Talvimekko upeilla ruusuilla koristettuna. Eli tässä hiukan vielä joulufiilistä, joulutoivotusten kera, vaikka joulu on jo mennyt. Huomasin juuri, että kappas, taustalla ruusut kukkivat ja niitähän löytyy myös mekostani. Mekko on ommeltu hyvälaatuisesta trikoosta, jonka kukkakuosiin ihastuin. Talvimekko, jossa on jälleen kerran kukkia, taitaa muuten olla pikkuisen must-juttu mulle. Aina kun kankaita ihastelen ja päädyn ostamaan, löydän niistä kukkia, vaikka olisikin talvi. No minä se en anna vuodenajan vaikuttaa, sillä kukat on kauniita ja niitä esiintyy runsaasti erilaisissa kankaissa oli sitten kesä tai talvi. Tässsä värisävyt ovat kuitenkin talveen tyylikkäästi sointuvat. Musta pohja, jossa maalaukselliset ruusut. Ruusut on tuotu taidokkaasti ja taiteellisesti esille dramaattista mustaa vasten. Talvimekon yläosa myötäilee vartaloa, pienellä…
-
-
PINKKI MEKKO TRIKOOSTA
Olen muutaman mekon saanut ommeltua syksyn kiireessä ja pinkki mekko trikoosta on yksi niistä. Tämä trikoo ei ole perinteistä, se on hieman paksumpaa ja siksi vähän jännitin, että miten tuo helma asettuu aloilleen. Kuvassa se vähän pönköttää pyörähtämisen jälkeen, sillä nappasin nämä kuvat reels-videolta, joka löytyy instagramista @kristallikimara tililtäni, joten pahoittelut heikommasta laadusta. Löysin kankaan palalaatikosta, koska kangaspakalta en löytänyt mieleistäni väriä. Otin tämän kankaan vähän kuin testiin, sillä en usko, että se on oikeasti trikoota, mutta minulle riitti, että se joustaa, joten en tarvitse vetoketjuja tai nappeja ommella. Mekosta piti tulla simppeli ja nopea valmistaa. Ompelin sen muutamassa tunnissa, kun piti saada miehen synttäreille jotain päälle. Niin ja eihän…
-
HELLEMEKKOJEN KESÄ
Hellemekkojen kesä. Nyt olemme kyllä saaneet nauttia hellemekkojen käytöstä ja kesästä, jossa lämpöä piisaa. Ehkä välillä hiukan turhankin kuumasta, mutta en valita, sillä kohta sataa räntää ja näitä kelejä muistellaan kaiholla. Kesän aikana tuli käytyä useampi reissu ja aina sattui helteet kohdalle, mikä sinänsä oli ihan huippua. Matkalle kun ei tarvinnut ottaa kuin kevyitä hellemekkoja ja kenkiä. Tässä muutamia mekkoja, joita innolla ompelin matkoille ja muutenkin käyttöön. Tämä oranssi kukikas ohuen ohut puuvilla on ollut aivan ihana käytössä. Vaikka puuvilla rypistyy jonkin verran, niin se ei kuitenkaan ollut matkalaukustakaan nostettuna koskaan liian ryppyinen. Alleen se vaati lyhyen alushameen, sillä kangas oli hiukan läpikuultava. Miehusta on kaksinkertainen, joten siitä ei näy…
-
OMPELE KARVALAUKKU JOULULAHJAKSI
Esittelinkin karvalaukun tekemisestä Youtube joulukalenterissani, mutta laitan sen nyt myös tänne blogin puolelle. Sain ystävältäni karvakangaspaloja, jotka olivat esittelymateriaaleja sisustukseen ja ne olivat menossa roskiin. Kiireesti keräsin ne talteen, sillä halusin tehdä niistä vielä jotain käyttökelpoista. Nyt näin joulun alla keksin niistä hauskat karvapussit ideaksi joulukalenteriin, joten ota vinkki vastaan ja ompele karvalaukku joululahjaksi.Joulukalenterissa on oltava nopea ja suhteellisen helppo idea toteuttaa, joten liian monimutkaista ja aikaa vievää ompeluideaa ei siellä voi esittää. Tämän pienemmän laukun tein vain reunat ommellen ja kiinnitin vetoketjun sekä hopeisen ketjun laukun kantamiseen. Toiseen, isompaan karvalaukkuun sain innostuksen ommella vielä vuoren toppakangasjämistä, joista tein vuosi sitten vuoren valkoiseen turkkiini. Vuori kyllä saa karvalaukkuun sopivaa ryhdikkyyttä, joten…
-
Hopeinen iltapuku
On ihanaa, että joulun aikaan saa sädehtiä ja kimaltaa ja käyttää myös juhlavia asuja. Olin riemuissani, kun sain suunnitella yhdessä tyttäreni kanssa juhlavan hopeisen iltapuvun ja ommella sen opiskelijoiden vuosijuhlaan. Kankaan valinta juhlapukuun Joskus vaan tietää heti, että kangas on se oikea, kun sen näkee ja saa hyppysiinsä. Olin palaamassa eräänä iltana blogitapahtumasta ja pistäydyin kankaita katselemaan, sillä se sattui juuri matkani varrelle. Olimme tyttäreni kanssa sopineet jo aiemmin, että menisimme katselemaan kankaita seuraavana päivänä. Kun löysin hopealle kimaltelevan kankaan, olin ensin melkein varma, että se tuntuisi iholla kamalalta, mutta olin iloisesti yllättynyt, että se olikin miellyttävää ja vaikutti muutenkin sopivalta. Pikaisesti lähetin tyttärelle kuvan, sillä hän sen…
-
Ompeluohje yksinkertaiseen helppoon paitaan
Alelaarista voi kangaskaupassa tehdä löytöjä. Minä löysin kivan kankaan, joustavaa trikooneulosta, tosin nimikkeestä en ole ihan varma. Kuljetin sitä mukanani, muita kankaita katsellessani ja minulla oli idea millaisen paidan siitä haluan. Mutta pala ei ollut riittävän iso, joten halusin siihen mukaan toista kangasta. Kuljimme myyjän kanssa kangasliikkeen läpi ja ei siihen vain sopinut mikään kaveriksi. Harmittelin, mutta mietin, että keksin vielä jonkin toisen toteuttamistavan ja sanoin ostavani kankaan. Tytär oli mukana ja ostimme samalla useamman kankaan, mutta kotiin tullessa huomasin palakankaan puuttuvan. Sitä ei oltu onneksi veloitettu maksussa, joten ei sen puoleen haitannut. Ainoa, mikä haittasi oli se, että kangasta oli kuulemma tullut kauppaan vain pieni erä, joten sitä ei…
-
Kuinka korjata rikkinäiset farkut
Muoti on mielenkiintoista. Rikkinäiset farkut ovat olleet muodissa jo vuosia ja vieläkin niitä näyttää olevan kaupoissa tarjolla. Kaikki eivät innostu resufarkuista tai ehkä ne mieluisimmat farkut eivät ole tyyliltään juuri sellaiset, että niihin sopii tuo rikkinäisyys. Mikäli omiin lempifarkkuihin tulee repeämä kulutuksen vuoksi, niin ne ovat helposti korjattavissa. Taskut joutuvat todella koville ja usein niihin tungetaan lomakot, puhelimet ja kaikki mahdollinen, mikä sinne mahtuu. Ei ole ihme, että yleisin farkkujen repeämäkohta onkin juuri taka-tai etutaskun alueella. Tässäkin tapauksessa tyttären poikaystävän farkuista, takatasku oli revennyt kahteen suuntaan hankalasti juuri taskun vierestä. Ohje repeämän korjaamiseen Etsi sopiva kangaskappale laitettavaksi repeämän alle nurjalle puolelle. Se voi olla puuvillaa tai minulla löytyi ohkainen…
-
Kuinka nahkatakin repeämä korjataan?
Kuinka nahkatakin repeämä korjataan? Tänään kalenterin toisesta luukusta löytyykin korjausvinkki. Kuinka nahkatakissa tai nahkavaatteessa olevan repeämän saa korjattua siististi? Nahkatakki tai nahkavaate yleensä on tyylikäs, muodikas, kestävä, lämmin ja tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. Usein nahkatakki kuitenkin saattaa mennä rikki, revetä rumasti ja silloin onkin neuvot tarpeen, kuinka nahkatakin saisi korjattua. Monet päätyvät viemään nahkatakin ompelijalle. Kaikki ompelijat eivät kuitenkaan tee nahkavaatekorjauksia, sillä se vaatii nahkan ompelulle sopivan koneen. Toki tavallisella koneellakin voi nahkaa ommella, kunhan syöttölevy syöttää nahkaa tasaisesti ja kone jaksaa vetää ja tikata. Apuna voi käyttää silkkipaperia tai leivinpaperia, jotta nahka luistaisi koneessa. Ompelukoneen voi myös säädättää nahkalle sopivaksi. Minulla on Pfaff-merkkinen kaksoissyöttökone, reilut 25 vuotta…
-
Olkaimettoman mekon ongelmat
Juhlia tulvillaan on toukokuu ja mekkoja tarvitaan yhteen jos toiseen juhlintaan. Onneksi on tullut harrastettua tuota ompelemista, joten näitä mekkoja on tullut hurautettua muutamia, joten mekon ompeleminen ei tunnu pelottavalta. Aina välillä kuitenkin törmää ongelmiin, jotka tulevat esille vasta sitten, kun mekko on tehty. Mittoihin tehty olkaimeton mekko ei pysy päällä tai ainakin tulee tunne, että se valuu ikävästi. Saattaa olla, että mekko ei oikeasti valuisi vyötärölle, mutta tunne on ikävä. Olen myös todistanut eräällä baarin tanssilattialla, kuinka nainen hieman innoissaan tanssi ja ei huomannut, että olkaimeton mekko luiskahti vyötärölle. No, ei sekään vielä mitään, mutta hänellä ei ollut lainkaan rintaliivejä päällä. Kaverit onneksi ryntäsivät paikalle apujoukoiksi pukemaan tätä tanssijaa.…
-
Torkkupeitto DIY
Perjantaina sain taas pienen ylläri-inspiraation, kun poikkesimme kangaskauppaan ihan vain katsomaan tyynyihin ideoita ja kuinkas ollakaan, satuin löytämään sopivan karvakankaisen kappaleen jo vuosia odottaneen torkkupeiton toiseksi kankaaksi. Tyynyt unohtuvat, sillä ehtiihän ne. Nyt kun makuuhuoneessa muutenkin on tullut muutosta tekstiilien suhteen, oli aika otollinen ja kun löytyi vielä mätsäävät tupsutkin torkkupeittoon, joten why not? Lauantaina leikkasin ja ompelin päälliskankaan toiselle puolelle karvamaisen kankaan sekä reunat ja tupsut, jotka kiinnitin alkuvaiheessa kulmia tehdessäni. Karvakangas on ihanan pehmeä. Päälliskankaanpala saneli ehdot ja leveys ja pituus tulivat sen mukaan. Karvakangas oli kilohintaan, joten hintaa ei tullut kuin 24 e. Torkkupeitto tuntuu ylelliseltä, kun siinä yhdistyy päälliskankaan hohto ja karvakankaan suloinen pehmoisuus. Se aivan kutsuu nokosille, vai mitä? …