Saimme blogiyhteistyön merkeissä kutsun blogimatkalle Tukholmaan Tallink Silja Serenadelle ja aiheena oli musikaali Grease. Sehän sopi hyvin meidän nuorille naisille ja aihe oli mielenkiintoinen myös meille vanhemmille. Greasehan oli aikoinaan kova juttu ja muistan kuinka sitä odotettiin kuin kuuta nousevaa peräkylän elokuvateatteriin saapuvaksi. Näitä nuorisoleffoja kun ei silloin ”ennenmuinoin” tehty kuin muutama harva. Tämä alkuperäinen ostettiin pari vuotta sitten myös itselle ja näytettiin tyttärille, joten Grease oli siis kaikille meille jo tuttu ja biisit siinä samassa myös. Matkalle lähdettiin innokkaana, sillä pieni irtiotto arjesta tuntui hyvältä ajatukselta. Tarjolla oli myös pientä suolapalaa tapas-muodossa ja kuohuvaa sekä virvoitusjuomia. Olin ollut ajattelematon, enkä muistanut ilmoittaa etukäteen tätä allergiarumbaa, eli kalatonta ja maidotonta,…
-
-
Silja Serenaden uudet tuulet
Saimme kutsun tulla tutustumaan Silja Serenaden uusittuun ilmeeseen ja tartuimme innolla, kuten moni muukin, siihen mukaan. Eteisaula oli nimittäin täpötäynnä ja tuskanhiki alkoi nousta pintaan siinä ihmismeressä. No, kunnialla selvisimme vanhemman tyttäreni kanssa tästä jonotuksesta ja sitten kävimme läpi laivan kierroksen, jonka välitän näin kuvien muodossa. Kuvaaminen oli haasteellista siinä tungoksessa ja valitan, mikäli joku joutui mukaan kuvaan, mutta tuskin on tunnistettavissa. Vaatteita ja laukkuja oli myynnissä nyt entisessä kosmetiikkamyymälässä ja myymälä oli siirretty alas kuudenteen kerrokseen muiden tax-free tuotteiden yhteyteen. Kylpyläosastolle oli entisen liukumäkihässäkän tilalle tehty pari kolme poreallasta. Commadore-hyttejä oli uudistettu ja myös lounge oli pessyt kasvonsa. Italialainen ravintola Tavolata, löytyi alakerrasta tax-freen vierestä. Lopuksi meille tarjoiltiin Grande buffetissa…