• Lifestyle

    NEW HAIR

    Ennen päättäjäisiä ajattelin, että kävisin kampaajalla, mutta sitten tajusin, että koska en halunnut että hiuksiani leikataan, sävytyksen voisi ihan hyvin tehdä kotonakin. Äiti lupautui värjääjäksi ja kävimme ostamassa alla olevan sävytteen Salon Klipsistä, jossa asiantunteva kampaaja suositteli minulle oikeaa sävyä. Aluksi jouduin tekemään allergiatestin, koska olen aika allerginen ja tämä oli uusi tuote minulle. Aiemmat värjäämiset on tehty kampaajalla. Laitoin hiukan väriä käsivarren sisäpuolelle noin puoleksi tunniksi ja koska iho ei reagoinut pystyimme aloittamaan.Värjääminen vei yllättävän vähän aikaa ja kaakelitkaan eivät sotkeutuneet niin pahasti kun olisin kuvitellut. Ainoa huono puoli oli se, että kasvoihin jäi paljon väriä, mikä ei meinannut lähteä millään pois..                                                                                                                                                                                                                                                                                    BEFORE                                                                        AFTER Tällaset…

  • Muoti

    Liukuvärjätyt hiukset

    Viime sunnuntai oli paras päivä ikinä. Olin jo puoli vuotta suunnitellut ja toivonut saavani pinkit liukuvärjäykset pitkiin hiuksiini. Äiti oli niitä jo vähän lupaillut, mutta isä piti vielä saada puhuttua ympäri. Isä suostui tiukkojen neuvottelujen jälkeen kampaamokäynnin kustantamiseen, mutta ehtona oli isän mielestä puolen metrin lyhennys tukasta. No, joo, silloinhan se olisi lähtenyt koko tukka. Sain tingittyä lyhentämisen 15 senttimetriin ja värjäykseen, jota isä-parka ei tainnut tajuta. Kävin Imagelift kampaamossa, jossa kiva Tanja näytti ja selitti vaihtoehtoja ja suositteli hankkimaan hiuksiin väriainetta, jota voi sitten lisätä kuukausittain, sillä pinkki väri ei kuulemma kauaa pysy, vain noin kuukauden.  Äiti kävi välillä ostoksilla, kun hiuksiani laitettiin ja lähtihän sitä pituutta lopulta noin…

  • Kosmetiikka

    COLOR MASK

    Mikäli sinulla on esimerkiksi punaisiksi tai ruskeiksi sävytety hiukset ja pelkäät niiden pesujen myötä haalistuvan, niin paras apu tähän on Kcprofessional Color Mask. Väri on tuubissa hurjan näköistä ja kädet kannattaa huuhtoa välittömästi maskin laiton jälkeen. Tämä hoito tehdään pestyihin kosteisiin hiuksiin ja levitetään  hoitoaineen tavoin kauttaaltaan. Vaikutusaika on muutamasta minuutista kymmeneen minuuttiin , riippuen siitä kuinka voimakkaan tuloksen haluat ja sen jälkeen naamio huuhdellaan pois. Hiuksista tulee kiiltävät ja helposti käsiteltävät, vastavärjätyn tuntoiset. Itse käytin aikaisemmin Toffee-sävyä punaruskeisiin hiuksiini, mutta nyt minulla on liukuvärjätty tukka ja latvat ovat kuparinpunaiset, joten kampaajani Oona ehdotti Curry-sävyä ja lopputuloksesta tuli sähäkkä. Tummat pysyivät tummina ja latvat kirkastuivat kuparisemmiksi. Erittäin hyvä tuote kampaamokäyntien välissä.…

  • Kosmetiikka

    MOROCCANOIL

    Hiusten hittituote on ehdottomasti Moroccanoil! Tämän merkin olin huomioinut jo vuosi sitten kun kaikissa ulkomaisissa nerkkokaupoissa tätä hehkutettiin. Oma kampaajani Oona myös mainitsi, että tämä tuote voisi sopia kaikkien meidän perheen hiusten hoitamiseen, niinpä otin vinkistä vaarin ja tilasin tuotetta ensin minipullollisen kokeilua varten. Olemme tutustuneet tähän hiusöljyyn, eikä voi muuta kun ihmetellä, miten hiuksista tulee niin sileät ja hyväkuntoiset! Huumaava tuoksu on iso plussa. Hiusöljyä tarvitsee laittaa ainoastaan pari tippaa, vaikka hiukset olisivatkin pitkät ja paksut. Stockmannilta olin ostamassa uutta pulloa, mutta tuote oli jo loppuunmyyty. Ystävällinen myyjä kuitenkin antoi minulle hätäavuksi minipullon tätä upeaa ainetta!   kaikki kuvat: Moroccanoil  Shampoo ja hoitoainekin ovat olleet aivan loistavia! Ne tuoksuvat hyvälle ja hiukset näyttävät pitkään…