Mikä ihana fiilis siinä onkaan, kun pääsee kampaajalle. Saa antaa itsensä rentoutua, höpöttää ja juoruta kampaajan kanssa ja odottaa innolla vielä sitä kivaa uudistusta ja miten upeilta hiukset sitten tuntuvat kampaajan jäljiltä. Hiukset merkitsevät paljon, niillä voi pilata tai korostaa, tai ne voivat olla mitäänsanomattomat. Kaipa sitä toivoisi aina, että ne toisivat sitä omaa persoonaa oikealla tavalla esille. Varsinkin vanhetessa, sitä tahtoo helposti jäädä koukkuun johonkin nuoruuden hiusmalliin ja ei näe itseään realistisesti. Uusi malli tai väri voi olla kammotus vanhemmalle ihmiselle, kun on tottunut siihen omaan väriinsä. Mutta joskus on hyvä kokeilla uusia tuulia, vaikka maltilla, jos ei muuten uskalla rävävyttää. Itselle taitaa olla pakkomielle tämä punainen kuparimainen väri…
-
-
Mitä äitiys minulle merkitsee?
Miten ihana sana äiti onkaan! Siitä tulee mieleen rakkaus, lempeys, sydämellisyys, uhraus jne. Äiti-sanana on äänestetty yhdeksi suomen kielen kauneimmaksi sanaksi. Enpä ihmettele. Itse halusin äidiksi vasta sitten, kun kaikki oli nähty ja koettu, jotta olisin valmis rauhoittumaan äitinä olemiseen ja ei enää menojalka kolkuttelisi. Mieheni kanssa kävimme myös keskusteluja, mitä tekisimme, jos lasta ei alkaisikaan kuulua. Kaikki ei ole niin itsestään selvää, kuten moni nuorena ajattelee. Mutta meillä kävi hyvin ja saimme kaksi ihanaa tytärtä. Kun lapset olivat pieniä, meidän elämä oli hyvin rauhallista ja tutut turvalliset rutiinit rytmittivät päivää. Askarreltiin kotosalla, luettiin kirjoja, tehtiin ruokaa ja ulkoiltiin paljon ja tämä oli juuri meidän tyttärille se riittävä ”viriketoiminta”. Ei tullut…
-
Hiusvinkkejä keväälle
Olin pari iltaa sitten katsastamassa idhair- kouluttajien kevään hiusnäytöstä. Tapahtumassa esitellään lähinnä kampaajille uusia hiusmuotivirtauksia ja demonstroidaan hiusten leikkauksia ja kampauksia. Kampaajien lisäksi meitä oli muutama lehdistönedustaja ja bloggaaja paikalla. KEVÄÄN HIUSTRENDIT lyhyt hiusmalli niska ajetaan paljaaksi, päälaelle kuohkeutta otsatukka hiukset kammataan takaa eteen hehkuva väri Tänä keväänä niska leikataan lyhyeksi, ihan niin, että koneet surraa ja paljastuu iho. Hurjalta näytti, mutta vastakohtana tälle, jätettiin naisellisesti sentään jotakin tuonne päälaelle. Kuohkeutta ja runsaasti hiuksia päälaelle ja otsatukka, joka pilkottiin hieman epäsymmetriseksi. Lyhyt hiusmalli tuntuu olevan nyt muotia kovasti ja tähän lisänä voimakkaan hehkuvat värjäykset. Polttavan kuumaa oranssia, hehkuvaa kuparia, pirteää punaista ja todella mustaa. Vaaleissa hiuksissa sitten hieman pastelleja, mutta…
-
Jane Iredalen kevätuutuuksia ja uusi hiusmallikin
Kevät tuo myös uutuuksia Jane Iredalilta. Purepressed -kolmoisluomivärit, joita voidaan käyttää kosteana tai kuivana. Minä sain testiin Pink Quartz trion, jossa mattainen vaalea pinkki, hohtavan pehmeä pinkki ja hohtavan viielän sävyinen luumu sopivat hienosti näihin kevään puuterisiin sävyihin. Näitä voi käyttää myös huulille, kulmille tai poskipunana. Miten kiva idea ja matkoille taas verraton vinkki, joten ei tarvitse raahata koko meikkipussillista tavaraa. Kostealla siveltimellä laitettaessa sävy on intensiivisempi ja näin saa hyvin myös rajaukset tehtyä. Mutta poskipunaa löytyy erikseenkin. In touch on voidemainen puikonmallinen poskipuna. Candid on lämmin ruusuisen neutraali sävy ja tämä sopii myös huulille ja luomille. Huulilla sävy on vaaleampi, huulirasvamaisempi, joten ei tuo niin paljon sävyä kuin poskille,…
-
Silk oil of Morocco, tehohoitoa hiuksille
Ovatko hiuksesi: kuivat haaroittuvat latvoista käsitelty huonokuntoiset karkeat kesyttömättömät Mikäli joku noista kuvaa hiuksiasi tällä hetkellä, niin tässä on sinulle vinkki, millä saat taas hiuksesi uuteen uskoon. Kun näin ensi kertaa merkin Silk oil of Morocco, minua hieman hämäsi, sillä luulin tätä siksi toiseksi Moroccon Oil-merkiksi ja mietin, että onkos merkki uudistunut vai miksi siihen on tullut Silk- sana eteen. Mutta eihän tämä ollut sama merkki lainkaan. Tästä toinnuttuani laitoin putelit, jotka olin I love me messuilla mukaani saanut, Argan rep-hair protein masque ja Argan rep-hair instant leave-in protein spray, niin hyvään jemmaan, että vasta äskettäin ne löysin. Mielenkiinnolla kävin näitä tutkimaan ja testaamaan, sillä hiustuotteet kiinnostaa minua aina. Hiusnaamiot…
-
My day
Minulla oli tänään vapaata töistä ja voi pojat, kuinka tätä oli odotettu. Eikä pelkästään sen vuoksi, että minulla oli ylimääräinen vapaa, vaan koska vihdoin pääsin kampaajalle. Olin sitkuttanut ihan riittävän kauan suoristuneen ja karmaisevaksi harakanpesäksi muuttuneen tukkani kanssa ihan riittävän kauan. Luottokampaajani kun vaihtoi liikettä ja siinä liikkeessä ei kestokiharoita laitella. Sain onneksi vinkkinä eräältä kampaajakouluttajalta, että Decor olisi kampaamo, missä hiukseni osattaisiin kihartaa haluamallani tavalla. Hiukseni kun ovat jästipäistä sorttia. Ei ihan millä tavalla tahansa meinaa kihartua, mutta kun kihartuu, niin pysyy melkein vuoden. Moni kampaaja ei tätä ole uskonut, mutta nyt löytyi ihastuttava Ina, joka osasi käsitellä hiuksiini sopivat kiharat. Joten aamu alkoikin sitten kampaajalla ja heipä vaan…
-
”No, jopa on kaunis tukka!”…
…tämän fraasin mieheni on opetellut aina sanomaan, kun tulen kampaajalta, oli minun kampaukseni sitten onnistunut tai ei. Ihanaa sinänsä, mutta myöskin huvittavaa. Yleensä hän tulee vastaan ja huikkaa tämän jo eteisessä. Ehkäpä myös etsien sitä ilmettä, että onko rouva nyt tyytyväinen vai pettynyt ja harmissaan. Kampaajalla käynti on nykyisin kyllä aikamoinen investointi ja varsinkin täällä pääkaupungissa keskustan tuntumassa hinnat voivat olla aika huimat. Mikäli kampaajan kanssa ei mene ajatukset yksiin, tai kampaaja ei kuuntele, niin kyllähän se toki saakin harmittaa. Minulla on onneksi käynyt hyvä tuuri, kun sattumalta tutustuin Oonaan, joka Hair Designissa toimii kampaajana. Olen käynyt Oonalla myös hänen edellisessä työpaikassaan ja mielelläni seurasin häntä tänne Hair Designiin. Oona…
-
Hiusten sävyttämistä
Tytär oli pohtinut pitkään, mitä tehdä hiustensa suhteen, laittaako vaaleaa väriä eli vaalentaa vaiko sävyttää hieman omaa väriä syvempää tummuutta ennen yo-juhlia.( Yläkuvassa ennen sävytystä.) Hän ei halunnut liian voimakasta värisävyä, joten valitsimme lähellä omaa väriä olevaa sävytettä ja minä sivelin sitä hänen hiuksiinsa. Lopputulos on luonnollinen, mutta sävyssä olevat hoitoaineet antavat kivasti kiiltoa ja väri tasottui kivasti. Sävytyksen minä kyllä taidan, mutta vaalennuksiin en enää tohdi koskea. Tämmöiset niistä tuli ja ehkä tuo lievä kastanjan punerva sävy muuttui ruskeammaksi. Kuvaaminen oli haasteellista, kun hiukset olivat niin ilmavat ja liehuivat tuulessa. Sävytteletkö sinä usein hiuksiasi ja teetkö sen itse? …
-
Living Proof
Living Proof hiustuotteet olivat minulle täysin tuntemattomia tuotteita, mutta innolla lähdin niitä mukaan testaamaan, kun sain kutsun blogitapahtumaan tässä kevään korvilla. Pääsimme tutustumaan näihin tuotteisiin Noir conceptissa siten, että kampaaja avusti ja me itse kokeilimme miten tuotteilla voi kehitellä ja taituroida uusia kampauksia ja jopa niin, ettei kiharrusrautoja käytettäisi. Itse sarjan luomisessa on testattu ultraääntä kihartamisessa ja lasersädettä vaalennuksessa ja lopulta keksitty uusia molekyylejä, jotka mm.estävät hiusten pörrööntymistä kosteassa säässä. Ohuesta hiuksesta tulee tuuhea ja suorasta kihara. Yes, tämä sai minut kiinnostumaan. Hiusmuotoilijat huomasivat pian, että tuotteet eivät pelkästään toimineet, vaan muuttivat tavan, millä hius käyttäytyy. OFPMAon uusi molekyyli, joka hylkii likaa ja kosteutta ja tekee hiuksista terveemmän tuntuiset ja…
-
Bernerin kevättuulahdus
Berner mahdollisti meille taas aivan ihanan bloggaaja-iltapäivän. Töissä loppuaika meni hieman hektisissä merkeissä, joten oli ihana päästä tällaiseen tyylillä järjestettyyn kauneuden ja kosmetiikan uutuuksien pariin, henkäistä ja vain nauttia. Esillä olivat mm. Philosphy ja tuttu Amazing Grace suosikkituoksu uudistettuna 20-vuotisjuhlan kunniaksi. Rimmelillä panostetaan kulmiin, joten kulmaväri ja kulmavahaväri samassa rasiassa sekä kulmien alle laitettava nude korostuskynä olivat tärkeimmässä roolissa. Vasta täällä päivittelin, että en edes tiennyt tai muistanut ruotsalaisten voittaneen euroviisuja ja nyt he ovat jo tekaisseet Isadoralle meikkituotteet Beauty Heroes Song festival make up 2016. Täytyy taas nostaa hattua ruotsalaisille, he sen taitavat. Oliko meillä muuta kuin hirviönaamarit, kun meidän Hard rock halleluja voitti? Ei tainnut olla. Mutta tässä…
-
REPAIR.ME
Kerroinkin tässä pari viikkoa sitten, että pääsin blogitapahtumaan, jossa esiteltiin uusi sarja Kevin Murphyltä eli REPAIR.ME. Sarja on tullut markkinoille maaliskuussa ja niin kuin nimikin jo kertoo, niin tässähän on kyse sarjasta, joka on hiuksia korjaava ja suunnattu varsinkin kuiville ja vaurioituneille hiuksille. No, täällä meidän perheessä ainakin on väritetty hiuksia ja meikäläisen loppumetreillä oleva permiskin jo suorastaan kirkuu apua. Putelit ovat hauskan malliset, sellaiset, joita on helppo pitää kädessä suihkussa ollessaan ja ne vain jotenkin sopivat käteen. Mikä parasta, niin kierrätyskin on huomioitu, eli pullot valmistetaan käytetyistä juomavesipulloista ja niitähän riittää, ehkä ei meillä niinkään, mutta muualla päin maailmaa kyllä. Mutta tässä shampoo, johon ihastuin ja meidän nuorempi neiti…
-
Kevin Murphy ja kesätuulet 2016
Tänään sain tilaisuuden osallistua blogitapahtumaan, jossa Juha-Matti Manninen, kansainvälistä uraa tekevä hiustaiteilija ja suurilla catwalkeilla hiusjuttuja ja kampauksia ohjaileva mestari, esitteli meille bloggaajille Kevin Murphy hiustuotteita ja uusia tuulia kesän 2016 hiusmuodissa. Letit ovat jo jonkin aikaa edustaneet kampauksissa ja niin ne tekevät vielä tulevanakin kesänä, mutta nyt mausteena on myös kukkasia. Nämä ihanat kukkaset ovat Parone Design käsialaa ja kukkasilla lettikampaus todellakin muuntautui juhlavaksi. Kukat olivat niin upeat, että niitä tuli nyt kuvattua olan takaa. Seuravaksi oli vuorossa kiharakampaus, joka muutamilla harjanvedoilla ja kampaajan kikoilla saatiin ensin loistaviksi laineiksi ja sitten vielä nutturakampaukseksi. Tosin kunnon tuotteet tarvitaan apuun, eli Kevin Murphyn muotoilutuotteet olivat kovassa käytössä. Lopulta kiharat pyöräytettiin nutturaksi,…
-
Herkälle päänahalle
Meidän perheessä riittää näitä allergioita. Aluksi olin vain minä ja kissa ja entinen työpaikka, missä allergisoiduin homeelle, vähitellen siitepölyallergia paukahti päälle ja sitten vielä tuli tuomio kissa-allergiasta. No, kissan pidin, koska en saanut siitä oireita ja muutin mieheni kanssa yhteen. Hän ei ollut millekään allerginen. Lapsia tuli ja ensimmäinen tytär todettin alle kaksivuotiaana kissalle allergiseksi, joten kisuli muutti erään yksinäisen naisen onnelliseksi seuralaiseksi. Mies alkoi oireilla siitepölylle ja on syönyt allergialääkkeitä kilpaa meikäläisen kanssa. Apua, tässä pakostakin alkaa miettiä, että olenko minä kenties itse allergiaa aiheuttava yksilö?? Tytär todetttiin samalla allergiseksi siitepölylle ja lukemattomille ruoka-aineille ja kun tuota ikää on nyt kohta 19 v, on sen jälkeen todettu myös koiralle,…
-
Osis+
Viikko sitten kerroinkin uusista hiustuotteista, joita sain Osis+ tapahtumassa ja nyt kerron hieman miten nämä tuotteet itsellä toimivat. Osis+ Bouncy Curls, Volume up ja Freeze finish ovat tuotteita, joita olen nyt muutaman kerran hiuksiini suihkinut ja sivellyt. Nämä tuotteet valittiin minulle sillä periaatteella, että saisin vielä jäljellä olevia kiharoita hieman tuettua siihen saakka, kunnes saan taas uudet kiharat hiuksiini. Lisäksi toivon tietysti kuparinpunaisen värin säilyvän hehkuvana mahdollisimman pitkään. Tässäpä haastetta, sillä punainen tahtoo helposti haalistua. Onneksi nykyisin hiusten hoitamisessa ja muotoilussa pyritään kiinnittämään tähän seikkaan huomiota, jotta meillä olisi piempään mahdollisuutta nauttia hiuksistamme ja niiden värisävyistä sellaisina, kun ne ovat kampaajalta lähtiessämme. Täytyy nyt sanoa tähän, että itselläni on paksut…
-
Schwarzkopf; Leikittelyä väreillä
Minusta on kiva seurata hiusmuotia, vaikka kaikki jutut ei aina itselle niin sovi tai kolahdakaan. Olin nimittäin tänään blogitapahtumassa, jossa esiteltiin Schwarzkopf kevään 2016 väriloistoa hiusmuodissa. Ennenkuin mallit astelivat lavalle, meille kerrottiin Osis muotoilutuotteiden uudistumisesta ja esiteltiin niistä muutamia, kampaajien suosikiksi nousseita uusia tuotteita. Pohjustukset, Undercoat, ovat tulleet uutuutena hiustenmuotoiluun, antaen hiuksille täydellisen silkkisen rakenteen ja tietysti kaikkien unelmoivan kiillon. Hairbody, höyhenenkevyttä suihketta ja hiukset kuivuvat nopeammin, sileitä tyylejä Blow&Go, Flatliner ja Tame Wild, joka tekee hiukset silkkisiksi ja estää pörrööntymisen. Big Blast tuuheuttava geeli ja Upload ja Grip supertuuheita hiuksia varten. Bouncy Curls kohottaa ja erottelee kiharat ja tämän tuotteen minä muuten sain itselleni, Curl Honey paksuille laineikkaille hiuksille.…