Tuotteet saatu Taas on aika auringon, joten muista suojata ihosi auringolta ja sen vaarallisilta säteiltä. Aurinkoinen sää houkuttelee meitä ulkoilemaan, mutta on hyvä muistaa, että suuri määrä auringon ultraviolettisäteilyä altistaa palamiselle ja näin myös ihosyövälle. Jo 10 minuuttia auringossa ilman suojaa, voi riittää siihen, että herkempi iho palaa. Toki auringosta saa D-vitamiinia ja siksi auringossa voi kesällä oleskella ilman suojaa, noin vartin verran, jolloin saadaan vitamiinivarastot täydentymään. Kannattaa kuitenkin välttää keskipäivää, jolloin säteily on kaikkein korkeimmillaan. Herkkäihoiset tietysti varovaisuutta noudattaen. Aurinkovoiteita on nykyisin runsaasti tarjolla, mikä on tietysti hyvä, sillä ihmiset ovat auringon vaaroista hyvinkin valistuneita. Onneksi vähemmän on enää niitä, jotka leuhkivat sillä, etteivät he käytä aurinkovoiteita, koska eivät…
-
-
Polttava aurinko, heijastava meri ja tuuli ovat petollisia iholle
Polttava aurinko, heijastava meri ja tuuli ovat petollisia iholle Rhodoksen matkalla ollessamme, saimme nauttia vilvoittavasta tuulesta. Rannalla ja kaupungilla ei ollut niin tukahduttavan kuumaa, kun tuuli sopivasti. Joskus vähän liikaakin, mutta ei se haitannut. Tässä tulee sitten se miinuspuoli. Nimittäin polttava aurinko, heijastava meri ja tuuli. Petollinen yhdistelmä, joka tulee aina muistaa, kun oleilee rannalla aurinkoa ottamassa. Meillehän kävi jokaiselle niin, että vartalon iho paikoittain paloi auringossa, vaikka aurinkorasvat olivat 30 spf ja niitä laiteltiin tasaisin väliajoin. Mitään rajuja palamisia ei onneksi kenellekään tullut, mutta hiukan punoitusta ja ihon arkuutta. Minua harmitti kovasti, sillä olin aurinkorasvoista vastuussa ja koskaan aiemmin ei näin ollut käynyt, jos ei lasketa nuoruusvuosia. Edes Thaimaassa…
-
Rantapussi muovia kierrättäen ja aurinkotuotteita ihoa suojelemaan
Rantapussi muovia kierrättäen ja aurinkotuotteita ihoa suojelemaan Etelän lämmössä reissatessa ja myös täällä kotimaassa, on muistettava hoitaa ihoa ja suojata sitä aurinkotuottein. Aurinkotuotteita kannattaa myös kuljettaa mukana rannalla, jotta niitä voi päivän aikana lisätä ja itse aloin tässä ennen matkalle lähtöä pohtimaan, että millaisessa rantapussissa niitä mukavasti kuljettaisi. Rantapussi saisi olla tietysti myös sellainen, että tuotteet pysyisivät suhteellisen normaalilämpöisinä. Usein aurinkotuoteputkilot saattavat tahrata kassia, mikäli putkilon pinnalle sattuu jäämään voidetta ja näinhän usein, ainakin minulle käy, joten ei haittaisi, jos sisus olisi rantapussissa sellainen, että sen voisi vaikka pyyhkiä kostealla liinalla. Mikä olisi vielä parasta, niin tähän saisi vielä yhdistettyä kierrättämisen. Onnistuisikohan? Kyllä se onnistuu ja kaikki tuotteet…
-
Mitä kasvojen iholle aurinkoon?
Mitä kasvojen iholle aurinkoon? Miten suojella ihoa ja mitä laittaa kasvojen iholle aurinkoon, kun matkaa etelän lämpöön? Olen aiemminkin täällä kertonut millaisten ongelmien kanssa tulee painittua, kun lähden matkalle ja nyt meitä oli kaksi samassa veneessä, nimittäin tytär on perinyt minulta tämän innostuksen kosmetiikkaan ja matkalle sitä tulee pakattua mukaan ehkä liikaakin. Koska lähdimme kahden, ei voinut miehenkään laukkuun mitään ujuttaa. Mies meillä ei pahemmin turhia mukaan ota, perusjutut vaan, joten kyllä sinne aina jotkut lenkkarit saattaa piilottaa tai pari muuta painavampaa juttua. Nyt oli toisin, sillä jo ennen kuin lähdimme kotoa, laukkuni painoi 19 kiloa ja 20 kiloa oli lentokoneessa laukun painorajoituksena. Pakko oli siis aamulla kiskoa laukusta pois jonkin…
-
Aurinko ja Lierac Sunissime
Lapsena tuli otettua aurinkoa ilman suojakertoimia täällä kotisuomessa, sillä eihän silloin pohjoisen perukoilla ollut kaupoissa mitään aurinkorasvoja tarjolla, eikä tainnut olla paljoa muuallakaan. Meillä ei perheenä reissattu, joten etelän auringolta vältyin, mutta nuorena aikuisena otin sitten kaiken takaisin. Muistan käyttäneeni kakkosen suojakertoimia ja myöhemmin tuli tarjolle myös nelosen ja kuutosen lukemilla varustettuja aurinkovoiteita. Etelässä tuli korkattua jopa kahdeksan suojakertoimilla olevia voiteita. Voi sentään, sitä ihan pelotti, ettei rusketu lainkaan noinkin suurilla lukemilla. Mutta ruskettuihan sitä, ihan krapua saattoi monikin meistä silloin muistuttaa. Liekö ihon herkistyminen alkanut jo silloin, todennäköisesti. Onneksi aurinkovoiteita löytyy nykyisin toivottavasti jokaisen kotoa, vaikka saattavatkin tällä hetkellä olla jo vuoden vanhoja, kuten tässä itse huomasin muutamasta tuotteesta.…
-
Turvallisesti auringossa
Ihana katala aurinko. Sitä halajaa, mutta sen kaveruudesta pitää olla valppaana. Se saattaa tehdä pahaa jälkeä ja muistuttaa tästä vielä vuosienkin päästä. Shiseidonilta löytyy apua kuitenkin auringon kanssa hengailuun. Tämä mielessä lähdimme Kroatian matkalle ja minulla oli laukussa iso kasa aurinkotuotteita, koko perheelle. Tyttäret ja heidän aurinkoinnostus tässä eniten huoletti, koska muistan itse, miten sitä aurinkoa nuorena otettiin tuntitolkulla ja välillä kyllä nahka ikävästi kärventyi. Kiva sitä aurinkoa on vähän saada, mutta suojaus pitää olla kunnossa. Kieltämättä välillä tuli sanottua jo hieman nalkutuksen äänellä, että kannattaa sitä voidetta nyt lisätä. Nuorempi kärsi hieman aurinkoihottumasta ja se, jos mikä, on kiusallinen kutiamisineen ja kuumotteluineen. Mutta aloe veraa, allergialääkettä ja hiukan kortisoniakin…
-
EUCERIN aurinkosuojat
Yhteistyössä Eucerin Sain ennen Thaimaan matkalle lähtöä mukaani testattavakseni aurinkosuojavoiteita vartalolle. Me kaikki kolme kun kärsimme näin talven keskellä ja aina auringonoton alussa aurinkoallergiasta. Ei sitä aina tule, mutta yleensä iho jotenkin joutuu shokkiin liiallisesta auringon määrästä ja reagoi todella rasittavalla ja tuskallisella aurinkoihottumalla. Tämän kanssa ei kannata leikitellä, joten halusimme mukaan toimivat tuotteet. Olen joskus aiemminkin käyttänyt tytöillä, kun he olivat vielä pieniä, tätä Eucerin sarajaa, joten minulla oli luottavainen mieli näiden voiteiden suhteen. Eucerin tietoisku, lainattu lehditötiedotteesta:Allergiaan taipuvaisen ihon erityisvaatimuksiin kehitetty Eucerin Sun Sensitivity Greme-Gel suojaa tehokkaasti monimuotoista valoihottumaa ja acne aestivalis-tautia vastaan. Voiteen vaikuttavat ainesosat ovat alphaglykosyylirutiini (ARG) ja E-vitamiini, jotka yhdessä vahvistavat ihon omaa suojamekanismia.Auringon aiheuttamat…