mieheltäni lahjaksi, Tommy Hilfigerin vuosi sitten ja Barbour jo vuosia sitten. Nämä ovat kevyitä, pehmeitä ja ennen kaikkea lämpimiä. Näillä pakkaskeleillä  meikäläinen palelee, vaikka miten paljon olisi pukenut päällensä. Mutta  tuo punainen neule on todella lämmin, sillä se siihen on käytetty kasmir-villaa ja sitä käyttäessäni ei tarvitse minunkaan hytistä. Tässä kävi nyt vaan niin, että tänään kun käytin sitä ja somistin sitä hopeaketjulla, niin ketju mokoma oli hangannut rannun neuleeseen. Sattuisikohan kukaan tietämään, että miten sen saisi onnellisesti pois vahingoittamatta neuletta? Olen kyllä vähän tumpelo näiden pesujen kanssa ja yleensä onnistun pilaamaan varsinkin neuleet. Joten, jos jollakin on vinkkiä antaa, ottaisin…

  • Muoti,  Neuleet

    Cotton Cashmere cardigan by Tommy Hilfiger

    Korut: Thomas Sabo käsikoru            Snö: kaulakoru Esittelen tässä huippulahjan, jonka sain mieheltäni jouluna. Minä kiittämätön olin ensin lievästi pettynyt, kun  Tommy Hilfigerin villatakki oli väriltään tylsän harmaa ja en oikein innostunut sen takia koko takista. Mieheni sanoi, että vaihtoehtoväri oli oranssi ja oranssin neuleen sain juuri vuosi sitten, että siinä mielessä ymmärrän. Mutta kun sitä sitten kokeilin, niin ihastuin täysin. Neuloksessa on puuvillaa ja kashmiria ja se on ihanan pehmeä, kevyt päällä, mutta silti lämmin. Loistava juttu tässä on myös se, että tätä villatakkia voi käyttää myös kesällä. Voin jo kuvitella miten pehmeä se on paljaalla iholla jonkun topin kanssa. Vaikka tämä onkin tuollainen hiirenharmaa sävyltään, on tässä kuitenkin piristyksenä nappilistassa…

  • Käsityöt,  Muoti,  Neuleet

    Beige neule

      Sain ennen joulua toivomuksen neulepaidasta, joka olisi beige ja lettikuvioitakin voisi olla. Pieni kuva löytyi antamaan ohjeita tähän työhön, mutta täytyy myöntää, että työ eteni yhteistyössä tyttären ideoiden, yritysten ja erehdysten kera. Langaksi valitsin Sadnes Garn Lanett Babyull 100% konepestävää merinovillaa, puikkosuositus 2 ja puoli, mutta käytin kolmosen puikkoja. Valmista tuli ja on kuulemma ihan hyvä lopputulos. Huh, hyvä niin. Neule on takaa ja hihoista sileää neuletta ja jättipalmikon reunoilla kulkevat kapeammat lettikoukerot. Hyvin klassinen ja pelkistetty malli.                                                                                                            With love,                                                        M

  • Joulu,  Kosmetiikka,  Muoti,  Neuleet

    Christmaspresents

        Olihan ne meidän perheen tytöt kilttejä olleet ja jotain se joulupukki toi toivomuslistalta ja jotain ihan ylläreitäkin mahtui joukkoon. Mutta kaikki kävi ja tyytyväisiä ollaan. Vaikka se joulu jo on mennyt, niin tässä olisi kuvakollaasia lahjoista ja eikun seuraavaa joulua odottelemaan.                                                                                                                                                                                            With love,                                                                          M

  • Joulu,  Kosmetiikka,  Lifestyle,  Muoti,  Neuleet

    All I want for Christmas is you! and…

    Tämän vuoden joululahjatoiveita kertyi ainoastaan 7. Kuvat: Weheartit ja Google 1. Lämmin villapusero, omistan nimittäin vieläkin vain muutaman neulepaidan ja ohuemmalla ei Suomen talvessa selviä! Kuvassa näkyvä beige lettipaita on mielestäni aivan ihana! 2. Ray Ban-aurinkolasit, olen halunnut tällaiset vaikka kuinka pitkään! Merkki on laadukas, joten uskoisin lasien kestävän montakin vuotta, jok tekisi niistä loistavan sijoituksen. 3. Sensain 38 ripsiväri, jälleen kerran olisin kipeästi sen tarpeessa, sillä olen sinnitellyt jo kuukauden näyteripsiväreillä, kun en ole itse raaskinut uutta ostaa. 4. OPI:n käsirasva, ostin siskoni kanssa Tallinnasta minikokoiset OPI-käsirasvat viime kesänä. Jasmiinin tuoksu on huumaava ja kuiviin käsiin rasva on todellakin tehonnut! 5. Velour asu, varsinkin Victorias Secretin Love Pink-velour asut…

  • Käsityöt,  Muoti,  Neuleet

    Beige outfit

    Tämän beigen asukuvan neuleen tein parisen vuotta sitten Tallinnasta ostamista langoista ja ohjeen löysin Vogue Knitting-lehdestä. Tässä olisi ollut tarkoitus tehdä valkoinen aluspusero neuloen ja sitten tämä beige osa päälle. Mutta kun tein ensin tämän päällimmäisen neuleen, totesin, etten millään pysty pitämään kahta neulettä päällekkäin paistumatta. Otin jälleen kerran ohjeet omiin käsiini ja tekaisin vain helman ja kiinnitin sen trikoopaidan helmaan ja näin tätä on miellyttävämpi käyttää. Kaulus ja hihanpätkät on kiinnitetty itse neuleeseen kiinni.Hame: itse tehty Burberry-kankaasta.Kengät:TimberlandSukkahousut:CosRuusu: saatu lahjaksi With love, M

  • Muoti,  Neuleet

    Paljettineule

    Kun kesällä neuloin sen oranssin neuletakin Austermannin Merino Lacesta, niin sitä jäi neljä ja puoli kerää yli. Niinpä ajattelin neuloa siitä itselleni vielä puseron, mutta kun tein sen kaksinkertaisella langalla, ei se tietenkään riittänyt. Etsiskelin sopivaa langansävyä tuohon neuleeseen  ja koska en tietenkään samaa lankaa mistään saanut, päädyin sitten tälläiseen kirjavaan punaisesta-oranssiin lankaan. Lanka löytyi Menitasta ja on Malabrigo 100 % baby lace merinovillaa, Uruguasta. Aivan ihanan pehmeä lanka ja suhteellisen riittoisa, sillä neuloin sitäkin kaksinkertaisella langalla, jotta paksuus olisi sama. Halusin tehdä pinnasta erilaisen, ettei se liikaa muistuttaisi sitä aiemmin neulottua neuletakkia, niinpä pujottelin tuhansia paljetteja lankaan ja käytin niitä langan tehosteena. Pinnasta tuli eläväinen ja idea oli ihan hyvin toteutettavissa.…

  • Käsityöt,  Muoti,  Neuleet

    Kotilo-bolero

    Tänään aamulla kun etsiskelin taas sopivia vaatteita ylleni, löysin tämän lämpöisen boleron, jonka olen pari vuotta sitten neulonut. Pidän tämän neulelangan värisävystä todella paljon, vaikken ole varma sopiiko sävy juuri minulle. Lanka oli muistaakseni villa-alpakkaa ja tämä on todella lämmin, ehkäpä ihan liiankin. Sillä neuleen ohje oli muistaakseni muutaman vuoden takaisessa Moda-lehdessä kevään numerossa ja ajattelin silloin, että voisin tätä käyttää viileimpinä kesäiltoina. Mut juu ei. Tämä selkisi jo alkuvaiheessa kun puikkoihin tartuin, että neuleelle taitaa olla kysyntää vain kylminä päivinä. Tänäänkin meinasi välillä tulla turhan lämmin, mutta meillä töissä on aika viileää, joten sinne se kyllä käy. Nuo valkoiset kiemurat olivat minun mielestäni kukkia, ruusuja kai kuvasivat, mutta sitten…

  • Muoti,  Neuleet

    Hiirenharmaa neuletakki

    Tänä aamuna kävimme kuvaamassa syyslomalla ostaneeni harmaan villatakin. Olin jo aiemmin ihastellut sitä H&M:n Basic-osastolla ja nyt päätin ostaa sen, sillä omistan aivan liian vähän lämpimiä vaatteita. Takki on kyllä hintansa väärti, sillä se on todella lämmin ja mielestäni kivannäköinen ja helppo yhdistää muihin vaatteisiin.  Kuvautin tässä samalla sitten äidin tekemän ranskalaisen letin, jonka kokoamiseen meni vain kaksi minuuttia. Laitoin muutaman LivBoxista saamani timanttipinnin koristamaan lettiä ja mielestäni siitä tuli todella kiva kampaus. Hiukseni yltävät vihdoin, yli vuoden kasvattamisen jälkeen letille, josta olen erittäin iloinen! Tavoite olisi saada ainakin 10 senttiä lisää pituutta… Aamulla terassi kimalteli ihanan huurteisena, että minun oli pakko yrittää ikuistaa se! with love, m

  • Muoti,  Neuleet

    Syksyinen asu

    Tänään ulos lähtiessäni teki mieli pukea hame, joten ryhdyin tuumasta toimeen ja kokosin lämpimän asun KappAhlista ostetun hameen kaveriksi. Puuvillahameen olen ostanut muutama vuosi sitten ja harmikseni se on jäänyt melkein kokonaan käyttämättä. Pidän helmassa olevista kuvioista kovasti ja nyt löytäessäni hameen kaapin pohjalta alan ehkä useammin sitä pitämään! Trikootakki ja kengät ovat ostettu kesällä Kööpenhaminasta ja kaulahuivi H&M:stä. with love, m