• Käsityöt,  Neuleet,  Yhteistyö

    Eiran langat

    Tänään ei huvittanut alkaa siivoamaan, saati pyykkäämään tai muita koti-juttuja touhuamaan, vaan lähdin lankaostoksille. Mies oli vienyt auton mennessään pelimatkalle, joten hyppäsin bussiin ja päätin vähän katsastaa Eiran syksyn lankoja. Olen hieman miettinyt, että aloittaisin täällä blogissa tekemään helppoja neulejuttuja, joihin jokainen innokas aloittelijakin pääsisi mukaan ja pystyisi toteuttamaan neuleita, joihin ei ole aikaisemmin uskaltanut ryhtyä. Tähän ideointiin lähti Eiran langat innolla mukaan tarjoten minulle yhteistyönä langat ensimmäiseen projektiin. Juttelimme Eiran lankojen  herttaisen Toven kanssa ja mietimme millaisia sävyjä nyt on muodissa lankojen suhteen ja pohdimme myös tulevaan neuletta ja sen toteuttamista. Jos olet aikanaan koulun käsityötunnilla kokenut pettymyksiä ja alkanut vihata käsitöitä, mutta nyt olet pikkuhiljaa heräämässä tämän harrastuksen pariin,…

  • Hiukset,  Hiustuotteet,  Yhteistyö

    Kms California

    Yhteistyö Kms California Sain tänään mahdollisuuden osallistua Kms California -tuotemerkin koulutukseen Goldwell&Kms California Academyssä. Aamupalaksi oli muhkeat täytetyt croissantit melonipalojen kera ja sitten kävimme itse asiaan. Tietoa tuli todella rutkasti näistä erinäisistä vaihtoehdoista muotoilutuotteiden, shampoo- ja hoitoaineiden viidakosta. Olen itse käyttänyt kohta loppuun ihanan tuoksuisen kiharatukalle tarkoitetun hoitoaineen, joten tiesin vähän tuotemerkistä. Tai, no muutamasta tuotteesta, mutta kyllä saimme kattavat selvitykset muistiinpanojen kera kustakin spraystä, muotoilutuotteista ja hoitavista tuotteista. Kampaajillehan tämä varmaan on tuttua, mutta minulle bloggaajana tuli paljon uutta tietoa. Tosin en varmasti pysty edes hyödyntämään kaikkea sitä, mitä meille kerrottiin, mutta nyt osaan myös kuluttajana tehdä näistä tuotteista valintoja, joilla saisi tämän meikäläisenkin pörrön hieman rauhoitettua. Toivon niin. Se minua hämmästytti, että hiuksiin…

  • Ihonhoito,  Kosmetiikka,  Yhteistyö

    Jane Iredale: mineraalimeikkipuuteri ja ripsiväri+ hoitoaine

    Yhteistyö Jane Iredale Sain mini m:lle mineraalimeikkipuuterin, jota olen itse tyytyväisenä käyttänyt ja johon myös m on tykästynyt. Mineraalimeikkipuuteri on juuri sellainen tuote, jota voi hyvillä mielin suositella teinin meikkaukseen. Nuorella kun iho reagoi helposti, näppylöitä tulee ja pitäisi kuitenkin saada iho näyttämään siistiltä. Jane Iredalin puristemeikkipohja on höyhenen kevyt, puolimatta ja läpikuultava. Tällä saa luonnollisen meikin ja siinä on myös aurinkosuoja 20, sekä vettä hylkivä ominaisuus ainakin 40 minuutin ajan. Tämän alla iho pääsee hengittämään ja lopputulos ei ole liian meikattu. Voihan tätäkin laittaa liian tuhdisti, mutta silloin lopputulos on nukkemainen. Toki tätä voi jonkin verran kerrostaa, mikäli haluaa peittää couperosaa tai yksittäisiä punoittavia kohtia. Sävynä meidän perheen kaikille naisille käy…

  • Kosmetiikka,  Yhteistyö

    Jane Iredale; JELLY JAR gel eyeliner

    Yhteistyössä Jane Iredale Sain uutuuden Jane Iredalilta nimeltään Jelly Jar,  geelimäinen eyeliner ja mikä ihanan mustikan/tumman luumun sävy siinä olikaan. Tämä rajausväri on syksyn uutuuskokoelmasta City Nights ja se lanseerattiin viime maanantaina. Vasta alkutalvesta olen totutellut/opetellut käyttämään geelimäisiä rajaustuotteita silmänrajauksessa ja kyllä se nyt alkaa sujumaan, tosin kaiken a ja o on kyllä kunnon sivellin, joka on muotoiltu tähän tarkoitukseen. Minullahan sitä ei ole ja sen virkaa saa toimittaa jäykkä viistopäinen sivellin ja kyllä silläkin ihan siistit viivat silmiin vetelee. Tämä geelimäinen tuote sisältää runsaasti pigmenttiä, joten rajauksesta saa hyvinkin intensiivisen ja jos vaikka käyttää vähän sormia mukana levityksessä saa sumusilmämeikin. Tätä en ole vielä kokeillut, mutta ehkäpä pikkujouluaikaan saatan yrittää.  Geelimäinen rajaus…

  • Ihonhoito,  Kosmetiikka,  Yhteistyö

    Jane Iredale; Zap&Hide

    Yhteistyö Jane Iredale Jokainen varmasti on kokenut tilanteita, jossa pitäisi esiintyä edukseen ja sitten yllättäen  näppylä puhkeaa juuri keskelle kasvoja. Siinä on vitsit varmasti vähissä ja olen yrittänyt keksiä hoito-ja peittämiskeinoja silloin, kun tyttärillä tai vaikka itsellä tilanne on ”päällä”. Mieheni neuvoihin en anna tyttärieni uskoa, sillä hänestä paras apu oli aikoinaan hammastahna. Joo ei!Sain tytöille Jane Iredalilta kaksipäisen näppylänhoitopuikon kokeiltavaksi. Tämä tyylikäs viralliselta nimeltään Zap&Hide, on todella näppärä puikko, joka sisältää hoitopään toisessa ja peitevoiteen toisessa päässä. Kuinka kätevää ja helppoa ja puikko on tarpeeksi pieni kuljettaa meikkipussissa  tai vaikka taskussa. Käy muuten pojillekin.Aineosina mm. teepuun uute, teepuuöljystä  mini m on paljon hehkuttanut näppyjen hoidossa, merileväuute vähentää talineritystä, candelillavaha, meksikolaisesta aavikkokasvista saatava vaha, avokadoöljy…

  • Ihonhoito,  Kosmetiikka,  Yhteistyö

    Dr. Hauschka; Uudistunut Ruusuvoide

      Minulla oli ilo osallistua eilen Hyötykasviyhdistyksen tiloissa, Annalassa, järjestettyyn Dr Hauschkan uudistuneeseen Ruusuvoiteen lanseeraukseen. Itse Annalan kartano oli homevaurion vuoksi remontissa, joten tilaisuus pidettiin viereisessä viehättävässä torppamaisessa rakennuksessa. Todella upea ja osuva miljöö tämän ruusuntäytteisen voiteen tutustuttamiseen. Tyylikkäät ja herkulliset tarjoilut kahvikupposen kera veivät kielen mennessään ja oli mielenkiintoista kuunnella tarinaa ruusun historiasta ja merkityksestä ja siitä mihin kaikkeen ruusun terälehtiä käytetään. Ruusulla on hyvinkin tervehdyttävä vaikutus niin mielialaan kun itse rohtona ja itse tuoksu tietenkin huumaa ja tuo hyvän mielen.  Poimin tiedotteesta olennaiset asiat:Dr. Hauschkan 1960 luvulla kehitettyä ja suosittua ruusuvoidetta haluttiin uudistaa ja tehdä voiteesta ruusuisempi, parempi. Tuottesta pyrittiin valmistamaan yhä parempi tuote, joka vastaa asiakkaiden tarpeisiin, on alkuperäisen tuotteen mukainen ja…

  • Kosmetiikka,  Yhteistyö

    Black Cherry by Jane Iredale

        Yhteistyö Jane Iredale   Sain kokeiltavakseni Jane Iredalin kirsikkaisen huulikiillon ja täytyy myöntää, että ensin hieman hämmennyin kiillon tummanliilaan sihtaavasta sävystä, mutta sitten huomasin, että minun ihoni sävyyn sopii, että sitä levittää vain kevyesti. Kiilto ei siis ollenkaan ole niin tumma huulilla, kuin se antaa tuubissaan ymmärtää. Värisävy sopii mielestäni parhaiten aikuiselle naiselle ja on kuulemma yksi myyntisuosikeista. Mielestäni tämä kirsikkainen sävy sopii jotenkin loppukesään ja syksyyn, miksei talveenkin. Yleensä syksyisin tummemmat sävyt löytyvät huuliltani, joten syksyinen kiiltoni on siis tässä. Huulikiilto on rauhoittava ja kosteuttava kiilto, joka myös ravitsee huulia. Totta on, että useat huulikiillot käytön jälkeen tuppaavat kuivaamaan huulia, mutta tämä ei sitä onneksi tee. Tuotteessa ei ole säilöntäaineita…

  • Ihonhoito,  Kosmetiikka,  Yhteistyö

    L 300 kuivalle iholle

    Yhteistyössä L 300 Sain mahdollisuuden tutustua tähän ruotsalaiseen L300-apteekkikosmetiikkasarjaan, joka on vasta rantautunut Suomeen. Ruotsissa tätä siis myydään vain apteekeissa, mutta meillä sitä on mahdollista ostaa vaikka lähikaupasta, päivittäistavarakaupoista, tavarataloista ja erikoisliikkeestä. L300-ihonhoitosarja on yli 30 vuotta sitten tehdyn lääketieteellisen keksinnön tulos. Ollakseen raikas ja kaunis iho tarvitsee enemmän sitä mitä se tuottaa; omia ravitsevia ainesosiaan. L300 palauttaa ihollesi sen luontaiset kosteuttajat kuten karbamidin, suolan, maitohapon ja hyaluronihapon. Tuotteet ovat 100% hajusteettomia, eivätkä sisällä mineraaliöljyjä, parabeenejä tai tunnettuja allergeeneja; sanotaan L300 esitteessä. Kuinkas se sitten toimii. Sain valita omalle iholleni sopivat tuotteet ja kun ilmoitin, että ihoni on  kuiva, mutta anti-age on varmaankin se minulle sopivin, sain ilokseni molemmat tuotteet…

  • Kosmetiikka,  Yhteistyö

    Jane Iredale Powder-me SPF

    Yhteistyö Jane Iredale   Voi, olen ihan innoissani tästä ihanasta Jane Iredalin tuotteesta, jonka äskettäin sain. Nimittäin kyseessä on Powder-Me SPF, puuterinen aurinkosuoja kolmenkympin suojakertoimilla. Tuotteessa on hieman pigmenttiä, joten tämä ei ole ihan meikkituote, mutta kaunishipiäiset eivät varmaankaan muuta tarvitse. Minä ehkä joudun lisäämään peiteainetta tämän kanssa, jos kesällä hieman päivetyn. Tuotepakkaus on aivan kuin kaunis koru, joten kyllä tätä kelpaa esitellä. Tyylipisteet vaan kohisee. Peili on purkin kannessa, joten mikäli lisäät tuotetta, ei tarvitse erillistä peiliä raahata mukana. Järkevä idea. Rasia aukaistaan nostamalla peilikorkki pois, peilikorkin alta löytyykin sienimäinen suti, jolla tuotetta sitten laitetaan. Sudin voi varovasti irrottaa pesua varten. Muovisen välikannen voi heittää pois ja asettaa tuon sudin kiertämällä takaisin…

  • Yhteistyö

    Jane Iredale Magic Mitt

         Yhteistyö Jane Iredale Sain Jane Iredalilta kokeiltavakseni tämmöistä söpöä vaaleanpunaista käsinettä, Ihmehanskaa. Olinkin jo kuullut tästä hanskasta ja luulin sitä samantapaiseksi kuin esimerkiksi Sensailla on. Sensain hanska on kuivuessaan todella kova ja kosteana jotenkin sienimäinen ja nihkeä. Monet vannovat tämän Sensain lappusen nimiin ja itse totesin sitä kokeiltuani, että kyllä se puhdistaa, mutta on jotenkin turhan nihkeä ja tuntuu siltä, kuin ihoa hankaisi. Luulin, että Jane Iredalin Ihmehanskassa on sama koostumus, mutta yllätykseni oli suuri. Hanska oli pehmeä niin kuivana kun märkänäkin.   Olin epäileväinen silti, että mitähän tasoa puhdistus on, mikäli se tapahtuu vain tämän hanskan ja veden avulla. Ripsiväri (Diego Dalla Palma) lähtee minulla lämpimällä vedellä muutoinkin,…