• Askartelu

    ASKARTELE SOMISTEET KEVÄÄN JUHLIIN

    Kaupallinen yhteistyö Suomalaisen kirjakaupan kanssa Askartele somisteet kevään juhliin ja nauti juhlahumusta. Juhliin valmistautuminen on ihanaa, kun aloittaa ajoissa ja suunnittelee hyvin. Minä saan aina hyvän mielen siitä, kun suunnittelen ja toteutan askartelemalla somisteita ja koristeita juhliin. Kevät varsinkin on sellaista herkkää aikaa, jolloin luonto herää ja näyttää aluksi hennolta ja satumaiselta. Näitä juttuja on helppoa siirtää somisteisiin ja vaikkapa askarrella tästä aiheesta kauniita somisteita juhlapöytään. Keväisiä juhlia viettäessä, voi suunnitella konseptin, joka toimii monissa juhlissa, jos ei jaksa panostaa ja suunnitella jokaiseen juhlaan uutta toteutusta. Juhliahan keväällä riittää ja meillä on vielä yhdet synttäritkin juhlittavana. Mutta kun käyttää yhtä hyvää ideaa, sen voi muokata ja muuttaa aina juhlaan sopivaksi.…

  • Askartelu

    PIENI PÄÄSIÄISSOMISTE

    Kaupallinen yhteistyö Suomalaisen kirjakaupan kanssa Pieni pääsiäissomiste tuli askarreltua kevään kunniaksi, sillä kevät on mahtavaa aikaa. Keväisin minulle iskee somistamisen vimma ja heti kun on pahin kaamos selätetty, alan suunnittelemaan sisustuksia kevääseen liittyen. Näin myös omasta mielestäni joudutan kevään tuloa. Onhan se kiva, kun alkaa aurinko paistamaan kunnolla ja valoa riittää, joten mieli on pirteänä ja silloin on kiva tehdä vaikka askarteluja. Pääsiäinen ei ole lapsena ollut minulle mitenkään erityinen juhla, pikemminkin päinvastoin. Onneksi nykyisin se on muuttunut iloisemmaksi ja rennommaksi juhlanajaksi ja siksi nautin pääsiäisen somisteista ja pyrin keksimään aina jotakin pientä uutta meille kotiin. Tietysti itse tehden. Tilasin Suomalaisen kirjakaupan valikoimasta tarvikkeita askarteluun, kuten akryylimaalia, höyheniä, organzanauhaa, tekonurmikkoa,…

  • Sisustaminen

    PÄÄSIÄISENÄ ILOITAAN SOMISTAMISESTA

    Pääsiäisenä iloitaan somistamisesta, sillä pääsiäinen on yhtä kuin kevät ja kevät on mitä parhainta aika. Siksipä jälleen, vähän kuin vahingossa tartuin lasipulloihin ja sommittelin vielä pikkuisen pääsiäistä. Viiden minuutin somistuksen tekoon voi osallistua vaikka lapsetkin. Tässä on muuten kaikki, paitsi pari höyhentä, kierrätyksen idealla toteutettu ja se aina ilahduttaa minua. Ei turhia ostamisia, kun kerran ainekset löytyvät kotoa. Kasvit, heinät ja kukkaset on napattu kranssista, jonka purin. Osa mureni käsiin, mutta poimin mukaan ne, jotka jotenkin säilyivät. Heiniä olen aiemmin liimaillut pullon kylkeen, tässä postaus, mutta nyt taiteilin ne lasipullon sisälle. Helppoa ja hauskaa ja näyttävä lopputulos kiitoksena. Heinät ja kasvit, jotka on helppoa kuivattaa, toimivat varmasti parhaiten, mutta jos…

  • Sisustaminen

    HEMPEITÄ SÄVYJÄ PÄÄSIÄISKRANSSIIN

    Kaupallinen yhteistyö Suomalainen kirjakauppa ja Somessacom kanssa Hempeitä sävyjä pääsiäiskranssiin tarjolla, sillä kevääseen sopii vaalean utuiset ja pehmeät sävyt. Keväällä kaikki on uutta ja hentoa, sillä uusi elämä luonnossa alkaa. Tietysti vahvat musta ja oranssi, punainen ja vihreäkin sopii pääsiäisen somistamiseen. Mutta nämä hempeämmät pastelliset värisävyt suorastaan houkuttelivat ja innoittivat minua askartelemaan utuiset pääsiäiskranssit. Suomalaisen kirjakaupan verkkokaupasta tilaamistani höyhenistä ja munista askartelin pari kranssia ja vielä höyheniä ja muniin käytettyä marmorointiväriä jäi ylikin. Mielenkiintoinen uutuus oli tämä musta kimallejauhe, joka on muoviton, ympäristöystävällinen ja biohajoava. Tilasin tätä ihan testatakseni, että miten se toimii ja tekaisin toiseen kranssiin Easter-kyltin, jonka kirjoitin liimalla ja varistin päälle kimalletta. Kiva tuli ja toimittaa hyvin…

  • Lifestyle

    PAKETTIKORTIT KIERRÄTYSIDEALLA

    Pakettikortit kierrätysidealla ja tässäpä lähestytään h-hetkeä. Eli joulun viimeisin vinkki, joulukalenterin luukusta 23. on tupsahtanut ulos. On ollut mielenkiintoista tehdä tätä kalenteria, mutta täytyy myöntää, että välillä on ollut hiukan väsymystäkin ilmassa. Joulu ei saisi olla stressaavaa aikaa, mutta usein työpaikan kiireet, omat joulukiireet ja siihen vielä blogijutut, ovat vieneet voimia. Mutta silti olen halunnut kalenterin tehdä loppuun saakka ja nyt ollaan melkein maalissa. Ihaninta tässä on ollut huomata, että nämä minun jutut ovat kiinnostaneet, sillä katsojia on ollut huikea määrä. Kiitos siitä sinulle! Ei ole ahertamiseni mennyt hukkaan:) Halusin tehdä kalenteriin ideoita, joita voi tehdä myös joulun jälkeenkin, vaikka ajatuksena on ollut se, että nämä liittyisivät jotenkin jouluun. Pipoja,…

  • Sisustaminen

    LASIPULLOT KIMALTAVAT JOULUNA

    Lasipullot kimaltavat jouluna ja tämä on minun pikainen kierrätysidea joulukalenteriin 22. päivän luukulle. Joululoma alkoi, mutta vielä pari vinkkiä heitän tänne kalenterin puolelle. Siivoukset saavat hetken odottaa, vaikka olisi siihenkin jo paneuduttava. Joko teillä on siivoukset tehty? Heh, kaappeja ei tarvitse nyt siivota, kun eivät ne vieraatkaan tule. Minulla on pieniä ruskeita lasipulloja, joita en tietenkään raaskinut heittää pois. Vuosi sitten askartelin lasipulloista pihalle valaisimen. Nyt sitten jotakin muuta. Kierrätysideat ovat minulle aina mieluisia, sillä pienestä tulee hyvä mieli, jos keksii tavaralle jotain muutakin tekemistä. KIERRÄTYSIDEA JOULUPÖYTÄÄN Mietin jouluista kattausta ja sain siitä idean. Kimallusta pitää olla, joten lasipullot kimaltavat jouluna meidän kattauksessa. Ostin purkin glitterihileitä ja lakkaliimaahan minulla jo…

  • Sisustaminen

    PIENEN PEILIN TUUNAUS

    Pienen peilin tuunaus helmillä ja juuri puuhelmillä, sain pikkupeilin eloon. Tässä siis kahdeksas joulukalenterin luukku. Tämä on soma sisustusidea, jossa puuhelmet saavat pienen puuteripeilin loistamaan aivan eri tavalla. Rakastan glitteriä ja kiiltoa, kuten pienet kimallehippuset työ/vaatehuoneeni seinällä sen osoittavat. Olen kuitenkin viehättynyt myös puuhelmistä ja koen pienen boho-tyylin hiukan aina innostavan minua. Pienen peilin tuunaus ja koristelu puuhelmillä on helppo toteuttaa, kunhan vain liiman kanssa ei tuhri liikaa peiliä. Itse käytin liimalakkaa ja koska tämä peili on koriste, niin uskon sen toimivan. Kuvassa minulla oli ensin askarteluun varattuna pikaliimaa, mutta koska korkki oli kuivunut ja en halunnut liiman kanssa alkaa pelaamaan, niin vaihdoin turvallisempaan liimalakkaan. Kierrätyspeili on vanhasta puuteripeilistä. Pienen…

  • Sisustaminen

    LUMIHIUTALEIDEN TANSSI

    Lumihiutaleiden tanssi on askartelu ja kierrätysidea juuri sopivasti, kun ulkona satelee lunta. Joulukuun neljännestä kalenteriluukusta paljastuu pieni joulukoriste. Minulla on ollut vaihtuva näyttely ulko-ovea vastapäätä ja siinä on ollut montaa erilaista askartelua ja kasvia. Ikean vanhat kehykset, joista on aikoja sitten rikkoutunut lasi, on toiminut näyttelyssä aina raaameina kullekin jutulle. Mustat raamit kehystää kivasti tuotosta ja nostaa esille vaikkapa kasvia, taikka askartelua paremmin, kuin jos se olisi ilman kehystä. Innostuin ja virkkailin muutamia pikkuisia lumikukkia tai lumihiutaleita ja päätin kehystää niistä lumihiutaleiden tanssi -koristeen. Näissä kukkasissa ei ole mitään erityistä ohjetta, kunhan ovat riittävän kevyitä ja näyttävät lumihiutaleilta. Rinkula vain ja siihen lenkkejä ja nyppyjä ja siitä se kukkanen hahmottuu.…

  • Sisustaminen

    TALVEN TAIKAA -KRANSSI

    Olin viikolla tapahtumassa, jossa sai sitoa itselleen hiuskoristeen, korvakorut tai kranssin kauniista oksista. Talven taikaa -kranssi oli helppo toteuttaa, sillä nämä kauniin herkät oksat sopivat, vaikka millaiseen sitomiseen. Värisävynä oli talvinen sininen ja hieman lilaa ja vihreää. Punaisia oksia etsiskelin, mutta tulin paikalle kai liian myöhään, kun ne olivat jo kaikki hävinneet. Ehkäpä oli hyvä ottaa askel hieman oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja väsätä kranssi sinertävistä oksista. Ei näiden kanssa voisi kyllä epäonnistuakaan, kun olivat jo itsessään niin kauniit. Metallirengas on hyvä alusta, mutta liukumisen takia, siihen kannattaa sitoa kukkakaupasta saatavaa teippiä. Näin iso kranssipohja tarvitsisi todella runsaat oksat, jotta se ei olisi turhan pliisu. Talven taikaa -kranssi sai vain toiselle…

  • Sisustaminen

    PEILITARJOTIN ETEISEEN

    Peilitarjotin eteiseen ja tavarat pysyvät järjestyksessä. Kun kaikella on paikkansa, on elämäkin helpompaa, kun ei tarvitse aina etsiä kaikkea ja muistella, mihin mitäkin on ajatuksissaan laittanut. Kuulostaako tutulta? Jos sinulla on avaimet usein hukassa tai kotiin tullessasi et löydä paikkaa, minne lasket kännykkäsi, niin neuvon sinulle helpon tavan tehdä kauniin ja tyylikkään peilitarjottimen. Tämä tarjotin on tehty kierrätysmateriaaleista, mutta voihan tähän myös hankkia materiaalit, jos ei vastaavia kotoa löydy. KIERRÄTYSMATERIAALEISTA TARJOTIN Minulla sattui olemaan vahva pahvinen rasia, jonka toisen puolen olen jo käyttänyt ulko-oven viereen laitettuun somisteeseen. Tuosta postaus löytyykin täältä. On muuten niin vahvaa pahvia, ettei ole mennyt ainakaan kosteudesta miksikään, toisaalta tuo koriste on kyllä ollut katoksen alla.…

  • Sisustaminen

    VINKKEJÄ PÄÄSIÄISMUNIEN MAALAAMISEEN

    Kun pääsiäiseen on enää muutama päivä, ajattelin antaa muutamia vinkkejä pääsiäismunien maalaamiseen. Aloitin juuri kevätloman ja miehen kanssa uurastettiin eilen koko keittiö siivoten. Kaapit, laatikot, koneet ja kaikki tuli siistittyä. Huh, mikä homma, mutta kyllä se kiitos aina lopussa seisoo. Nyt sitten hetken muuta, kuin siivousta, vaikka kyllä sitä riittää, jos niin haluaa. Olen vuosien varrella maalannut ja askarrellut munia ja monia erilaisia munia säilytyslaatikosta löytyykin. Kaikki eivät pääse esille, mutta suurimman osan vielä kelpuutan. VINKKEJÄ PÄÄSIÄISMUNIEN MAALAAMISEEN Minulla oli muutama muovimuna varastossa, joten maalasin niihin mustaa askarteluväriä. Maalin nimeä en tiedä, sillä tytär oli ne luovuttanut kotoa muuttaessaan. Muovimunan pinta on haasteellinen, koska siinä ei ihan kaikki maalit pysy.…

  • Sisustaminen

    TIMANTTIMUNIA PÄÄSIÄISKRANSSISSA

    Timanttimunia pääsiäiskranssissa -idea kehittyi kranssia tehdessä, joten lähdin taas sillä periaatteella liikkeelle, että laitan kranssiin, mitä laatikostani löytyy. Pääsiäinen tekee tuloaan, oli tilanne mikä tahansa, niin kotiaan voi aina somistaa ja sisustaa, sillä minä ainakin koen, että se piristää. Kun aurinko ihanasti paistoi, lähdin hakemaan pajunkissoja. No sitten tietysti ilma muuttuikin ja sain pienoisen raekuuron niskaani ja sekä helpotti, että huvitti, sillä tämä on juuri sopiva kevätsää. Mikään ei siis ole säiden suhteen muuttunut, vaikka maailma on mullin mallin. TIMANTTIMUNIA PÄÄSIÄISKRANSSISSA OHJE Tarvitset askarteluun kranssipohjan, pieniä puumunia, liimattavia timanttinauhoja, valkoisia höyheniä, siimaa, kuumaliimaa ja tietysti pajunoksia, jossa on noita suloisia pajunkissoja. Olin joskus ostanut metalllisen kranssipohjan, jossa oli valmiina koukkukiinnitys…

  • Sisustaminen

    KIERRÄTYSIDEA PÄÄSIÄISMUNAKSI

    Aika kuluu siivillä ja varsinkin kevät. Oli se sitten sateinen tai aurinkoinen, niin se vilahtaa ohi, jos ei ole valppaana. Kohta ollaan jo pääsiäisen vietossa ja siksipä teinkin tänne pienen kierrätysidea pääsiäismunaksi – postauksen. Kosmetiikasta kun kirjoittaa, niin saa jos jonkinlaisia ihanuuksia testiin ja olen siitä kiitollinen. Mutta tässä on vain se huono puoli, ettei tiedä mitä tekisi tyhjien purnukoiden kanssa. Toki ne voi kierrättää lasin ja muovinkeräyspisteissä, mutta haluan ideoida niille kuitenkin vielä toisen tehtävän, ennen lopullista poistamista. Aina niille ei keksi mitään kummempaa, mutta joskus idea istuu hyvin, kyseiseen kierrätettävään juttuun. Kun sain aikoinaan tämän hauskan muotoisen kuorintavoidetta sisältävän munan, niin johan heti mietin, että tästä voi muokata…

  • Käsityöt

    ASKARTELE KESÄKSI KORVAKORUT

    Kesälomalla on kiva ottaa rennosti ja huilia ja elää hiukan normaalista poikkeavaa elämää. Kun se alkaa tympiä, niin askartele kesäksi korvakorut. Pientä piperrystä voi moni kaihtaa, mutta se kasvattaa luonnetta. Minä ostin Tallinnasta Karnaluxin kädentaitajien monitoimiliikkeestä neulelankoja ja vielä nappasin mukaani koruihin tarvikkeita. Nämä tarvikkeet olivat todella muutaman kymmenen senttiä ja koska omissa varastoissakin oli jotakin koruaskarteluun tarvittavia materiaaleja, niin pistin korutehtaan pystyyn hetkeksi. Puisia ja todella kevyitä, erilaisia koruihin sopivia muotoja, löytyi muutamassa värissä, joten miellyin valkoisiin sydän- ja punaisiin kukka-aiheeseen, sekä puisiin helmiin ja väreinä oranssinpunainen ja ruskea. Kotoa löytyi noita litistettäviä stoppereita, joita niittasin aina sopivan matkan päähän koruja tehdessä. Minulla oli ohutta siimaa, joten käytin sitä,…

  • Sisustaminen

    KIERRÄTYSIDEOITA PARVEKKEELLE

    Mitä kierrätysideoita parvekkeelle sain tällä kertaa tuunattua? Jälleen kerran taiteilin roskista hyötykäyttöisiä juttuja. Olen aina valmiina keksimään uusia kierrättämiseen liittyviä ideoita vanhoista esineistä ja nykyisin myös ihan roskistakin. Ihmetyttää kyllä se roskamäärä, mitä tulee esimerkiksi jostakin postilähetyksestä. Ymmärrän, että tavarat pitää suojata, joten helppoa se postittaminen ei varmasti ole. Tästä voi vaan ottaa järkevimmät ja toimivimmat materiaalit talteen ja yrittää keksiä niille jotakin käyttöä tuunaamisen kautta. Varsinkin ihan tavallisille paperi-tai pahviroskille, on hyvä saada hieman pitempi elinkaari. Kaiken lisäksi lapsille tulisi jo pienestä pitäen opettaa, että roskiakin voi muokata uudelleen käytettäväksi, jos vain idea löytyy ja löytyyhän se, jos vähän pinnistelee. Vasta viikko sitten puuhasimme pihan kimpussa ja nyt on…